keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Osoite muuttunut...

Hei vaan, hei!

Blogi on vaihtanut osoitetta! Nykyään näet lukea rouvaselämän kiemuroista osoitteessa www.lily.fi/blogit/rouvaselamaa .

Blogspot oli oiva paikka pitää blogia, ja ken tietää; ehkä palajan tänne joskus, mutta nyt uuden vuoden kunniaksi teki mieli vaihtaa maisemia, kun pitkästä aikaa tuntuu siltä, että jaksaa taas paneutua kirjoittamiseen.

Nähdään Lilyssä! :)

-Mrs. T

perjantai 4. syyskuuta 2015

Hey, how´re you doing? Sorry you can´t get through

Hei vaan, pitkästä aikaa!
Joko ehdit unohtaa minut?
(Tähän soimaan "Unforgettable", tuo ikivihreä klassikko, joka soi Kauniissa ja Rohkeissa, kun Brooke muistelee silmät sumeana Ridgeä ja heidän erojaan, yhteenpaluita, kuolleista nousemisia ja seitsemiä häitä.)

Joskaan en "unforgettable", niin toivottavasti en aivan unholassa, mitä tulee blogimaailmaan. Olen harmitellut tätä(kin) asiaa lähiaikoina, kunnes päätin ottaa sellaisen asenteen, että koska tämä on minun harrastukseni ja minun blogini, niin saan suoltaa tänne tekstiä joka toinen päivä tai sitten (kuten nyt) joka toinen kuukausi. Mitäpä sitä harmittelemaan, surkuttelu ei auta yhtään. Saa vaan pyykkien viikkaamisen tuntumaan entistä tuskaisemmalta (hehheh...). Rouvaselämästä kirjoittamisen sijaan olen elänyt rouvaselämää. Ja eikös se ole hienoa?

Pikkuinen tyttäremme on jo seitsenkuinen. Tämän hetken teemoja ovat "power napit" (30 minuutin pituiset päiväunet, joiden aikana äiti ehtii joko kokkaamaan tai syömään, käymään vessassa tai eeeehkä ummistamaan silmänsä, kunnes jo työt jälleen kutsuvat - useimmiten en edes yritä) sekä hieman eroahdistukseen viittaavaa käyttäytymistä, mikä tarkoittaa sitä, että äiti (tai muu seuralainen) ei saisi olla missään näköetäisyyden ulkopuolella, ja silloinkin hän on välillä liian kaukana. Muiden ihmisten seurassa meillä menee hyvin, eikä hoitoonkaan jättäminen ole ongelma, mutta kahdestaan päivät ollessa neiti selkeästi kaipaisi enemmän ikävästä huomiota poisvievää aktiviteettia (jonain aamuina sorrun jopa televisioon, jotta sain tehtyä aamupalan; onneksi (ja "onneksi") ruutu tuntui viihdyttävän neitokaista vain hetken aikaa, hän hymähtää nauraen ja siirtyy seuraavaan aktiviteettiin. Nyt, kun pikkuinen on oppinut ryömimään saa olla koko ajan tarkkana, ettei ole kirjahylly niskassa tai pistorasia käden ulottuvilla. Harkitsen jonkinlaisen aitauksen hommaamista (siis en tarkoita mitään häkkiä, hyvät lastensuojeluviranomaiset...).
Neitokaisemme on hassu, hymyileväinen, suloinen, innostuva ja herkkä. Välillä niin kovaääninen, että kuulosuojaimet ovat kauppalistalla. Säälin naapureitamme; heille oli oikea "Luojan lykky" kun saivat tällaisen viehkeä-äänisen pienen äänijänteiden harjoittajan seinänsä taakse... Suunnilleen meidän ikäinen pariskunta. Voi olla, että meni vähäksi aikaa seksihalut.

Lähiaikoina oma olo on ollut melkoisen rikkinäinen. Fyysinen väsymys alkaa painaa sen verran, että henkinenkin puoli alkaa rakoilla. Onneksi on sekä hyviä että huonoja päiviä aika tasaisesti, ja jo parina päivänä saadut päiväunet piristävät kummasti mielialaa. Välillä iskee aivan lohduton epätoivo; milloin saan seuraavan kerran nukuttua kokonaisen yön? Tätä on jatkunut nyt jo vuoden päivät jos ei ylikin raskausajan huonot yöt mukaanlukien. Kokonaan nukuttu yö ilman ylösnousuja tuntuu joltain kaukaiselta muistolta ja haaveelta, jonka lukee nykyään luksukseksi yli kaikenmaailman merkkilaukkujen ja kaupunkilomien.

Nyt alan myös ymmärtää, miksi äidit näyttävät välillä räjähtäneiltä, eivätkä oikeasti jaksa edes välittää. Erittäin harmittava huomio, jota vastaan olen kynsin ja hampain yrittänyt taistella, mutta välillä on pakko luovuttaa ja näyttää hirveältä, jos haluaa ulostautua asunnostaan päiväsaikaan. Yksi päivä lähdimme iltapäivälenkille kurkku suorana rääkymisen siivittäminä (en minä, vaan vauva; minä pyrin rääkymään vain pääni sisällä) - selitäpä siinä pumpulinpehmeästi lapsellesi, että "kulta, äiti laittaa vielä vähän meikkiä ja sitten lähdetään! Ja katsopas, varpaankynnetkin näyttävät siltä kuin olisin ollut sarjamurhaajan vankina ja yrittänyt kaivaa tieni ulos ainoastaan jalkoja apuna käyttäen; hehheh, oivoi, äitipä tekee vielä pikku pedikyyrin ja viuuuh, sitten mennään!"
Jalkojeni onneksi kelit ovat taas viilentyneet. Tuntuu häväistykseltä, että olen joskus saanut palkkaa kauneudenhoidosta.

Niin; välillä rouvan on hyväksyttävä, että hän näyttää p*rseeltä, kun lähtee ulos ovesta. Olen harkinnut kaikkea kestoripsistä tekorusketukseen, geelikynsiin ja permanenttiin, mutta itselle esitetty kysymys on aina sama: "missä välissä huoltaisin niitä?" Jos lopputuloksena on laikukas gepardi, jolla on kaksi kivannäköistä kynttä, latvakihara ja joka toinen silmäripsi etelään, niin tähän asti ainakin oma (ehkä vähän jopa miehekäs) ulkomuoto on vienyt voiton. Tai sitten ei vaan ole ollut resursseja varata kauneussalongista aikaa.

Mutta mikä rouvaa innostaa näin syyskuun alettua? Maukkaan kirpeät omenat, tietenkin. Devious Maids´in kolmas tuotantokausi, "Kahden kerroksen väkeä" sekä "Silta". Aurinkoisessa säässä lenkkeily. Raikkaan ilman hengittäminen sateen jälkeen. Päiväunet vauvan vierellä. Lyhdyissä kynttilöiden polttaminen omalla pihalla illan pimetessä. Hyvä kirja, vaikkei ehtisikään lukea kuin kerran viikossa.


Sanoisin myös suklaa, koska suklaa innostaa aina, mutta nyt yritän olla taas herkuttelematta hirveänmoisen herkkurupeaman jälkeen. Täytyy tyytyä yllä näkyvään kaakaohon. Kummasti univajeessa alkaa etsiä energiaa sokerista... Stop! Aikaisin petiin, vitamiinit ja hivenaineet kuntoon.
Jospa tällä.

Innostavaa syyskuuta!

PS. Vielä tällä viikolla sai kerättyä herukoita oman pihan pensaasta... Mikä huumaava tuoksu lähteekään noista aamukasteen suutelimista lehdistä, ah! Simply divine!

 





torstai 16. heinäkuuta 2015

Meidän sänky on tullut kotiin...

Tiedättekö, kun elokuvissa ja saippuaoopperoissa perheen rouva käy yöpuulle ja hempeänvärinen, satiininen aamutakki yllään rasvaa käsiään joko yö- tai peilipöytänsä ääressä (yömeikki just kohdillaan ja hiukset pöyheinä)?
Nyt se rouva olen minä.
Ilman meikkiä ja tukka nutturalla, satiini-aamutakki visusti kaapin perukoilla, mutta minä se olen.

Minulla on yöpöytä, jolla säilytän käsivoidettani, ja uusi sänky, jonka laidalla passaa rasvailla.


Voisimme aloittaa siitä, että meillä on makuuhuone. Nukuimme kaksi ja puoli viikkoa levitettävällä sohvalla, koska viskasimme rujon ja parhaat päivänsä joskus 90-luvulla nähneen satakakskymppisemme menemään muuton yhteydessä. Toissapäivänä ahkera mieheni appiukkoni avustuksella suti makuuhuoneemme seinät paperinvalkoisiksi, ja maalin kuivettua kasasivat he vielä meille 160 x 200 centtimetriä täyttä onnea huoneen täytteeksi.
Mikä hetki!
Juhlan kunniaksi oli silitettävä lakanat.
Mikä ihana tunne on nukkua pedissä, joka oikeasti tukee selkää, on ihan uusi ja puhdas eikä sillä ole nukkunut aiemmin kukaan muu. En tiedä, olenko ikinä omistanut ihan omaa ja uutta sänkyä. Varmaan joskus lapsena. Sängynpääty minulla on ainakin ollut viimeksi joskus kymmenen vuotta sitten.
Sängyn rungoksi valikoitui Ikean valikoimista poistuva valkoinen puurunko. Patjat sekä sijauspatja ovat samasta paikasta (kiinteä Hesseng -malli).

Murusestakin on mukavaa telmiä uudella sängyllä!
Rakkaat tavarat alkavat pikkuhiljaa löytää paikkansa. Pionit S-marketista (!).

Makuuhuoneeseen pääsy on ihanaa myös siksi, että nyt saimme vihdoin molemmat kerrokset käyttöömme. Aiemmin yläkerrasta oli käytetty vain kylpyhuonetta; lastenhuone on edelleen täynnä muuttolaatikoita ja jätesäkkejä (ihan uskomatonta, miten pienen lapsen kanssa ei kertakaikkiaan saa aikaiseksi mi-tään y-li-mää-räis-tä) - joka päivä mietin, että ehkä tänään saan pureuduttua jäljellä oleviin mysteerisäkkeihin (jossain on edelleen meidän takit, joita todellakin olisi tämän heinäkuun aikana tarvittu, muutama keittiötarvike, hajuvedet ym.), mutta ei... Kellohan on jo taas "nukkumaanmenoaika". Kiva! No, katsotaan huomenna (said she two weeks ago)!

Kotiutuminen alkoi pikkuhiljaa, niinkuin uumoilinkin, kauppojen teon jälkeen. Nyt tämä on vihdoin meidän oma. Koko ajan on mielessä niin paljon yksityiskohtia, mihin tekisi mieleni puuttua, että vielä kuluu aikaa ennen kuin tunnen olevani kotona, mutta tarinammehan onkin vasta ihan alussa.

Alakerrasta kuuluu hiekkapaperin karhea suhina. Olohuoneen iso seinä menee uusiksi. Se osoittautui huomattavasti isommaksi hommaksi kuin mitä makuuhuoneen seinät; olohuoneen tapetin alla ei ollut maalia, joten tapetin-perhana on tarttunut toivottua tiukemmin kiinni seinään. Hyvä siitä kuitenkin tulee.
(Mukavaa olisi olla auttamassa, mutta lapsi on eri mieltä. Hän kaipaa viihdyttäjää. "Täällä! Kukkuu!"
Kukkuluuruu, jjep...)
Kuuliaisena rouvana olen sitten pitänyt huolta remppaajien ravinnonsaannista. Tänään "vispasin" pää- ja jälkiruuan alle tunnissa; uunilohta, parsaa, risottoa sekä suklaamuffinit appelsiinirahka-toppingilla (purkillinen kuohukermaa + appelsiinin makuinen rahka, pursotetaan päälle). Aika hyvin, vaikka itse sanonkin - ennen tämä olisi ehkä ollut pientä, mutta nyt, kun välillä tuntuu että ei ehdi edes vessassa käymään ja kaupassa pakastealtaan kalapuikot alkavat näyttämään hyvältä päivällisvaihtoehdolta, oli tämä huippusuoritus. Kiitos erityispitkien päiväunien (siis vauvan, ei minun - hah! itkunsekaista naurua) - johtunee aamupuurosta, jonka siirrämme ensi viikolla iltaan, kun pienokaisen maha on tottunut viljaan. Pidempiä yöunia odotellessa!

Maalisävyn valinta oli yllättävän helppoa, tosin mieheni on myynyt ennen maaleja työkseen, joten hänellä oli visio jo valmiina; "Paperinvalkoinen". Siihen on helppo yhdistää huonekalut, taulut, lamput ja kaikki. Minähän ihastuin myös "Omenankukkaan", "Jääruusuun" ja "Vaellukseen"... Onneksi maalata voi aina uusiksi, ja olen samaa mieltä siinä, että valkoinen on helppo ja varma. Puhdas ja siisti! Kun seinille saadaan kuvat, taulut ja peilit niin koti näyttää varmasti "meiltä".

Olohuoneen seinän jälkeen pidämme parin päivän sapatin, ja sitten pureudumme portaikkoon... Mäntypinta saa myös lumivalkean kerroksen (jos toisenkin...); se on takuulla muutos, joka vaikuttaa eniten koko kodin yleisilmeeseen! En malta odottaa!
Mäntypintaa on yläkerrassa muuallakin, ja jossain vaiheessa suti viuhuu myös niille. Lastenhuone maalataan, ikkunalistat menevät vaihtoon, kylpyhuoneen katto "valkaistaan" ja sauna vahataan tummaksi.
Ensi kesän "rojekti" on sitten piha. Ihanaa!

Meille on syntynyt uudessa kodissa jo uusi herkku: paahtoleipä, jäähdytetään rapeaksi ja päälle oivariinia sekä appelsiinituorejuustoa. Täydellistä iltateen kanssa! Päälle voi myös lisätä hedelmiä, kuten banaanisiivuja tai nektariinia. Tai mansikoita!


 
Huomenna mökille juhlimaan tädin syntymäpäiviä. Toivotaan aurinkoa ;)



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pumpulia, pumpulia

Sepä olis pumpulihääpäivä!
Kaksi vuotta rouvaselämää takanapäin, siis.

Kahden vuoden aikana meitä on lahjottu hienoilla kokemuksilla; ollaan muun muassa reissattu Espanjassa ja Kroatiassa, tultu tädiksi ja sedäksi, tehty yksi aika ihana lapsi ja muutettu ensimmäiseen omaan kotiin.

Muutto sujui loppujen lopuksi vallan mainiosti. Mitään en ole ainakaan vielä huomannut menneen rikki ja koti alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta tavaroiden löytäessä omat paikkansa muutaman mutkan kautta.
Sain minä kyyneleet aikaiseksi pyyhkiessäni ensimmäisen yhteisen kotimme keittiökaappeja loppusiivouksen aikana. Kodin, josta oli välillä kiire pois, mutta joka oli niin täynnä rakkautta, lämpöä ja hyviä muistoja. Kodin, jonka ovesta löytyikin yhtäkkiä enää yksi ja sama sukunimi, ja jonne kannoimme esikoisemme kolmen päivän vanhana aloittamaan elämänsä alkutaival. Tämä koti säilyy muistoissa ehdottomasti yhtenä rakkaimmista.

Olemme uudessa kodissamme vasta "ekalla pesällä" - aloitamme pintaremontin viikon päästä, kun mieheni jää lomalle. Parisen viikkoa olemme muutoksiin varanneet tällä erää, jottei ihan koko loma menisi hikoillessa neljän seinän sisällä.
Ihanaa omassa kodissa on se, että aina löytyy jotain pikku projektia (ihanalta tämä tuntuu siis ainakin vielä), haaveilua voi jatkaa lähes loputtomiin ja loppujen lopuksi paljon on pelkästään itsestä kiinni. Aktiivisuustaso on noussut huomattavasti, koska kiinnostus omaa kohtaan on niin paljon suurempaa. Tekee mieli puunata, pyyhkiä ja laittaa omannäköiseksi ihan pieninkin nurkka.

Olen ihan haltioitunut asuinympäristöstämme. Kävimme eilen koko perheellä sunnuntaikävelyllä aurinkoisessa kesäsäässä, ja Suomen luonto näytti kauneintaan. Tänään oli pakko uusia reitti vastakkaiseen suuntaan ja ottaa kamera mukaan. Asumme lähellä metsää, kallioita, järvimaisemia ja upeita taloja ja tontteja. Ihanaa kasvattaa pientä ihmistä tällaisien rikkauksien keskellä - mielessä siinsi suunnitelmat perhe-piknikeistä ja puistoretkistä. Huono idea ei myöskään olisi tehdä silloin tällöin ihan roskienkeräysretkeä lapsen kanssa luonnossa (joiltakin kana-aivoilta kun on näemmä tällainen sulaa neroutta vaativa perusasia kuin jätteiden laittaminen roskakoriin jäänyt oppimatta)...



Viime vuonna "paperihäiden" kunniaksi annoimme toisillemme lahjakortit. Tänä vuonna päätin ostaa meille tyynyt, pumpuliteemaa mukaillen. Haluamani Miracle Bamboo Pillow´t olivat päässeet loppumaan Tvinsiltä, damn it! Täytynee ostaa IKEAsta väliaikatyynyt ja odottaa, että varastot täyttyvät.
(Ihan vahingossa bongasin tuon Bamboo Pillow -esittelyn, kun olin yksi aamu aukaisemassa Netflixiä. En siis tuijota päivät pitkät ostos-TV:tä.)
Itse sain tänä vuonna tarpeellistakin tarpeellisemman lahjakortin, nimittäin hierontaan. Aika onkin jo sopivasti varattu ensi viikolle. Pääsen taas kuolaamaan siitä hierontapöydän naama-aukosta. Viimeksi piti ihan keskittyä nielemään säännöllisesti, ettei kävisi nolosti. Olin puolet ajasta ihan jossain muissa maailmoissa. Alussa olin kyllä hyvinkin tässä maailmassa, kun hieroja käsitteli käsieni lihaksia. Voi piru.
Lahjakortin lisäksi sain kaunistusta kotipihalle. Voi tuota minun rakasta...!



Valitsimme hääpäivämme sopivasti - tänään kun liputetaan. On runon ja suven päivä, ja teeman mukaisesti lueskelin tänään yhtä kauneimmista; Tommy Tabermannin "Niitylle minä sinut veisin" -kokoelmaa.
Tässä yksi suosikeistani Tommylta:

"Rakkaus on pyykkäreistä parhain,
se kuuraa kaksin käsin
mustat pilkut, läikät, tahrat pois
Kun rakastat,
muistat juuri sen
mikä tulee muistaa, kukan
jonka nimeä kukaan ei tiedä,
maan jossa kukaan ei ole vielä käynyt
Kun rakastat, on aina kevät
ja hyppäät pälvipaikalla narua
joka huokonen heleästi nauraen,
tiedät ehdottoman varmasti
että ne jotka rakastavat
eivät ikinä kompastu"
                                                   
Lämpöistä hääpäivää rakkaalleni ja suloista kesäiltaa teille muille!





perjantai 19. kesäkuuta 2015

Suluhasen pilejä ja muuttolaatikoita

Flunssaisten hoitokodista, päivää!
Ensin oli vauva, sitten oli mies, nyt minä.
"Nokka vuotoo ku suluhasen pili", kuten mieheni 90 vuoden paremmalle puolelle ehtinyt mummo ilmaisee asian.

Olin jo jotenkin sinut tämän pask tylsän "kesäsään" kanssa, mutta nyt alkoi ärsyttää. Kuka tässä voi terveenä pysyä, kun hetken istut ulkona terassilla ja seuraavana päivänä on kurkku tukossa ja nokka kun pili? Kellä pitää vastustuskyky, kun ulkona tuuli vihmoo kuin syyskuussa? Minäkään, joka (edelleen) popsin pillereitä kun mikäkin avaruusmatkailija  (vitamiineja, mineraaleja, hivenaineita), en säästy sen paremmin kuin muutkaan.
Kateellisena (hyi, miten turha tunne) katselen facebook-kavereiden lomakuvia hiekkarannalta auringon alta.

Pöly lentää kun aivastan. Meillä asuu villakoiria. Olemme hiukan menettäneet kiinnostamme siivousta kohtaan, sillä asuntomme on kuin pienen pommin jäljiltä.
Syy? Se on... *rummun pärinää* ...täynnä muuttolaatikoita!

Ensi kuusta lähtien meillä on oma koti! Tai no, pankin ja meidän. Mutta kuitenkin. Löysimme kahdeksankymmentä neliömetriä, jotka saivat meidät näkemään itsemme syleilyssään. Pihakin vähän flirttaili, ja parveke oli piste i:n päällä. Saunanomistajan tittelistäkään ei tarvitse luopua. Ainoastaan sijainti on se, missä jouduimme tinkimään, mutta toisaalta tämä on uuden alku. Lähiympäristökään ei ole yhtään hassumpi, vaan kaunis, vehreä ja rauhallinen lähiö veden läheisyydessä.

Pakkaaminen on edistynyt jo ihan mukavasti. Vaikka olen niistänyt, köhinyt ja "oivoivotellut" olan takaa en saanut pidettyä apujoukkoja poissa (lucky me!) ja "yhdessä" olemme saaneet jo toistakymmentä muuttolaatikkoa täytettyä - minä lähinnä organisoijan roolissa. Mikä ihana tunne päästä eroon turhasta tavarasta!! Roskiin on lähtenyt kosmetiikkaa (jos kynsilakassa lilluu jotain, mitä ei tunnista, niin luultavasti järkevintä heittää menemään?), vaatteita (jos kainalossa on niin iso reikä, että pistää käden vahingossa siitä läpi hihan sijaan niin lienee lumppukamaa? Huom.! H&M ottaa vastaan lumppuja ja antaa palkkioksi -15% -kupongin / kassi!) sekä astioita (mm. lasinen "korjautan tämän joskus!" -keksipurkki pääsi paremmille laitumille) mutta iso osa on vielä läpikäymättä. Onneksi koko ensi viikko on aikaa, ja silloin on toivottavasti myös enemmän energiaa.

Olemme kohta lähdössä juhannuksen viettoon. Olemme jo vuosia viettäneet sen miehen perheen seurassa mökillä. Tänä vuonna juhannus on erilainen - on lapsemme ensimmäinen juhannus. Kuinka toivoinkaan, että olisimme voineet viettää sen laiturinnokassa, arskat päässä ja päivävarjo yllämme, uitellen varpaita järvessä ja solmien kukkaseppeleitä. Sen sijaan taidamme istua sisällä pelaamassa korttia ja täytellen ristikoita. Ei tuo tietysti kuulosta huonolta tuokaan...

Oikein rentouttavaa ja iloista juhannusta!

Juhannusiltaa 2010


PS. Positiivista tässä pask (noh, mikä tätä kättä vaivaa) viileässä säässä on se, että kotimme lämpötila on pysynyt suht aisoissa, ja joku muu saa kärsiä kesän pahimman kuumuuden tässä pätsissä. Minä aukaisen takapihan oven ja annan tuulen vilvoittaa... Ah!

Asioissa on aina kaksi puolta.




perjantai 29. toukokuuta 2015

Mikä äitiä pännii?


Sorruin tänään taas klassiseen virheeseen: kun lapsi nukahti, jäin koneelle selailemaan IKEA:n kuvagallerioita ja haaveilemaan pihan ja parvekkeen sisustuksista.

WRONG!

Hyvä ihminen, kiirehdi jo vessaan! Pissi, peseydy, meikkaa, pukeudu äkkiä! Tämä siis, jos ikinä haluat ulostautua kodistasi päivän aikana.

Mutta ei, en ole vielä oppinut.

On ihanaa, että lapsi kasvaa ja kehittyy normaalisti. Hänestä tulee päivä päivältä enemmän oma persoonansa, hän kykenee kanssakäymiseen ilmeillään ja eleillään ja hurmaa sekä tutut että tuntemattomat uusilla tempuillaan.

Mutta mitäs, mitäs? Mikä on tuo uusi ääni; tuo turhautunut väninä, tuo väsynyt kitinä, tuo kitinä "muuten-vain"? Miten se nyt yhtäkkiä on niin, että vaadit huomiota aina hereillä ollessasi? Tai tuttia, tai lelun, tai haluat vaihtaa paikkaa... Ai, pitääkö sinut siis nukuttaa?  Ja haluatkin siis välttämättä nukahtaa tissille? No joo, mikäs siinä, ehditäänhän me katsoa tästä 45 minuuttia kestävästä TV-sarjasta ne keskimmäiset ja viimeiset 15 minuuttia huomenna ja ylihuomenna. Tai ensi viikolla - sittenhän meillä on taas enemmän katsottavaa! Ja ehdin kyllä suihkuun aamullakin - eikun...?

Aurinko paistaa täydeltä taivaalta. Kello on puoli kaksi. Olen saanut aikaiseksi kauppalistan, sähköpostinvaihdon asunnonvälittäjän kanssa, suunnitelmia kesäpihan laittoon sekä Skype-treffit. Edelleen yöpuku päällä vatsa alkaa kurnia. Ai että vaatteet vaan niskaan ja vauva vaunuun? Ja antaisin itselleni periksi siinä, etten näyttäydy harmaahiirulaisena hiukset päätä myöten vaunujen kanssa julkisilla paikoilla niin, että jokainen ei-äiti voi ajatella, että siinä menee taas yksi stereotyyppinen väsynyt äiti?

Juuri kun olen luovuttamassa ja ajattelen, että ihan sama, kunhan saan raitista ilmaa, niin la bébé aloittaa turhautuneen itkunsa eikä tyynny kuin hytkyttelevään tanssiin äidin laulaman "Love is in the air" -biisin tahdissa.
Jes!
Suostuisitkohan hetkeksi sitteriin, tuohon mielettömän hienoon peliin jossa on valot, musiikki, istuma- tai makuuasento ja roikkuvia leluja?
Kyllä!
Tai ehkä sittenkin ei...
Vauvaa turhauttaa, kun hän ei saa leluja suuhun asti.
Eli syliin.
Ja sitten alkaa hirveä huuto. Vasta syötiin, mutta entäs vaippa? Kuiva. Jaahas. No oisko sittenkin nälkä? Ei, huuto oikein yltyy.

Ilmeisesti teemme hampaita. Ja vierastamme satunnaisesti, yleensä paikkoja. Tai sitten kipu alkaa ihan yhtäkkiä, mistä sitä tietää - itku on ihan samanlaista molemmissa tapauksissa. Turhauttaa, kun ei pysty auttamaan.

Tähän mennessä yöunet ovat onneksi kuitenkin vaan parantuneet koko ajan; nykyään menee useimmiten niin, että lapsi herää vasta 5-6 välillä, eli nukkuu koko yön. Senkin jälkeen maistuu vielä uni, ja heräämme yhdessä yhdeksän maissa. Ihanaa. Nyt pitää nauttia tästä - saa nähdä, millainen aika meillä on edessä noiden hampaiden kanssa.

Mutta nyt kello on puoli neljä. Edelleen yöpuvussa, ja aurinko paistaa. Ottaa päähän, harmittaa. Päivä meni taas ohi ennenkuin ehdin edes huomata. Mitä olen saanut aikaiseksi? En mitään! Pankki on kiinni viikonlopun enkä saa varattua soittoaikaa ennenkuin maanantaina. Hei hei, asuntokaupat.

Sitten katson lattialle, pieni rakas katsoo minua takaisin, hymyilee ja kertoo jutun. Kääntyy, ihan itse. Tulee kyyneleet silmiin. Osittain liikutuksesta ja rakkaudesta, osittain väsymyksestä ja uupumuksesta.

Näin unta, että olin bileissä. Ei sillä, että kiehtoisi enemmän kuin tämä perhe-elämä, mutta se mahdollisuus olisi kiva. Että voisi ottaa breikin edes yhdeksi päiväksi. Aika kuluttavaa olla käytettävissä 24/7.

En kertakaikkiaan ymmärrä, miten joku jaksaa esimerkiksi koliikkivauvan kanssa hyppäämättä sillalta alas. Polvilleni vaivun palvomaan Sinua, sankari!

Tsemppiä muille äideille. Yrittäkäämme saada tänä viikonloppuna hetki itselle - edes yhdet päikkärit. Jos ehdit järjestää parisuhdeaikaa edes tunnin, saat tuplapisteet!
Itse taidan miehen kotiuduttua suunnata ruokakauppaan. Pakko päästä jotenkin tähän päivään kiinni. Meksikolainen menú? Vähän eksotiikkaa tähän arkeen.




PS. Mies on lähdössä viiden päivän kertausharjoituksiin viikon päästä. Itken jo pääni sisällä vähän. Arvatkaa kaksi kertaa, miten iloinen ja pullantuoksuinen rouva täällä odottaa?
Korvaa sana "iloinen" sanalla "hermoraunio" ja "pullantuoksuinen" "paskanhajuisella" niin ollaan ehkä lähempänä totuutta.

Ruusuista viikonloppua!


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

...sillä kyllähän rouva haluaa päästä mahdollisimman pian terveellisiin mittoihin

"Kesäkuntoon" pääseminen raskauden jälkeen voi olla haasteellista, koska imetyksen aikana ei saisi laihduttaa. Laihduttamisen estelystä huolimatta sanotaan, että raskauskiloista tulisi päästä vuoden sisällä eroon, tai ne jäävät todennäköisemmin loppuiäksi.
What is a mom to do?

Olen löytänyt porsaanreiän: laihtuminen syömällä terveellisesti ja jättämällä herkut (ja pääruoilla "huonommat" hiilarit eli muut kuin kasvikset) pois. Olo on virkeämpi, kevyempi ja mieli parempi. Itsetunto nousee päivä päivältä, koska hyvien valintojen jälkeen on helppo taputtaa itseään selkään.

Olen herkutellut monesti viikossa Maraboun 86% suklaalla sekä Alpro Soyan suklaavanukkailla, nauttinut lasin tai pari punaviiniä silloin tällöin ja syönyt (tummaa) leipää palan tai kaksi, kun on tehnyt kovasti mieli. Sen sijaan syön harvemmin, koska tavallista, terveellistä ruokaa ei tee mieli napostella turhaan. Kunnon ruoka auttaa rakentamaan raamit säännölliselle syömiselle ja jopa skippaamaan syömisen silloin, kun ei oikeasti ole nälkä (tosin pyrin syömään 3-4 tunnin välein, ettei ruokaa tarvitsisi valmistaa hädässä ja nälkäisenä ja että maito riittäisi rinnoissa).

Vinkkinä siis sinullekin, joka tuskailet mammakilojen kanssa! Tämä tosin toimii minulla näin hyvin, koska normaalisti olen oikea herkuttelija ja herkkuja menisi varmasti joka päivä, jos en olisi löynyt 50 euron vetoa asiasta. Siinäkin hyvä vinkki. Harvemmin varmaan olisit valmis maksamaan 50 euroa kakkupalasta? Poikkeuksena meillä oli äitienpäivä sekä tulevana viikonloppuna tapahtuvat ystävän häät - mikä saakin minut miettimään, että pystyisinköhän loppuelämäni rajoittamaan herkuttelun ainoastaan juhlapäiviin? Miten ihailtava itsekuri! Ja todennäköisen toimiva ratkaisu - ei tuntisi jäävänsä paitsi mistään, kun on juhlan paikka, mutta herkuttelu pysyisi aisoissa.

Olemme myös ystäväni kanssa kuunnelleet hypnoosinauhaa laihdutuksen avuksi (hands up - I´ll try anything!). Nauhaa kuunnellaan iltaisin nukkumaan mennessä ja sen pitäisi auttaa tekemään elämässä parempia valintoja syömisen, liikkumisen ja elämästä nauttimisen suhteen.
Eipä tuosta ainakaan haittaa ole ollut, vaikka ei-vielä-todettu OCD:ni kärsii lauserakennevirheistä, ajoittain virheellisestä suomen kielestä sekä vääristä painotuksista (tämä ilmeisesti kuuluu hypnoosi-puheeseen ja on tahallista) ja jään mielessäni korjaamaan lauseita oikein... Monesti myös huomaan ajattelevani muita asioita kuunnellessani enkä täten pääse rentoutumaan. Hyvä olisikin varmaan hengitellä ensin muutaman kerran syvään ja aloittaa kuuntelu sitten.

(Nukahtamisongelmaisille välivinkki! Syvään hengittely kuulostaa ihan tauno-vinkiltä - duh - mutta toimii: joka kerta, kun olen hengitellyt nukkumaan mennessä syvään ja onnistunut keskittymään vain hengitykseeni olen herätessäni tajunnut nukahtaneeni hengittelyyn, vaikka olisin sitä ennen pitkäänkin pyörinyt unettomana sängyssä.)

Hypnoosinauhan voit ostaa osoitteesta www.verkkovalmennukset.fi (itselläni linkki sakkaili nyt kun kokeilin, toivottavasti saat halutessasi toimimaan).

Mitä liikuntaan tulee, niin huomaan sen selkeästi vaikuttavan sekä mieleen, vatsan hyvinvointiin että vaa´an lukemiin. Lenkkeily ja venyttely ovat ainoat urheilumuotoni tällä hetkellä - tosin olen jo kaivanut jumppapallon esiin kaapista ja jopa käyttänyt sitä kerran. Toistoa suunnitellaan par´aikaa.
Liekö sitten hypnoosinauhasta johtuen olen myös nauttinut ulkoilusta ja luonnosta vielä entistäkin enemmän, vaikka olin jo aikaisemminkin sitä kenties jopa rasittavaa "Kato!! Miten vihreetä! Mikä veden väri! Miten ihanan raikas ilma!! Oota, otan kuvan!!" -tyyppiä.


 
Hyötyliikuntaakin tulee huomaamatta; kolmikuinen vauva kun ei ole enää ihan sitä kevyintä kanneltavaa. Meidän tyttö lisäksi viihtyy nykyään paljon paremmin sylissä kuin aikaisemmin ja vaatii myös enemmän seurustelua ja viihdyttämistä. "Kahvakuulatreeniä" tulee siis omasta takaa - kun välillä miettii, miksi huimaa, niin vastaus ilmenee viimeistään hierontapöydällä, kun kyyneleet valuu yhteenpuristetuista silmistä ja kuola yhteenpurevien hampaiden välistä hierojan availlessa lihaskalvoja.
Au.

Kuten rakastuminen, ihastuminen johonkin tiettyyn asuntoon näyttää vaikuttavan minuun syömähaluttomuutena. Haaveillessani parvekekukista, pihaistutuksista ja uuden kodin sisustuksesta täytyy minun välillä jopa muistuttaa itseäni syömään. Innokas mieleni tekee suunnitelmia vielä illallakin Minkkisen (a.k.a. "hra hypnoosin") kehottaessa minua juomaan "paljon, paljon, paljon VETTÄ; ihanaa, raikasta vettä". Liekö tämä fanaattisuus saa päätöksensä vasta, kun jostain kohteesta tehdään kaupat.

Kyllä - vedenjuontini on lisääntynyt.

Aiemmin pohtimani herkuttelun rajoittaminen juhlapäiviin saa minut kuitenkin miettimään; miten tehdä rajoittaminen lapsen nähden niin, ettei lapsi kiinnitä siihen turhaa huomiota? En missään nimessä halua, että lapsi tajuaa äidin laihduttavan. "Äiti syö terveellisesti" on paljon parempi mielikuva. Kuitenkin haaveilen tyttäreni kanssa yhdessä leipomisesta - pystyisinkö sitten rajoittamaan herkutteluni pelkkään maisteluun? Tämä kuulostaa varmasti ihan naurettavalta heistä, joiden on helppo hillitä omia syömisiään, mutta minulle herkuttelu on kuin päihteiden käyttö ongelmaiselle: "putki" jää päälle todella helposti. Ja jos lapselle tulee kuva, että äiti syö terveellisesti eikä tällöin syö yhdessä leipomaamme pullaa, niin miksi äiti tarjoaa pullaa minulle? Eikö äiti halua, että minäkin syön terveellisesti? Tämähän on problemaattista!

Tärkeintä minulle on, että lapsemme saa syömisistä sen kuvan, että ruoka on tarkoitettu polttoaineeksi, nautinnoksi ja ravinnoksi. Että ruoka-ajat ovat perheen yhdessäoloa ja osa normaalia päivärutiinia. Että kaikkea maistetaan ja herkkuja ei syötäisi arkena (eikä tietynikäisenä vielä ollenkaan). Mitään ei rajoitettaisi niin, että siitä tulee tabu eikä lapsen edessä ikinä puhuta "hyvästä" tai "pahasta" ruuasta saati kauhistella omia kiloja. Hyvän itsetunnon malli on annettava. Lapselle voi olla rehellinen eikä tarvitse peitellä sitä, että haluaa / tarvitsee pudottaa painoa, mutta on painotettava sitä, että laihduttaminen tehdään terveellisesti ja että tärkeintä on terveys, ei paino tai ulkonäkö.

Itsellekin terveys tulee tärkeämmäksi aina vaan, kun ikää tulee lisää, mutta myös elämästä nauttiminen ja sen arvostaminen nousevat uusiin sfääreihin - nyt, kun joka päivä ymmärtää enemmän ja enemmän elämän haurauden (olettehan te muutkin äidit yhtä vainoharhaisia ja pelokkaita kuin minäkin, olettehan?) tulee olo, että mitä hemmettiä minä poden huonoa omaatuntoa jostain leipäpalasta - ihan kuin kuolinvuoteellani ajattelisin, että söin liikaa (jos nyt ei tapahdu jotain kummallista) vaan muistelen niitä ihania ja hauskoja hetkiä, jolloin mieli oli rento, suu hymyssä ja rakkaat ihmiset läsnä. Jos näihin hetkiin liittyy pullo hyvää viiniä, joka sattuu menemään reisiin, niin voi voi!
(Lisäksi luin, että laihduttajan ruokavalioon kuuluvat hyvinkin punaviini ja tumma suklaa kohtuullisissa määrin. Ja on pidettävä välipäiviä. Mitäs järkeä tässä muuten on? Niin kauan, kun tuntiliksa ei tule bikineissä keikistelystä ja kriitikkona toimii ainoastaan oma mieli, on oikeus välipäiviin.)

Terveellisiä hetkiä, oivalluksia ja onnea loppuviikkoosi!

PS. Tänään taas asuntoesittelyyn - ja tämä vaikuttaa helmeltä! Kävimme myös kurkkaamassa paikan päällä sitä suloista puutaloa, josta alkuvuodesta kerroin, ja olihan se aika ihana. Tarjousta saattaa hyvinkin lähteä...

PPS. TV-sarjavinkki sateisiin päiviin: Vera (suom. "Vera Stanhope tutkii", TV1 la. & su., Netflixissä 2 ensimmäistä tuotantokautta) - mitkä maisemat ja mikä tunnelma! Oh, Britain...