maanantai 30. syyskuuta 2013

Elämä on laiffii

Tajusin eilen hassun jutun vanhenemisesta: mitä enemmän vuosia kertyy, niin sitä nuoremmalta vanhemmat iät tuntuvat. Tietysti, sillä nehän lähenevät. Ja minähän olen vielä nuori!

Katsoimme illalla Dexteriä, missä heitettiin erään henkilön olevan "in their 40´s", ja minun ensireaktioni oli naurahdus. "Nelissäkymmenissä, pah! (+ iso pyrskähdys)". Sitten tajusin, että "Siis NIIN, tosiaan, ei kai se nyt kolmissakymmenissäkään ole, koska MINÄ olen melkein kolmissakymmenissä". Koen itseni niin nuoreksi, että käsitin tuon tyypin olevan vähän päälle 30-vee ja itseni parikymppinen. Minun iän ja sen nuorelta näyttävän "nelikymppisen" iän välissä on vaan jotain 10 vuotta; kyllähän jo vaikka 37-vuotiaasta sanotaan, että "nelissäkymmenissä".

Tämä huomio ja sen ihmettely osoittavat tietenkin toteen sen vanhan sanonnan, että ikä on vain numero. Emmehän me muutu ihmisinä juurikaan, vaikka ikää kertyy, ja mitä vanhemmaksi tulemme, sitä pienemmät ovat vuosien ja jopa vuosikymmenten väliset kuilut. Jotenkin nuorempana tuntui, että nelikymppinen tai keski-ikäinen minäni olisi niin kaukana nykyminästä, etten tuntisi koko tyyppiä. Oma tulevaisuuden minäni tuntui hyvin kaukaiselta.

Ikääntymisen läheiseksi tuleminen on aiheuttanut myös sen, ettei enää osaa arvioida itsensä kanssa suunnilleen samanikäisten tai hieman vanhempien ikää. Kaikilla meillä on muutama elämän tuoma juonne kasvoillamme, lievää arjen tuomaa varjoa silmän alla ja kiireinen ote elämään. Ajattelen itseni kanssa samanikäisiksi noin 23-33-vuotiaat, mutta pystyn helposti juttelemaan keski-ikäisen ihmisen kanssa elämästä tuntien sielunkumppanuutta.

Olen siinä vaiheessa elämää, että ikätoverini alkavat kovaa vauhtia lisääntyä ja mennä naimisiin. Itse koen olevani suht nuori morsian, sillä olen ollut vain kahden läheisen ystäväni häissä, eikä moni läheisistä ystävistäni edes vielä seurustele. Lapsia on muutamalla, ja niistäkin monella sen ikäisiä, että olemme tutustuneet heidän jo ollessa äitejä. Järki sanoo, että "Tämä lisääntymisbuumi on aivan normaalia -olemmehan todellakin jo perheenperustamisiässä", mutta tunne sanoo jotain muuta, kuten "What?! Justhan me oltiin yläasteella! Minä en ainakaan ole vielä aikuinen." Niin sitä vaan silti täräytettiin naimisiin, ja lähinnä kyllä ihan tuolta tunnepohjalta. Mutta siksipä tunnenkin olevani nuori morsian (vaikka ensisynnyttäjäksi olisinkin jo "vanha". God dammit).

Kun pienenä katsottiin Frendejä, niin ajateltiin Joeyn, Rossin, Monican ja kumppanien olevan aikuisia. Nyt me ollaan saman ikäisiä! Ei aikaakaan, kun ollaan Sinkkuelämää-Carrien ja -Mirandan ikäisiä. Voiko noita sarjoja katsoa enää samalla tavalla sitten, kun on itse niitä henkilöhahmoja vanhempi? Onneksi näyttelijät sentään vanhenevat normaalia tahtia, ja lihovat ja kaljuuntuvat kuten mekin...
-ainiin, paitsi että niillä on personal trainerit, superruokavaliot ja henkilökohtaiset hiusjuurenistuttajat. Hitsi vieköön. Ehkä sitä sitten vanhemmiten siirtyy seuraamaan sarjoja kuten "Tyttökullat" ja lopulta "Mullan alla", jotta pääsee samaistumaan henkilöhahmoihin (molemmat aivan loistavia sarjoja, by the way). Tai sitten ne Frendit naurattaa ihan yhtä paljon kun 15- ja 25-vuotiaana. Tuovathan ne sitten samalla tuulahduksen menneisyydestä ja omista hauskoista nuoruudenpäivistä.

Totesimme jokin aika sitten ystäväporukan kanssa illanistujaisissa, että "50 is the new 40".
Keski-ikä on siirtynyt reippasti ylöspäin.
Silloin, kun itse oli lapsi, olivat viisikymppisiä ihmisiä omat mummit ja ukit ja "he, jotka pian jäävät eläkkeelle". Tänä päivänä omat vanhemmat ovat niitä viiskymppisiä, jotka juoksevat elämänsä kunnossa harrastuksesta toiseen, kokeilevat uusia asioita, matkustelevat ja nauttivat elämästä ikävuosien tuoman rauhallisuuden ja tyytyväisyyden siivittäminä. Enää viisikymppisyys ei tunnukaan niin erilaiselta, kuin oma elämä! (Tai sitten olen jo henkisesti viisikymppinen, ja vanhempani ovat jotain superihmisiä. Hyvin mahdollista tämäkin.)

 
 
Vuodet ja rypyt ja kymmenet synttärikakut, otan teidät avosylin vastaan. Sillä se vaan on laiffii.

“...inside every old person is a young person wondering what happened.”  
-Terry Pratchett


lauantai 28. syyskuuta 2013

Luontaistuotekauppa Life + 1 rouva vs. syksy

Syksy on täällä. Eilen huomioimme mieheni kanssa, että jo puoli seitsemän aikaan ikkunalaudan kynttilät valaisivat ihan selkeästi hämärtyvää iltaa. Kylmyyskin puree senverran napakasti, ettei talven tulosta ole epäilystäkään. Ollaanhan sitä tosiaan jo kohta lokakuussa (kamalaa, miten viikot vierähtää vauhdilla)!

Päivänvalon vähetessä minut valtaa jokavuotinen, kevyt paniikkitila; kääks, kaapit täyteen vitamiineja! Pillerien napsiminen aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita; toisaalta minut valtaa ylpeydentunne, ja haluan esitellä jokaiselle vastaantulijalle luontaistuoteliikkeestä mukaan lähteneen kassini kolisevia purkkeja tyyliin "katsoppas, miten hyvin minä pidän huolta terveydestäni!" ja taas toisaalta tunnen oloni neuroottiseksi ikäihmiseksi, joka elää muovikuplassa ja nauttii ruokansa suoraan letkusta
-niin, tai kapselimuodossa.

Tällä viikolla luontaistuoteliikkeen kassiini eksyivät D-vitamiini (50 mikrogrammainen), kalaöljykapselit, sinkki sekä guaranajauhe. Apteekista nappasin kotimatkalla vielä Beroccaa jonon jatkeeksi. Kieltämättä aamuinen kapseliarsenaali plus kyytipoikana toimiva poreileva Berocca saavat minut miettimään, että tarvitsenko näitä kaikkia oikeasti?

Noh, mietitäänpäs nyt ihan näin:

- D-vitamiinia ei suomalainen varmasti saa liikaa. Vaikuttaa yleiseen vireystilaan, parantaa vastustuskykyä ja auttaa kalsiumia imeytymään (en juo maitoa, joten kaikki mahdollinen muu kalsium paree imeytyä! Maidonjuontikokeiluni loppui lyhyeen. Minkäs voit, olen tapojeni orja). Kyllä, tämä on hyvä.
- Omega kolmoset: Syön kasviöljyjä, mutta niistä saa omega kutosta, ja jos kolmosten ja kutosten balanssi ei ole kunnossa, niin elimistö joutuu tulehdustilaan. Syön kalaa, mutta se on niin kallista, että en saa sitä tarvittavaa 3-5 kertaa viikossa, todellakaan. Siispä syön kapseleita niinä päivinä, kun en syö lohta.
- Berocca on aamun piristäjä. B- ja C-vitskuja keho kaipaa vaikka mihin! C:kään ei varastoidu kehoon, joten sitä ei voi saada liikaa. Check -> tarpeellinen!
- Sinkki. Ok, ostin sinkkiä, koska sain kolmannen purkin kaupan päälle. Se on kuitenkin iholle ja silmille hyvä lisä. Mulla on huono näkö ja iho on alkanut kukkia. Ihonhoidon ammattilaisena tiedän, että sisäinen hoito on paras, enkä ole vielä valmis muuttamaan ruokavaliotani aknenvastaiseksi -teen sen vasta viimeiseksi, kun mikään muu ei auta! Kokeillaan siis näitä, ei kai näistä haittaakaan voi olla?

Yeah! Laugh all you want, sucker, meitsi ei meinaa sairastaa tänä syksynä!

Ainut vikaostos taisi olla tuo guaranajauhe: teelusikan kärjellinen teessäni / aamusmoothiessani kahden päivän ajan sai minut harkitsemaan raskaustestin tekemistä, koska sain niin hirveän kuvotuksen. Sitten tajusin, että olen vaan ilmeisesti saanut liikaa kofeiinia; näemmä guarana ei minulle sovi. Harmittaa pistää lähes 20€:n pussi jakoon. Toisaalta tämä jauhe toimi "hyvänä" paastopäivän apuna: huono olo oli niin vallitseva, ettei tehnyt mieli syödä yhtään mitään. "Nopeuttaa aineenvaihduntaa ja auttaa pudottamaan painoa viemällä nälän tunnetta". I´ll say! Ehkä säästän tämän jauheen niihin tilanteisiin, kun tekee sikana mieli herkutella.

Eräällä visiitillään espanjalainen lankomieheni kysyi siskoltani kaikki pilleripurkkini nähtyään, että olenko matkustamassa avaruuteen.
No EN, vaan asun Suomessa. Plus että harrastan urheilua, en syö joka päivä puolta kiloa kasviksia ja rasvaista kalaa...

ja HALUAN ELÄÄ IKUISESTI, hohohohoooo!

No en nyt ihan ikuisesti. Voisi käydä olo yksinäiseksi. Mutta vanha ja raihnainen en halua olla. Jos kapselit auttavat minua saamaan virkeämmän tulevaisuuden, niin so be it! Ja tulevaisuudella tarkoitan myös niinkin lähitulevaisuutta, kuin tätä syksyä. En halua vaipua siihen horrokseen! Ennaltaehkäisy on alkanut!

Anna tulla, sade ja viima! Minä ja lisäravinnepurkkini odotamme nyrkit pystyssä!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Syksyinen Sunnuntaikävely Sisko Sevillanan Seurassa

Tässä meidän sunnuntaikävelyltämme, joka tuntuu vieläkin uskomattomalta. Saavuit ihan yllättäen viettämään viikonloppua koti-Suomeen, koti-Kuopioon. Näitä lenkkejä tehdään aina unissa, mutta tämänkertainen oli ihan totista totta. Sattuipa vielä upea kelikin...
 
 









 
 
 Tänään satoi lunta. Vain muutama hiutale, jotka sulivat jo ennen maahan osumistaan, mutta satoi kuitenkin. Laitoin sinulle heti viestiä.
I miss you, and I wish you were here,
 sister <3
 
 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Oh, how I love happy endings!

Vitsit, olen aivan hurmaantunut "Once upon a time" - eli Olipa kerran -sarjasta!
Olen toivoton romantikko, ja kaltaiselleni satukirjojen rakastajalle sarja on kuin tehty.



Mielestäni jokainen ansaitsee elämäänsä vähän Disney´ä; prinssejä, taikoja, happily-ever-afteriä ja niin edelleen...

Once upon a time on lapsuuden huolettomuudesta muistuttavaa korvikehömppää meille sata kertaa Disneyn piirrosklassikot nähneille. Näyttelijäsuoritukset tekevät aika paljon; idea on senverran lapsellinen, että huonot näyttelijät tuhoaisivat mielenkiinnon ensimetreillä.

Disneystä puheen ollen, olen aidosti sitä mieltä, että hra Disney on luonut maailmaan jotain ihan ainutlaatuista. Vaikka suuri osa Disneyn elokuvista onkin muiden kirjoittamien satujen uudelleenkerrontaa, on Disney tuonut niihin kaikkiin oman, taianomaisen vivahteensa ja luonut saduista hyvän mielen jättäviä kokemuksia. Kokemuksia, joita ilman kenen tahansa elämästä puuttuu pieni palanen.

Disney ansaitsee joku päivä ihan oman kirjoituksensa.

Onneksi huomenna on iltavuoro ja vapaasyöntipäivä (tänään paasto), hahaa, tiedän mitä teen aamulla jumppatunnin jälkeen:
linnoittaudun ison aamupalan kanssa katsomaan, miten Lumikille ja Prinssi Uljaalle käy!

 
 
 
 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Elämää iltapäivävirkkuna

Luin äskettäin artikkelin, jossa puhuttiin aamu- ja iltavirkkuudesta ja siitä, miten iltavirkkuutta usein katsotaan pahalla. Tässä linkki kyseiseen "Maailma ei kaipaa kaikkia aamuseitsemältä" -juttuun:
http://www.hameensanomat.fi/kolumnit/241803-maailma-ei-kaipaa-kaikkia-aamuseitsemalta 

Jutun kirjoittaja itse on selvästikin iltavirkkuihin kuuluva henkilö, mikä antaa mukavan lempeän sävyn kirjoitukseen. Tekstin sävy ikäänkuin ottaa hyväksyvään syleilyynsä toiset iltavirkut, ja tätä ME enemmän iltavirkut monesti jäämme kaipaamaankin; hyväksyvää asennetta se mielessä pitäen, että tämä "suuntaus" ei ole meidän valintamme. Kaikki ihmiset eivät pysty toimimaan aamuseiskalta. Tai voivat, jos on ihan pakko. Ja silloin kuvottaa, siis fyysisesti. Kehoni hylkii aamuseiskaa!

Itsehän olen kummiskin enempi tuota kolmasosaa, joka ei selkeästi kuulu kumpaankaan kastiin, vaikka miellän itseni enemmän iltavirkuksi. Mutta entäpä, jos ei ole aamu- eikä iltavirkku? Jutun perusteella tuo kolmasosa, joka ei kuulu kumpaankaan peruskastiin, on ilmeisimmin "ihan OK" sekä aikaisten aamuherätysten että myöhäisten iltakukkumisten suhteen. Mutta mikäs on tällainen kummajainen, jolle ei oikein sovi kumpikaan?

Ideaali valveillaoloaika minulle on noin 08.30-23.00. Herään puoli 9, koska jos nukun pidempään, niin olo on hutera. Alan nukkumaan noin klo 11 illalla, koska siihen aikaan minua väsyttää. Jos tiedän, että illalla on bileet, niin mahdollisuuksien mukaan nukun joko pidempään aamulla tai vedän päikkärit. Arkena valveillaoloaika on 8.00-23.00. 
Minusta tuntuu, että monen silmissä paljon nukkuminen on laiskuutta, saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä. 
"Siis 9 tunnin yöunet?! No HUHHUH! Mulla ei ainakaan oo varaa tuollaiseen luksukseen!"
No, mullapa on. Se on kuulkaas ihan oma valinta.

En tietenkään tiennyt esimerkiksi tämänhetkistä työtä hakiessani, että aikaisin aamuvuoro minulla tulisi alkamaan klo 09, ja yleensä klo 10. Minulla vaan on sattunut käymään hyvä tuuri.
Mutta on se sinänsä valinta, että jos koko sen pitkän ja pimeän talven ajan joutuisin heräämään kuudelta aamulla, niin voisi olla, että olisin joutunut harkitsemaan muita vaihtoehtoja. Onnellisuuskäyrä lähtee laskuun aika äkkiä, jos on jatkuvasti univajeessa.
Kouluaikaiset ystäväni ehkä muistavat minut "myöhä-Onskina", koska en ikinä ehtinyt kouluun kahdeksaksi. Ehkä siksi, että nukahdin aina koulumatkalla (jos joskus olet nähnyt minut nukkumassa puiston penkillä käyttäessäsi koiraasi aamupissillä, niin en ole ollut edellisen illan reissulla, vaan koulumatkalla).

Joskus on ihan huippua herätä aikaisin aamulla, ja tajuta, että päivässä on monta tuntia enemmän aikaa toimia. Tämä on mukavaa, kun se on vapaaehtoista, ja mukavinta tietysti vapaapäivänä, kun energian ei tarvitse aamulla riittää mihinkään muuhun kun teen keittämiseen ja sohvanperukoille hyvän naistenlehden kanssa hautautumiseen.
Joskus on myös ihanaa kukkua aamuun asti, ja tehdä asioita, mitä muistelee hymy naamalla vielä monen vuoden jälkeen, kuten videokuvata Harlem Shakea sydänystävien kanssa klo 04 juoden jotain, mitä luulit kuohuviiniksi, mutta mikä osoittautuikin viime hetkellä aidoksi shampanjaksi. Hups!

Joskus ne iltakukkumiset ovat monen päivän väsymyksen arvoisia.

Mutta nukkukaamme siis. Silloin kun nukuttaa, hyvällä omallatunnolla. Ja toivotaan meidän iltavirkkujen (tai enempi sinne suuntaan kääntyneiden) vuoksi, että maailma pikkuhiljaa alkaisi tajuamaan, että sen menoa olisi mukautettava, nykyaikaistettava ja päivitettävä sopimaan muidenkin, kuin niiden aamuvirkkujen, pirtaan.





Virkeää maanantaita! Tänään teen pätkävuoron, jonka jälkeen önnötän. Sade ja harmaus oikein kutsuvat nauttimaan sohvannurkasta hyvän sarjan ja omenoiden parissa.

Huomenna päivä uus olla aktiivinen!




torstai 19. syyskuuta 2013

Elämän suolat, osa 1: Kaneli

Kaneli on kummallinen mauste;

mihin sitä käytetään?

Siis leivonnaisten ja riisipuuron lisäksi. Ja kaikki minulle läheiset tietävät, että mieluummin hoilaan "Hoosiannaa" keskellä joulutoria kalsarit jalassa, kun vedän lautasellisen riisipuuroa.

En myöskään leivo pullaa, niinkun ikinä. Miksi kanelipurkkini siis seisoo ykköshyllyllä muiden lempparimausteiden joukossa?
 
Noh, koska se nyt vaan on unohtunut siihen.
 
Tiedät varmaan ne mausteet, joiden parasta ennen -päiväys pitää tarkastaa joka kerta, koska ei ikinä muista, milloin se on ostettu.

Yksi päivä tässä taannoin sain kuitenkin jonkun oudon kokeilunhaluisuuskohtauksen, ja pistin kanelia ruokaan. Paistoin kasvikset pannulla (kaali, porkkana, paprika, sipuli, valkosipuli, parsa) ja kun tuli mausteiden lisäyksen aika, niin jostain kumman syystä normaalien pippurin, suolan ja chili explosionin lisäksi mukaan huilahti myös kanelia. Pistin vielä mausteeksi vähän kolmen juuston kermaa (tämä purkki ansaitsee jonkun vuosikymmenen ruokapalkinnon, käy melkein joka ruokaan) sekä raastettua inkivääriä, ja puristin joukkoon hieman limemehua. Keitin kvinoaa, jonka keitinveteen laitoin ylijääneen mama-nuudelipussin kananuudelimausteet, ja paistoin broilerin minuuttipihvin kylkeen.

Voinpahan kertoa, että oli ihan sikahyvää.

Aasiassa ja jopa eteläisessä Euroopassakin käytetään kanelia vaikka mihin ruokaan, ja olen aina tykännyt sen antamasta vivahteesta esim. kreikkalaiseen mousakaan (heaven! Uusimmassa Elle -lehdessä oli ohje viinisuosituksineen) tai nepalilaiseen voikastikkeeseen, mutta en ole itse sitä rohjennut kokeilla. Muutenkin meidän keittiössä suositaan aika pitkälti italialaisia sekä helppoja suomalaisia suosikkeja. Mutta NYT, tästä kokeilusta rohkaistuneena, uskallan ehkä kokkailla taas jotain erilaista ja uutta - ehkä jopa kanelipurkin kanssa.

Pakko kuitenkin antaa itselle pointsit ruuanlaittoon liittyvästä luovuudesta; meillä varioidaan perusreseptejä ihan jatkuvasti, eikä mausteita ikinä mittailla, ja koskaan ei ole ruoka mennyt pilalle (paitsi silloin kun nuorena vielä kotona asuessa laitoin kanaan vahingossa vaniljakastiketta, kun luulin sitä ruokakermaksi. Sen syönti jäi välistä). Joskus ruoka onnistuu superhyvin, ja toisinaan se taas on vaan "iha hyvvää". Avokadopastakin on joka kerralla eri makuista.

Kun nyt kuitenkin on syksy, ja saimme maalta laatikollisen kotimaisia omenoita jo syötyjen mökki-omenoiden tilalle, niin täytyyhän sitä leipoa omenapiirakka. Siihenhän kaneli kuuluu oleellisena osana.

Kanelista puhuttaessa on tietenkin pakko vetää aasinsilta Kuopion tunnelmallisimpaan kahvilaan, nimittäin Kaneliin. Se miljöö vaan on niin.. niin..

Ah!!


Katse löytää joka kerta jotain uutta siitä tavaranpaljoudesta, ja tyyli on jopa hieman sekava, mutta silti kaikki se paljous yhdessä luo ainutlaatuista lämpöä, mukavuutta ja kotoisuutta. Musiikki on aina erinomaisesti valittua, ja olen monesti joutunut kysymään, että mikä levy soi. Tietysti olen hävittänyt jälkeenpäin ne pienet laput, joille kirjoitan näitä itselle tuntemattomia esittäjiä.

Olen myös esiintynyt muutaman kerran parilla eri kokoonpanolla Kanelissa, ja keikkapaikkana se on aivan ihana. Good memories!

Kanelista saa myös ihan superhyvää minttusuklaapiirakkaa. Meinasi tulla siipan kanssa riita viimeisestä suupalasta.



PS. Suosittelen myös käymään uudessa nepalilaisessa ravintolassa, Mount Sherpassa, torin alla. Ystävällinen palvelu, halvat lounashinnat ja huippu ruoka. Ja näissä ruuissa on sitä kaneliakin. Nettisivuilla olevat kirjoitusvirheet ovat vain hellyyttäviä, ja kielivät autenttisuudesta (ei oo ihan mikään Raija Petosen perukoilta joka hämmentää pataa siellä keittiössä. Tästä plussaa).
Aion mennä uudestaankin, ja pian!



tiistai 17. syyskuuta 2013

Syksyn parhaat

Tässä tulee Onskin luottokamat Top 10 tälle syksylle:



1. Camomile Sumptuous Cleansing Face Butter (The Body Shop).
Tämä naamanpuhdistusvoi on luksusta ensimmäisestä nuuhkaisusta iholle jäävään sametinpehmeään tunteeseen saakka. Voidaan pestä pois lämpimällä vedellä tai pyyhkiä musliiniliinalla. Koko naaman meikit lähtee samalla tuotteella. Lopuksi olen vielä pyyhkäissyt silmäni jääkaapissa viilentyneellä silmämeikin puhdistusvedellä, jotta silmien ympärille ei jää liian rasvaista tunnetta. Kuivemmat silmänympärykset eivät tätä vaihetta varmasti tarvitse.

2. Vineyard Peach -vartalovoide (The Body Shop).
Tämä tuoksu on jotain uskomatonta - ihoni on kuin auringossa koko päivän levännyt persikka syksyisenä päivänä. Jälkituoksu tuo mieleen uunissa paahtuneen ja karamellisoituneen persikkahyveen, jota nautitaan raikkaan jälkkäriviinin kanssa. Aah!! Riittää vielä tähän aikaan vuodesta myös käsivoiteeksi.

3. Tea Tree Cool & Creamy Wash (The Body Shop).
Tämä kaveri herättää uuteen aamuun hetkessä. Paras aamuputsari pitkään aikaan! Monesti ihoni on aamulla rasvaisen kiiltävä, kun täyteläinen yövoide on tehnyt tehtävänsä, joten mitä muuta voisin toivoa, kuin mentolin raikkautta antavaa, mutta yöllä uusiutunutta ihoani hellivää puhdistusvoidetta? Nada!


4. Génifique -ihon nuorekkuutta aktivoiva tiiviste + Visionnaire -seerumi (Lancôme).

Tiedän, että alle kolmekymppisenä ihoni ei vielä tarvitse nuoruusseerumeja jatkuvassa käytössä, mutta tämä tehoyhdistelmä antaa juhlalookilleni kestävyyttä ja ihanan pohjan. Plussaa myös Visionnairen ylellisestä tuoksusta. Muuta voidetta en juhlameikin alle laitakaan, nämä kaksi kosteuttavat omaa ihoani tarpeeksi meikin alla. Ennen häitäni taisin käyttää tuota tiivistettä myös muutamana iltana yövoiteen alla. Se lupaa näkyviä tuloksia viikossa. Pikkujoulukausi, here I come...

5. Lip Butter Chocomania (The Body Shop).
Huulille suunniteltu voi höystettynä pähkinäisellä suklaan tuoksulla. ´nough said! Millään ei saa pehmeämpiä huulia.

6. DUST IT -mattapuuteri hiuksille (OSIS+).
Tällä tuotteella saa tekstuuria ja volyymia tukkaan kun tukkaan. Pitää vaan varoa tupsuttelemasta liikaa. Itse tupsuttelen ensin sormiin, josta työstän hiusten tyveen. Pelastanut monta kriisipäivää tänä pari kuukautta kestäneenä hiustenlähtöaikana (what´s happening to me? God damn it!).

7. Natural Mineral Foundation -mineraalimeikkipuuteri (Youngblood, saa apteekista).
Meikkipohjien ykkönen tähän aikaan vuodesta, kun meikatessa ei tarvitse enää hikoilla; kestävyyttä, kuulautta, hehkua ja peittävyyttä. T-alueelle levitän tämän tuotteen alle TBS:n Loose Face Powderia estämään liikaa kiiltoa päivän aikana.

8. Essie -kynsilakat (Sokokselta).
Kärsimättömän ihmisen unelma - kerrokset voi levittää päällekkäin ilman välikuivattelua. Väri levittyy jopa saman sarjan kynsinauhaöljyn päälle. Itse kuitenkin pyyhkäisen paperilla suurimman osan öljystä pois ennen värin levitystä. Suosittelen kahta värikerrosta + To Dry For -kuivatuslakkaa.

9. Warming Mineral Mask -kasvonaamio (The Body Shop).

  • Kaoliinisavea, joka syväpuhdistaa ihoa vetäen epäpuhtauksia ihosta sekä auttaa tasapainottamaan talineritystä.
  • Mineraali- ja vitamiinipitoista merilevää, joka hoitaa ja kosteuttaa ihoa; öljyttömyytensä vuoksi sopii erinomaisesti rasvoittuville ihotyypeille.
  • Savimaista zeoliittia, joka auttaa poistamaan epäpuhtauksia ihosta. Luovuttaa lämpöä joutuessaan kosketuksiin veden kanssa, jolloin iho lämpenee ja huokoset aukeavat.
  • Sekoitus zedoaryn (muistuttaa inkivääriä), kanelin ja inkiväärin eteerisiä öljyjä -> korostavat lämmön tunnetta. Auttavat elvyttämään ihoa.
  • Ihana hemmottelutuote syksyn viileisiin kauneusiltoihin! Plussaa siitä, että ei kuivahda iholla -> helppo poistaa pyyhkimällä kostealla kasvosienellä. Iho jää hehkuvaksi, levänneen näköiseksi ja unelmanpehmeäksi.
     
     
    10. Banana Conditioner (The Body Shop).
     
    Ehkä maailman paras hiusten hoitoaine :) Banaanipyrettä ja paljon vitamiineja sisältävä, kosteuttava ja täyteläinen hiusten pelastaja on täytski tällaiselle kuivalatvaiselle tyypille, jolla hiukset katkeilee jo harjan näyttämisestä. Välillä levitän päälaelle asti ja annan aina vaikuttaa parisen minuttia.
     
     
    Lapsuuden ystäväkirjojen mallia jäljitellen, tässä muita syksyn suosikkeja:
     
    Tänä syksynä lempparisarjani on   Boardwalk Empire   , jota katselen, kun syön  chili-katkarapupastaa   ja juon   täyteläistä punaviiniä    .
    Radiossani soi   20-, 30- ja 40-luvun jazz + muu fiilistelymusa   , ja kun minun tekee mieleni herkutella, niin nautin 
      kupin kuumaa kaakaota / pari palaa tummaa suklaata    .
    Paras tapa hemmotella miestäni tänä syksynä 
    on  antaa hänelle hartiahieronta   tai  siivota koti ennen iltavuoroa   .  
    Mielekkäin tapa kehittää kuntoani syksyllä 
    on   Puijon metsälenkit, spinning sekä riehakkaat tanssitunnit   
    Syksyn paras tuoksu on   kotimainen omena     .
    Lämmittelen itseäni
        omassa saunassa ja Pentikin paksun villaviltin alla   .
     
     



    Näilläpä sitä (muun muassa) mennään kohti kylmenevää syksyä.
     
     
     
    Muista hemmotella. Tee onnellisuus- ja kiitollisuuslistoja. Paastoa. Tee jotain kiellettyä. Herkuttele. Hikoile. Mene aikaisin nukkumaan. Katso hyvä elokuva, skippaa BB (enkä nyt tosiaankaan puhu siitä voiteesta). Lue kirja. Tee joka päivä jotain, mikä hymyilyttää.
     
    "Because you´re worth it!"
     
     
     
     

    torstai 12. syyskuuta 2013

    Elämän pieniä iloja

    Tässäpä pari videota, jotka saivat minut eilen illalla nauramaan kyynel silmässä.

    Ensimmäisessä nukutuksesta heräilevä mies tajuaa, että on naimisissa kuuman naisen kanssa.

    "You´re MY wife? Daaaaamn..."

    Hilarious!

    http://gawker.com/man-wakes-up-from-surgery-realizes-hes-married-to-a-b-1282901364?utm_campaign=socialflow_gawker_facebook&utm_source=gawker_facebook&utm_medium=socialflow

    Toinen oli Ylviksen, nousevan tähden, pohdiskeleva tanssihitti (tästä tulee vielä hitti, jos ei muualla niin kaikissa meikän tänä syksynä järkkäämissä bileissä) The Fox:

    http://www.youtube.com/watch?v=jofNR_WkoCE

    Tämä jätti ihmettelemään, että "Hmm, niin, tosiaan!!?"
    Mitä kettua se kettu sanoo?


    Eilisillan videoidenkatseluhetkihän lähti siitä, kun mieheni oli lähettänyt minulle päivällä tämän rakkausvideon:

    https://www.youtube.com/watch?v=PaEnaoydUUo

    Sain sitten kuulla eilisen illan, että "I FUCKING LOVE YOUUUU!!". Sama jatkui tänä aamuna.

    Kuka sanoo, että suomalainen mies ei puhu tunteistaan?

    Kyllä meillä ainakin. Jouduin jopa pyytämään, että älä niin kovasti!

    tiistai 10. syyskuuta 2013

    Mökkielämää

    Mökillä on mukavaa. Sunnuntaina petiä korjatessamme päätimme olla ottamatta lakanoita irti petivaatteista, koska "kyllä me vielä tullaan ainaki yheks yöks". Jospa vielä parin viikon päästä olisi mukavan kuivaa.





    Mökillä parasta on se, että pääsee ulos sekunnissa, eikä tarvitse yhtään miettiä, mitä on päällä. Villapaita, T-paita, pelkkä pyyhe; tohvelit, lenkkarit, paljaat jalat (mikä kyllä nyt alkaa jo tuntua vähän ilkeälle). Säätilan pienimmätkin vaihtelut näkee jatkuvasti isoista tuvan ikkunoista, ja jos miettii päivän lämpötilaa, niin eikun tuvan ovi auki ja haistelemaan. Myös vihreän luonnon ympäröimänä olo on totisesti (nyt tulee ärsyttävä sana) voimaannuttavaa.

    Edes ulkohuussissa käyminen ei haittaa. Ainakaan paljoa. Yöpissiminen on kyllä tosi rasittavaa; viimekin viikonloppuna valvoin yöllä tunnin sen jälkeen, kun olin kyykynnyt pusikossa. Ensin täytyy räväyttää silmät ammolleen pimeässä, että löytää ovelle, sitten pukea kengät, vetää muutaman kerran henkeä ja ajatella kaikkea muuta kuin American Horror Storyn kakkos-seasonin tunnaria (joka piti aina kelata kun pelotti niin paljon, mutta joka piti ihan itseään kiduttaakseen katsoa niin monta kertaa, että se varmasti jäi mieleen), katsella ulkona kuistin valoa eikä pimeään pusikkoon, ja kyykkiä niin atleettisesti, että se käy reisien pikatreenistä. Vähemmästäkin herää. Vitjan yöpissi!

    Mökkeilyn parhaimpia puolia on tietysti myös rantasauna, jota en voi hehkuttaa tarpeeksi. Puolenkin tunnin hetki puulämmitteisessä, aidossa suomalaisessa mökkisaunassa on arjen luksusta kaikessa rouheudessaan ja alkeellisuudessaan. Tukka jää aina likaisen tuntuiseksi, kun sitä ei saa huuhdottua kunnolla, mutta mitäpä tuosta! Se saa kuitenkin puun- ja savuntuoksuisen vivahteen ja pehmeyden, jota ei saa kotona, vaikka mitä vetelisi kuontaloonsa. Saunareissun tietenkin kruunaa dippaus järveen (viime viikkoina ei ole voinut enää puhua uimisesta). (Ja vau - tänä vuonna on päässyt järveen viiden eri kuukauden aikana!)

    Ensi talvena aion kokeilla avantouimista.

    Loistavaan mökkiviikonloppuun kuuluu myös pelailu (omia ikisuosikkejamme ovat risti-seiska, Yatzy ja Trivial Pursuit), herkullinen ruoka (grillikausi alkaa taas olla ohi, nyyh!) ja maantie- /metsälenkit. Ensi kerralla pääsee ehkä myös haravoimaan. Hyötyliikuntaa hauskimmillaan!

    Täydelliseen syys-skenaarioon kuuluisi värikkään pihan haravointi Maalaisunelma -lehden sivuilta kopioidussa paksussa neuleessa ja tyylikkäissä, pitkävartisissa kumisaappaissa, poriseva Burgundinpata uunissa, omenapiirakka leivinuunissa ja kuuma kaakao termarissa. Älkäätte ihmetelkö, jos postaan myöhemmin jotain tällaista, saatan hyvinkin toteuttaa ainakin osan tästä mielikuvasta. (Niin, kaiken muun paitsi tuon padan. Voi hitsit miten hyvää burgundinpataa puolisoni täti kokkasi muutama viikko sitten, juurikin möksällä. Pakko pyytää ohje ja harjoitella. Sillä kyllähän hyvä vaimo pataruuat taitaa! PS. Ylläni ei todennäköisesti ole maalaisunelmaa henkivä neule, vaan reikäinen, vanha ja mukava neule. Plus mummon vanhat kumisaappaat.)

    Mulla on ihan hirvee ikävä Maalaisunelma -lehteä! Miksi, miksi se lopetettiin?? Se oli täydellinen. Onneksi on muutama vanha numero tallella. Mutta ei se oo sama :(

    Mitä herkkuja sinä tykkäät kokkailla syksyllä? Kommentoi alle; pistetään hyvä kiertämään. (Minä pyydän sen padan ohjeen ja paljastan sitten teillekin.) Mutta yksi ihan mahtava (ja superhelppo) kylmän päivän lohturuoka, joka sopii myös karppaajalle, tulee tässä:

    Samettinen kaalikeitto

    • 400g naudan paistijauhelihaa (myös härän-/ karitsanjauheliha on oiva valinta)
    • Valkoista kaalia maun mukaan, itse pistän arviolta noin 300g
    • Sipulia
    • Paljon valkosipulia murskattuna
    • Paprikaa (vihreää, keltaista, punaista, oranssia...)
    • Punaista chiliä (olenpa joskus laittanut ihan jalapenojakin)
    • 1 prk kolmen juuston kermaa
    • Vettä
    • Mieluisia mausteita, esim. mustapippuria, suolaa, paprika- ja chilijauhetta
    Kasvikset paistetaan pannulla niin, että ne saa väriä ja pehmenee sopivasti (ruskettunut kaali on niin hyvää!). Jauheliha paistetaan toisella pannulla kypsäksi. Kaikki isketään isoon kattilaan, ja kiehutellaan veden ja kerman kanssa niin, että porisee ja kuplii. Vettä laitan ehkä puolisen litraa, mutta keiton laihuushan on tekijän käsissä :) Maista ennen tarjoilua (joskus vettä lisätessä unohtaa lisätä myös suolaa).

    Täydellistä valkosipulipatongin tai vaikka pesto-mozzarellaleipien (=ranskanleipä + oliiviöljy + pesto + mozzarella, paistetaan uunissa kunnes juusto kuplii) kera.

    Valitse juomaksi joku täyteläinen ja "paksu" punaviini, esim. Yellow Tail Shiraz.

    Voi ei, miksi tätä kirjoittaessa pitää olla paastopäivä?


    perjantai 6. syyskuuta 2013

    Elämänmakuista elokuvaa

    Meidän kotiin saapui tällä viikolla uusi televisio. Nyt on nimittäin tuumat kohdillaan! Tähän asti olin ollut vallan tyytyväinen 90-luvun lopulla perheeseemme hankitun laatikon kanssa, koska televisiota tulee katsottua melko vähän. Meillä ei ole ollut tallentavaa digiboxia, ja olen tosi harvoin kotona siihen aikaan kun töllöstä tulisi mitään mielenkiintoista. Leffatkin katsomme tietokoneelta. Mutta maailmani mullistui hiukan uuden perheenjäsenen saavuttua, ja voipa olla, että tietokone saa pikkuhiljaa syrjäyttäjän. Sain melko hillittömän naurukohtauksen, kun siippani iski uuden laitteen automme takapenkille (se vei koko takapenkin), mutta virnistelyni hyytyi aika äkkiä, kun laite saatiin päälle.

    Tämän postauksen syy ei kuitenkaan ollut itse televisio, vaan elokuva, minkä siitä eilen katsoin. Se oli tositapahtumiin perustuva kuvaus nimeltään Koskemattomat (The Intouchables), ja se oli

    i-ha-na !

    Elokuva oli niin sydämellinen, niin lämmin, niin aito, niin koskettava ja niin hauska, että se nousi heti yhdeksi suosikiksi. Vieläkin hymyilyttää.
    Suosittelen lämpimästi.

     
    Toinen tämän viikonlopun tärppi on Woody Allenin uutuus Blue Jasmin. Allenit yleensä kannattaa nähdä leffateatterissa, joten taidan lähteä Scalailemaan.

    Ottaakohan joku muukin leffaan mukaan villasukat ja huivin? Olen monesti kaivannut ihan peittoa, mutta jalkojen sylissä pito, rapistelu ja ääneen hymähtely on jo varmaan tarpeeksi ärsyttävää. Mutta jos tositrendikäs voi tänä syksynä mennä pyjama päällä töihin (!) niin miksei myös elokuviin? 

                   ...

    Uskaltaisikohan kokeilla?



    torstai 5. syyskuuta 2013

    Elämää, tunteita ja tuoksuja

    Syksyn tultua alan aina hakeutua kemppareiden hajuvesiosastoille ihastelemaan uutuksia. Kevät on myös otollista aikaa uutuuksien metsästykselle, mutta syvien ja sielukkaiden tuoksujen ystävänä syksy on minulle otollisempaa aikaa löytää uusi suosikki. Toimin hajuvesikonsulenttina useita vuosia ennen nykyistä työtäni, joten kaappini pursuavat tuoksuja enkä todellakaan tarvitsisi uutta, mutta on erittäin haastavaa olla löysyttämättä kukkaron nyörejä, kun kohdalle sattuu tuoksu, joka ensinuuhkaisulla kuljettaa satojen kilometrien päähän trooppiselle saarelle, öiseen Pariisiin, kansallisoopperan hämyiseen balettiin, samettiseen vaahtokylpyyn tai pilvenreunalle leijailemaan.

    Ehkä olisi vaan parempi vältellä noita hajuvesiosastoja.

    Nyt kun kuitenkin kävi niin, että tossuni vetivät minut hengittelemään näitä syntisen houkuttelevia höyryjä, niin kävihän siinä tietysti niinkin, että ihastuin. Ihastuin, ja huumaannuin.

    Tuoksuun ihastuessa käy kuin ihastuessa muutenkin: ihastuksen kohde on jatkuvasti mielessä, sitä kuvittelee eri tilanteisiin itsensä kanssa, siitä etsii lisää tietoa ja jos on tehnyt sen virheen, että sitä on päästänyt iholleen, niin sitähän täytyy palata vähän väliä tunnelmoimaan.

    Seuraavaksi kaksi syksyn suosikkia, jotka viimeksi eilen kuiskivat minulle suloisia sointuja, toinen vasemmassa ja toinen oikeassa ranteessa, sekä rakkauskirjeeni niille.

    Suloinen Repetto,

    kun näin sinut tietokoneeni ruudulla ensimmäistä kertaa, huumaannuin tunnelmasta, jonka loit. Minua sykähdyttivät kepeytesi, puuterinen värimaailmasi ja herkän vaaleanpunainen utuisuutesi. En edes tuntenut kateutta muusallesi, sille hehkeälle prima ballerinalle, sillä hän hurmasi minut yhtä lailla, tuo ruusunlehti. Tiesin, että olisimme hyvä pari. Kun ensi kerran kohtasimme, kaikki toiveeni täyttyivät. Sulauduimme heti yhteen, ja keveämielisyyteesi nähden olit yllättävän takertuvainen. Mutta sehän on vain hyvä merkki. Ehkä sinäkin tajusit, että tässä on jotain erityistä. Kun hengitän sinua, ajattelen pianomusiikkia, satiinisia balettitossuja, syksyn mehukkaita hedelmiä, kellastuneiden sivujen täyttämiä, nahkakantisia kirjoja, sekä 30-lukua. Hyvä puoli sinussa on myös se, ettet muistuta minua ex-tuoksuistani, vaan olet ainutlaatuinen. Toivottavasti kohtaamme taas pian!

    Yours Truly

    
    Repetto EdT: Kirsikan kukka, Päärynä / Ruusu, Appelsiininkukka / Vanilja, Puuntuoksu. Saatavilla EdT 100ml, 50ml ja 30ml sekä vartalovoide ja suihkugeeli



    Ihana Sí,

    taidan olla ihastunut sinuun. Luin sinusta lehtiarvostelun, ja se herätti mielenkiintoni. Kun tuoksutin sinua ensimmäisen kerran nopeasti pullosi suusta, sydämeni hypähti. Minulla ei ollut aikaa päästää sinua iholleni. Jäit kuitenkin mieleeni, ja houkuttelit minut takaisin luoksesi jo heti seuraavana päivänä. Tällä kertaa päästin sinut lähelle, ja olin myyty saman tien. Aluksi koin lievän pettymyksen aallon, kun orastelin luonteesi aiheuttavan minulle päänsärkyä, mutta vastalauseeksi pehmitit minut syvillä juuriaromeillasi melkoisen nopeasti. Saat minut innostumaan elämästä sekä tuntemaan itseni naiselliseksi ja arvokkaaksi. Minäkin pidän Cate Blanchettista. Ehkä voisimme kaikki olla yhdessä ystäviä ja matkustaa maailman ääriin huudahdellen aurinkoiselta laivankannelta "Sí alla libertà!"
    Luulen, että ihastukseni voisi muuttua rakkaudeksi, kun tutustumme paremmin. Olet huumaava!

    Ihailijasi

    
    Giorgio Armani: Sí: Mustaherukan lehti / Freesia, Ruusu / Vanilja, Patsuli, Ambroxan (synteettinen ambra), Puiset aromit

    Yksi uutuus, mitä en onnistunut ihastelureissullani löytämään, on Bvlgarin Omnia Chrystalline EdP. Olin vannoutunut Chrystalline EdT -käyttäjä vuosia, ja se on edelleen mielestäni yksi maailman parhaista tuoksuista. Odotan tätä kohtaamista siis innolla. Luulen, että tämä tuoksu tulee myös ansaitsemaan rakkauskirjeen.

    Tätä vapaapäivääni ilahduttavat jo vuoden vanha rakastettuni (josta tulee mieleen paras ulkomaan reissu ikinä), Lancômen La vie est belle sekä ihanan samettinen Givenchyn Le bouquet absolu.

     
    Katsotaan, kummallako tuulella olen...

    Hyväntuoksuista torstaita!

    maanantai 2. syyskuuta 2013

    Torspoelämää, osa 997427018762386

    Missä tähän kisaan voi osallistua?

                  Ha-jo-tus.


    Hitto että on vaikeaa olla minä joinain päivinä.

    Lyhyesti tämän aamun pettymystarina:

    Nousen vaa´alle. "Mitä?!"

    ---

    5:2; not working. Excercising; not working.

    Joku aamu herätessäni toivoisin olevani ihminen, jolle tämän asian kanssa kamppailu ei olisi enää jokapäiväinen aihe.

    Minua vihastuttaa, kun ajattelen sitä Unicefin mainosta, jossa se pieni afrikkalaislapsi on tuskissaan nälästä. Miksen voi siirtää kilojani hänelle! Miksi olen tällainen epäonnistuja?

    Taidan haaskata elämäni haaveilemalla jostain mikä ei ole mahdollista.

    *Huokaus*

    Mutta luovuttaja ei saavuta mitään, yrittäjä sentään voi vahingossa saavuttaa jotain. Joten ei muuta kun Tervetuloa Paastopäivä!

    Lähden lohtushoppaamaan. Juon lounaaksi kuppikeiton. Lähetän rahaa Unicefille. Lasken kiltisti jokaisen päivän kalorit. Ei tässä muukaan auta.

    Ensi kertaan ja miellyttävimpiin tunnelmiin! Lupaan tsempata.

    Jälkihuomio: kirjoittaja ei ole normaalipainoinen huvikseen laihduttaja, vaan ikuisesti muutamia kiloja ylipainoinen ja kohonneiden kolesteroliarvojen kanssa kamppaileva torspo, joka ei saa pidettyä suutaan kiinni rasvaisten herkkujen houkutellessa.