...sillä ehkä parasta rouvallekin on nyt vaan jättäytyä elämän vietäväksi
Minä tykkään tehdä erilaisia testejä. Oi niitä aikoja, kun facebook tulvi testejä, jotka niin tarkasti profiloivat sinut ja saivat sinut tuntemaan itsesi vähän paremmin. En olisi koskaan tiennyt, ketä julkkista muistutan, tai olenko juoppo, jollei olisi ollut noita facebookissa riehuvia testejä.
Onneksi testien aika ei ole täysin ohi! Tein yhden nettitestin juuri äsken. Testin nimi oli "Mille vuosikymmenelle kuulut?". Arvaatteko, mikä oli vastaus? Yep: 1950. Kuvaus kuului näin:
"Olet konservatiivinen kotiäiti tai kiltti naapurintyttö suoraan Täydellisten naisten Wisteria Lanelta! Sinulta löytyy asennetta ja rock'n'rollia, vaikka saatatkin vaikuttaa aika ajoin jäykähköltä. Osaat käytöstavat ja olet muutenkin melkein poikkeuksessa tip top ulkonäöltäsi. Kellohelmaiset hameet ovat mieleesi ja olet mielelläsi täysin rinnoin nainen – miehet hännystelkööt sinua! --"
Konservatiivinen kotiäiti? Kiltti naapurintyttö? Kaikki he, jotka ovat bailanneet kanssani opiskeluaikoina, taisivat purskauttaa juuri päiväkahvinsa tietokoneen näytölle. Mitä minulle on tapahtunut? Olenko ikääntynyt parin viime vuoden aikana jotenkin "sci-fisti" kymmenen vuotta kerrallaan? Joku (lue: mummoni) sanoisi, että olen aikuistunut, mutta minua alkaa pelottaa. Ei sillä, etten nauttisi tästä tyyneydestä, joka minut on vallannut seurustelu- ja avioaikana, mutta välillä herää kauhu siitä, että entä jos niitä kunnon bileiltoja ei kohta enää tulekaan? Parin vuoden sisään alan todennäköisesti pyörittää perhettä, ja kestää varmaan vähän aikaa ennenkuin minua edes huvittaa lähteä mihinkään kotoa. Entä jos ynnähdän? Jään kotiin makaamaan enkä uskalla enää lähteä joraamaan, koska seuraavana päivänä väsyttää ihan sikana? Kääk! Eieiei, haluan jaksaa tanssia aamunkoittoon, ottaa "vieläyhenshiderin", lähteä ex-tempore baari-illan jälkeisenä päivänä äkkilähdöllä Kyprokselle, kieriä kesäyönä nurmikkorinnettä alas ja nauraa nakkikioskilla ihan sikana maailman tyhmimmälle vitsille hikan siivittämänä.
No ookoo, äskeinen romantisoitu kuvaus ihan perus känni-illasta taisi olla aika kärjistetty vastareaktio vanhenemisen tunteelleni. Kyllä minä oikeasti voisin edelleen bilettää samalla tavalla kun kaksikymppisenä, mutta en ihan oikeasti jaksa. Bileet silloin tällöin on ihan superjees, ja odotan niitä aivan innolla, mutta tässä iässä seuraavaa päivää alkaa todella pelkäämään etukäteen. Se latistaa tunnelmaa hieman. Vanhenemiseen liittyy myös elämän ainutkertaisuuden tajuaminen, ja se, että yksi kallis päivä menee täysin harakoille, painaa omaatuntoa. Lisäksi niinä pahimpina bileaikoina se, mitä oikeasti suurimman osan ajasta halusin, oli olla kotona rakkaan ihmisen kainalossa. Aika aikaansa kutakin! Nyt on tällainen vaihe, ja hyvä niin. Pomokaan tuskin tykkäisi, jos tulisin "pikkulauantain" jälkeen töihin edellisen päivän meikit naamassa tuoksahtaen "eau de 1,5€ las palmasille" (vaikka minulla rento pomo onkin). Ehkä saan uuden "kulta-aikani" discoissa kahdenkymmenen vuoden päästä, who knows. Vähän "nips" sieltä ja "naps" tuolta, ja voilá! Valmis tanhuille. Tosin, jos kahdenkymmenen vuoden päästä käytän sanaa "tanhut", niin minua ei varmaan päästetä sisälle yhtään mihinkään. Paitsi ehkä lavatansseihin. Jos sellaisia enää silloin järjestetään.
Ja onhan se aivan totta, että olen hyvin viehättynyt menneen ajan meinigistä ja kotiin liittyvistä asioista. Myös avioituminen tuonee osansa pakkaan. En vain odottanut, että tämä "pesänrakennusvimma" iskisi ihan uuden vaihteen silmään näin nopeasti. Minua kammottaa välillä se ajatus, että ehdin kyllä kotirouvailla, mutta nuoruutta en saa ikinä takaisin. Toisaalta, nuorena kai sitä on tehtävä (mitä nyt onkaan), kun jaksaa. Olenko jo niin vanha, että pitäisi? Olenko vielä liian nuori? Olenko juuri nyt sopivan ikäinen? Tiedäpä tuota. Aito, konservatiivinen kotiäiti tietäisi.
Miksei tästä voi olla facebook-testiä?
Hehheh, touché... Ehkäpä Carrie sanoo sen kuitenkin parhaiten:
Mitäpä tuohon lisäisi?
Onneksi testien aika ei ole täysin ohi! Tein yhden nettitestin juuri äsken. Testin nimi oli "Mille vuosikymmenelle kuulut?". Arvaatteko, mikä oli vastaus? Yep: 1950. Kuvaus kuului näin:
"Olet konservatiivinen kotiäiti tai kiltti naapurintyttö suoraan Täydellisten naisten Wisteria Lanelta! Sinulta löytyy asennetta ja rock'n'rollia, vaikka saatatkin vaikuttaa aika ajoin jäykähköltä. Osaat käytöstavat ja olet muutenkin melkein poikkeuksessa tip top ulkonäöltäsi. Kellohelmaiset hameet ovat mieleesi ja olet mielelläsi täysin rinnoin nainen – miehet hännystelkööt sinua! --"
Konservatiivinen kotiäiti? Kiltti naapurintyttö? Kaikki he, jotka ovat bailanneet kanssani opiskeluaikoina, taisivat purskauttaa juuri päiväkahvinsa tietokoneen näytölle. Mitä minulle on tapahtunut? Olenko ikääntynyt parin viime vuoden aikana jotenkin "sci-fisti" kymmenen vuotta kerrallaan? Joku (lue: mummoni) sanoisi, että olen aikuistunut, mutta minua alkaa pelottaa. Ei sillä, etten nauttisi tästä tyyneydestä, joka minut on vallannut seurustelu- ja avioaikana, mutta välillä herää kauhu siitä, että entä jos niitä kunnon bileiltoja ei kohta enää tulekaan? Parin vuoden sisään alan todennäköisesti pyörittää perhettä, ja kestää varmaan vähän aikaa ennenkuin minua edes huvittaa lähteä mihinkään kotoa. Entä jos ynnähdän? Jään kotiin makaamaan enkä uskalla enää lähteä joraamaan, koska seuraavana päivänä väsyttää ihan sikana? Kääk! Eieiei, haluan jaksaa tanssia aamunkoittoon, ottaa "vieläyhenshiderin", lähteä ex-tempore baari-illan jälkeisenä päivänä äkkilähdöllä Kyprokselle, kieriä kesäyönä nurmikkorinnettä alas ja nauraa nakkikioskilla ihan sikana maailman tyhmimmälle vitsille hikan siivittämänä.
No ookoo, äskeinen romantisoitu kuvaus ihan perus känni-illasta taisi olla aika kärjistetty vastareaktio vanhenemisen tunteelleni. Kyllä minä oikeasti voisin edelleen bilettää samalla tavalla kun kaksikymppisenä, mutta en ihan oikeasti jaksa. Bileet silloin tällöin on ihan superjees, ja odotan niitä aivan innolla, mutta tässä iässä seuraavaa päivää alkaa todella pelkäämään etukäteen. Se latistaa tunnelmaa hieman. Vanhenemiseen liittyy myös elämän ainutkertaisuuden tajuaminen, ja se, että yksi kallis päivä menee täysin harakoille, painaa omaatuntoa. Lisäksi niinä pahimpina bileaikoina se, mitä oikeasti suurimman osan ajasta halusin, oli olla kotona rakkaan ihmisen kainalossa. Aika aikaansa kutakin! Nyt on tällainen vaihe, ja hyvä niin. Pomokaan tuskin tykkäisi, jos tulisin "pikkulauantain" jälkeen töihin edellisen päivän meikit naamassa tuoksahtaen "eau de 1,5€ las palmasille" (vaikka minulla rento pomo onkin). Ehkä saan uuden "kulta-aikani" discoissa kahdenkymmenen vuoden päästä, who knows. Vähän "nips" sieltä ja "naps" tuolta, ja voilá! Valmis tanhuille. Tosin, jos kahdenkymmenen vuoden päästä käytän sanaa "tanhut", niin minua ei varmaan päästetä sisälle yhtään mihinkään. Paitsi ehkä lavatansseihin. Jos sellaisia enää silloin järjestetään.
Ja onhan se aivan totta, että olen hyvin viehättynyt menneen ajan meinigistä ja kotiin liittyvistä asioista. Myös avioituminen tuonee osansa pakkaan. En vain odottanut, että tämä "pesänrakennusvimma" iskisi ihan uuden vaihteen silmään näin nopeasti. Minua kammottaa välillä se ajatus, että ehdin kyllä kotirouvailla, mutta nuoruutta en saa ikinä takaisin. Toisaalta, nuorena kai sitä on tehtävä (mitä nyt onkaan), kun jaksaa. Olenko jo niin vanha, että pitäisi? Olenko vielä liian nuori? Olenko juuri nyt sopivan ikäinen? Tiedäpä tuota. Aito, konservatiivinen kotiäiti tietäisi.
Miksei tästä voi olla facebook-testiä?
Hehheh, touché... Ehkäpä Carrie sanoo sen kuitenkin parhaiten:
Kommentit
Lähetä kommentti