maanantai 28. lokakuuta 2013

Searching for Sugar Man ja yks piparkakkujälkkäri

Katsoimme eilen ystäväporukalla dokumentin Searching for Sugar Man, ja jos olet "vau" -kokemuksen tarpeessa, niin suosittelen lämpimästi.

Liikaa paljastamatta dokumentti kertoo detroitilaisesta muusikosta, Rodriguez´sta, joka ei aikanaan koskaan "breikannut" kotimaassaan, mutta jonka levyt olivat artistin itse tietämättä huikea menestys Etelä-Afrikassa, jonne hänen levynsä oli eksynyt puolivahingossa ja lähtenyt leviämään under-groundina. Dokumentissa musikologi ja levykaupan omistaja kertovat etsintätaipaleesta, jonka aikana he tekevät kaikkensa löytääkseen tietoa tästä mystisestä artistista, josta kukaan tyypin kymmenistä tuhansista faneista ei tiedä mitään muuta kuin nimen. Lopputulos on enemmän kuin hätkähdyttävä.



Ja se musiikki! Siis VAU. Kuuntelin eilen Cold Fact -albumia koko loppuillan, ja jatkoin tänään heti aamusta (löytyi onnekseni Spotify´sta, ja levyt löytyvät myös CDON.com:ista). En voi ymmärtää, miten tämä mies ei ole universaali superjulkkis.

Ihanaa, että maailma voi hetkessä avartua tällä tavalla; ihan kuin kokisi jonkun uuden ihanan maun tai tuoksun.

Uusista mauista sopiva aasinsilta; maistoin eilen ekaa kertaa Arlan uutta piparkakkurahkaa. Siis rahkaa, jossa on piparkakun maku. Positiivinen yllätys. Aika makeaa, mutta ei liian. Jos on armoton juustokakkujen ystävä kuten allekirjoittanut, niin tätä voi käyttää pahimman himon laannuttamiseen. Hyvä ja helppo talvijälkkäri syntyisi murustamalla piparkakkua ja vaikka Digestive-keksiä lasin pohjalle, ja päälle tätä rahkaa. Koristeeksi voi leikata vaikka carambolan siivun ja kiehkuran inkivääriä. Valitettavasti tämä jälkkäri jäi itsellä ajatusasteelle, joten kuvia ideastani ei ole (vielä). Mutta vielähän tässä ehtii.

Hyvä ihminen - KATSO Searching for Sugar Man. Nauti dokkarin kaverina vaikka se piparkakkurahka, ja Pentikin jouluteetä (inkivääriä, kanelia, kaardemummaa ja appelsiinin kuorta).

Lupaan antoisat 1 h 20 minuuttia.

Kuva: www.pentik.com 




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

"Seems a pity to miss such a good pudding."


Eilen alkoi meillä Suomessakin pyöriä Downton Abbeyn neljäs tuotantokausi.

Heaven!



Miten täydellinen sarja tällaiselle vanhoista ajoista hurmaantuneelle ja englantilaisesta maalaismaisemasta nautiskelevalle höppänälle! Näyttelijät ovat ihan huikeita, sarjan käsikirjoitus on brittiläistä takuutyötä ja sarjan aiheet ovat koskettavia, huvittavia ja välillä ihanan konservatiivisia (luokkaerot, naisen asema 1900-luvun alkupuolella jne.). Ajan puvustus on myös hyvin toteutettu, ja voi niitä taloja ja tavaroita ja kampauksia ja käsineitä jajaja... Ah! En pääse tästä yli.

Onnellisten loppujen ystävänä minua harmittaa päähenkilöiden kuolemat, mutta toisaalta se tekee sarjasta realistisemman ja ennalta-arvaamattomamman.

Minun Downton -hetkeeni kuuluu yleensä kuppi teetä, ja jos mahdollista, tummaa suklaata.

Löysin myös Downton Abbey -treenin, jota voi tehdä TV:tä katsellessa:


Tätä voisi harkita katsellessa uusintoja; uudet jaksot on niin koukuttavia, että saattaisin eläytyessäni jäädä tuohon "Oh Mr. Bates" -seinäseisontaan koko jakson ajaksi.
Mutta hyvä vinkki kohentamaan muutoin tylsää olohuonejumppaa!
 
Tätähän voisi käyttää myös kalsarikännipelinä; viinilasi viereen ja hörppy aina, kun jotain näistä tapahtuu. Jos haluaa tosi humalaan, niin voi ottaa lisäksi mukaan "kun kuulet tunnusmusiikin, tai muunnelman siitä, juo niin kauan, kunnes musiikki loppuu".

Joo, aika hölmö idea.

But Oh, Downtoners, how I adore you!
Ties mitä tämä kausi tuo tullessaan.
Jännittävää!




tiistai 22. lokakuuta 2013

Aitoa ruokaa

Aitoa Ruokaa -sivu postasi facebookissa linkin tutkimustulokseen, joka täysin romutti uskomukseni soijan terveellisyydestä.

Jutun voi lukea englanniksi tästä:
http://www.realfarmacy.com/not-a-miracle-health-food/

Tutkimukset toteavat, että on olemassa terveellistäkin soijaa, mutta harmillisen usein syömmme kuitenkin sitä "vääränlaista"; liikaprosessoitua soijaa, kuten tofua, mikä voi johtaa lukemattomiin terveysongelmiin.

Terveellisten soijatuotteiden listalla ovat mm. Tempeh, Miso, Natto sekä soijakastike (tämänkin kanssa on oltava tarkkana; monet markettituotteet ovat keinotekoisesti, kemikaalisen prosessin kautta, valmistettuja litkuja).

Noniin, taitaa vaihtua ostoslistalla soijajugurtit ihan johonkin muuhun. Olen niin usein pettynyt jugurttiostosten kanssa; pitkään söin rasvattomia, keinomakeutettuja jugurtteja (niitäkin kyllä epäsäännöllisesti), mutta kyllästyin aspartaamin makuun, ja kerran sitten päädyin ihan "aitoon", makeutettuun jugurttiin, ja voi elämän kevät, mitä hattaraa! Roskiin meni.
Luonnonjugurttia meiltä löytyy useimmiten jääkaapista, mutta se kaipaa kaverikseen aina jotain lisuketta, koska pelkästään se on turhan hapanta. Tykkään käyttää sitä smoothieissa, ja joinakin aamuina rasvaton luonnonjugurtti mansikoiden ja siementen kanssa on just se, mitä vatsa kaipaa.
...mutta kun ne pienet soijajugurtit on niin käteviä! Niitä voi helposti ottaa evääksi töihin, ne on just sopivan kokoisia, ja soijajugurtin maku on mukavan samettinen ja neutraali. Meillä oli kauppakeskuksessa maistiaisia viime viikolla uudesta Kevyt Olo -jugurtista, jonka "ei niin makea!" -leima sai minut innostumaan. Taisin maistaa vadelmanmakuista. Hyvää oli! Tästä tulee varmaan uusi suosikkini. Mutta mistä sitä tietää, valitseeko sitä oikeasti terveellisiä tuotteita. Tähän asti uskoin tekeväni kropalleni hyvää soijajugurtilla.

Tässä tulee väistämättäkin sellainen olo, että perhana, luomua pöytään ja voi takaisin kaappiin! Toisaalta, helposti lihovana minua kammottaa ihan kamalasti ne kalorit. Mutta en syö leipää muutenkaan kuin korkeintaan pari palaa päivässä, ja ruuanlaitossa käytän edelleen rypsi- ja neitsytoliiviöljyä. Ne kalorithan voi nipistää jostain muusta.

Olen pikkuhiljaa vaihtamassa kasvohoitotuotteitani luomutuotteisiin, ja koska olen löytänyt hyvän sarjan (luomusertifioitu Nutriganics The Body Shopista, yllätys yllätys ;) ), aion jatkaa tällä tiellä. Pistän niin paljon tököttejä ihooni päivittäin, että on varmaan ihan järkevää alkaa miettimään sitä kemikaalikuormaa, joka minua rasittaa jo ihan päivittäisellä tasolla, saati sitten vuositasolla. Onneksi monet lempparivartalovoiteenikin ovat valmistettu ilman keinotekoisia säilöntäaineita. Hiusten värjääminenkin on ollut jo pidemmän aikaa taaksejäänyttä elämää -voin kertoa, että huh, mikä helpotus sen vuosikausia kestäneen juurikasvustressailun jälkeen. Tietenkin välillä kuolaan ihanasti liukuvärjättyjä, suklaanruskeita kuontaloita samalla, kun kiroan tekstuurittoman tukkani vaikeastihallittavuutta, mutta suurimman osan ajasta olen kuitenkin kiitollinen itselleni siitä, että kehtasin pidemmän aikaa näyttää suoraansanottuna törkeältä mustan- ja oranssinkukertavan latvani korostaessa harmahtavaa juurikasvuani. Nyt se on ohi, ja olen ihan tyytyväinen omaan väriini, tähän perustavanlaatuiseen maantienruskeaan. Eikös kuitenkin luonnon valitsema väritys usein käy parhaiten juuri omaan ihonsävyyn (or whatever lies I have to tell myself to get by)?

Mutta tuosta ruuasta vielä; kyllä se vaan alkaa siltä tuntua, että parasta olisi siirtyä luomuruokavalioon, käyttää sitä voita, ostaa ykkösmaitoa (olen kuullut joskus, että rasvattomassa maidossa ei ole jäljellä prosessoinnin jälkeen oikeastaan mitään terveellistä) ja ennenkaikkea tehdä ruokansa itse. Kuinka monesti tuleekin arjessa sorruttua valmiskeittoihin (muistaakseni Saarioinen ei ole niin paha E-koodien yms. suhteen), haettua Subia (jos siitäkin jättäisi kastikkeen pois, niin ei olisi kovin paha, mutta missä olisi maku?) tai muuten laiskoteltua oman terveytensä kustannuksella.

Taidanpa tänään valmistaa ihan aidon ja kotoisen kaalilaatikon, ja haen lihani lihatiskistä. Eikös sellaisen terveellisen kaalilaatikon voisi valmistaa ihan kaalista, sipuleista, vähärasvaisesta lihasta ja tilkasta kermaa? Mihin sitä riisiä tarvitsee, varsinkaan valkoista? Siirapin sijaan voi käyttää hunajaa, ja lautaselle voi latoa laatikon viereen ihan pelkästään puolukoita. Nam!

Vielä kun osaisi leipoa ruisleivän tuohon kylkeen. Hyvä rouvahan opettelisi.
Siinäpä haastetta alkavaan talveen!



torstai 17. lokakuuta 2013

Täydellinen hetki

Koin tänä iltana noin puoli kahdeksan aikaan täydellisen hetken.

(Hae tähän väliin Spotify´sta Madeline Bellin September Song, ja kuuntele sitä lukiessasi).
 




Kädessäni minulla oli lasillinen punaviiniä, kupissa muutama pala Maraboun tummaa minttusuklaata, ja edessäni uusimman Olivian artikkeli "Täydellinen rikospaikka". Se kertoi ruotsalaisen rikoskirjailija Viveca Stenin kirjojen rikospaikasta, Sandhamnista, missä kirjailija oikeastikin viettää kesänsä.
Taustalla minulla soi Madeline Bellin "Have you met miss Bell" -levy (kiitos, Spotify, ja hetken mielijohde lähteä etsimään uutta musiikkia). Ikkunalla vieressäni tuikki kynttilät. Päälläni minulla oli eräs lempipaidoistani, vitosella H&M:n alesta löytämäni vaaleanpunainen (sellainen Hannu&Kerttu -piparin vaaleanpunainen) "puolipaita". Edes pehmeästi huriseva astianpesukone ei rikkonut idylliäni.

Pienen hetken minut valtasi täydellisen tyytyväisyyden tunne. Kuvittelin olevani vaaleaan tyyliin sisustetun merenrantataloni olohuoneessa upottavanpehmeän sohvan nurkassa lukemassa cozy crime -romaania villaviltin syleilyssä. Ikkunasta näkyisi veden tyrskyt rantakallioita vasten, isot pihalyhdyt, kaukainen majakan valo ja auringon viimeiset säteet viiruina pilvisen tummalla taivaalla.

Joskus pienien yksityiskohtien kokoontuessa yhteen juuri oikean tunnelatauksen kanssa syntyy täydellinen hetki.

Tänään oli muutenkin kiva päivä. Töitten jälkeen ajoimme mökille vaihtamaan talvirenkaat autoon (lunta on luvassa lähipäivinä). Mökin pihassa odotti isot kasat oransseja vaahteranlehtiä, joita sain haravoida miesten (hubbyn & apin) hoitaessa renkaanvaihdot. Otin myös tietysti kuvia...


 






 

Minähän lupasin sen Maalaisunelmamaisen haravointikuvan!


Kotiin tultua pistin hihat heilumaan keittiössä, ja loihdin sämpylät, sekä kiinalaistyylistä kanawokkia miehelle huomiseksi evääksi (minulla on vapaapäivä, ja meinaan syödä ravintolassa, kjiäh kjiäh).




Nyt laitan saunan päälle. Miehelläni on ollut niiin rankka ilta, kun hän on joutunut kylmässä hallissa katsomaan KalPan taistelua! Ja itsehän vain olen vilukissa ja hemmottelunarkki.

PS. Taidan yrittää uusia täydellisen hetkeni viikonloppuna ja käyn lainaamassa Viveca Stenin kirjan kirjastosta. Jos siinä on vielä sellaiset kirjastomaisen ihanantuoksuiset sivut, niin saatan saada slaagin. (Mikä se on se ääni, mitä kissa tekee? Hyrrääminen? Hurina? Purina? -ei, se on se koiranruoka... Kiehnääminen?... 
- KEHRÄÄMINEN!)

*samettista kehräystä*




torstai 10. lokakuuta 2013

Aliarvostettu myöhäis-kakskymppisyys

Löysin oikean helmen tänään surffaillessani facebookin ihmeellisessä maailmassa; "29 aliarvostettua asiaa myöhäis-kakskymppisyydessä".

LUE NÄMÄ:

http://www.buzzfeed.com/jessicamisener/29-underrated-things-about-being-in-your-late-twenties?bffb

Ihan sikahauskoja. Ja OSUVIA. Samaa mieltä jokaisen kohdan kanssa.

Miten huippua olla kakskymppinen, mutta silti melkein kolmekymppinen. Kaikki pahin draama on takanapäin, ja nyt voi vaan relata ja nauttia elämästä.
Stressihän ei ole kadonnut minnekään, mutta nykyään sitä osaa jo paremmin ennaltaehkäistä, ja hoitaakin.

Olihan se elämä jännittävää, kun ei tiennyt aamulla herätessä, että mistä herää (ei ole tapahtunut minulle) tai että mitä tänään laittaisi kaurapuuron kanssa (montako kertaa vastauksena oli "tonnikala"?), mutta vitsi että sitä välillä arvostaa tätä nykyhetken vaihtoehtojen paljoutta. Eikä tästä tietenkään osaisi nauttia samalla tavalla, jos elämä olisi aina ollut varmaa ja tietyllä tavalla tasapaksua. Draama ja vähävaraisuus (=opiskelijaelämä) antavat perspektiiviä elämään.

Just puhuttiin miehen kanssa eräästä varhais-parikymppisestä tyypistä, joka oli heti lukion (?) jälkeen päässyt perheen firmaan töihin ilman minkäänlaista alan koulutusta. Miehen mielipide oli, että "työssä oppii", ja varmasti oppiikin, mutta minä olin sitä mieltä, että vanhemmat ovat tehneet tyypille karhunpalveluksen. Mitäs jos firma jossain vaiheessa menee konkkaan? Osaako tyyppi arvostaa työtään ja palkkaansa samalla tavalla, kun jos olisi ensin joutunut syömään kaurapuuroa tonnikalalla ja asumaan kakkaisessa soluasunnossa sen sijaan, että 22-vuotiaana on omistusasunto ja upea uusi auto pihassa?
I doubt it.
En tietenkään sano, että kenenkään täytyisi elää köyhyydessä ja kurjuudessa, että osaisi arvostaa parempaa elämää, mutta varmasti osaa arvostaa sitä enemmän. Ja sehän lisää tyytyväisyyttä elämään jo itsessään.
Ja kuka edes jaksaisi olla työelämässä koko elämänsä, lukioiästä eläkeikään?
Onhan tässä haudattuna pieni katkeruuden siemen; soluasuminen oli ihan hirveää. Mutta kyllä minusta tuntuu, että haluan siirtää tämän kokemuksen joskus omalle lapselleni ihan sen vuoksi, että hän ei koskaan ottaisi perusturvallista elämää itsestäänselvyytenä. En sano, että alan katsella lapselleni mahdollisimman likaista solukämppää heti kun hän täyttää 16, mutta kyllä hän aivan itse saa säästää rahat omaan asuntoonsa, ja tajuta sen, että ei parikymppisenä vaan voi haaveilla vielä uudesta ja mieltymysten mukaan remontoidusta asunnosta, vaikka vanhemmilla kuinka olisi rahaa.

Voi kamala, minkähänlainen maailma on sitten, kun omat lapset on parikymppisiä? Ja minkälaisia ihmisiä omista lapsista kasvaa? Pelottava ajatus.



tiistai 8. lokakuuta 2013

Elämää pikakelauksella

Olen kiinnittänyt huomiota seuraavaan: nykyään pitää saada kaikki pikana.

Lähiaikoina tällainen keskustelu on usein toistunut myymälässämme:
"Onko teillä semmosia pikanaamioita?"
"Mitä tarkoitat pikanaamiolla?"
"Siis semmonen minkä voi pestä heti pois, ettei tarvii oottaa sitä kymmentä minuuttia."
- - (ilmeetöntä ihmettelyä pääni sisällä) - -
"No ei kyllä valitettavasti löydy."

Siis sinulla ei ole kymmentä minuuttia aikaa nauttia kasvonaamiosta? Mitähän sellaiset pikanaamiotkin hyödyttää? Eikös naamion idea ole se, että sillä hemmotellaan ihoa ja annetaan sille kerrankin kunnolla aikaa imeä itseensä ravinteita ja muita iloja?

Kyllä viikossa pitää löytyä kymmenen minuuttia aikaa kasvonaamiolle. Itse nautin viimeksi naamiostani kokonaisen tunnin. Jotkut naamiot voi levittää iholle ja jättää vaikka koko yöksi. Ehkä suosittelen seuraavan kerran sellaista näille "pika-asiakkaille".
"Tätä ei tarvitse pestä pois ollenkaan, säästät senkin minuutin!"

Etuliite "pika-" taitaa edustaa nykyajan meininkiä muutenkin; on pikakahvit ja pikavuorot, pikapesut ja pikaruuat.

Kyllä, arvostan sitä, että valokuvani tulevat postissa kahden päivän päästä tilauksesta, että pääsen nykyään junalla Helsinkiin 4,5 tunnissa entisen 5,5 tunnin sijaan, ja kyllä minullekin El Maco maistuu, mutta että pikanaamio?

Jokin aika sitten myytiin luomivärivarjostuksia valmiina - länttäset vaan paperinpalan luomelle, ja -voilá!- sinulla on valmiit varjostukset!
Jostain kumman syystä en ole koskaan tavannut ketään, joka näitä pikasilmämeikkilappusia käyttäisi. Tulos on varmasti ollut huoliteltu ja "kuin meikkitaiteilijan tekemä!"

Kuivashampoosta en puhu pahaa, vaikka en tajua sitäkään, miten jollakulla ei ole aikaa pestä hiuksia. Mutta kuivashampoo kuulemma jättää mukavan tekstuurin, vähän niinkuin hiuspuuteri. Nothing wrong about that. Tähän mennessä en kuitenkaan ole tuotetta tarvinnut. Nykyäänhän myös tummahiuksiset saavat nauttia kuivashampoon iloista näyttämättä pikakelauksella vanhuuteen matkanneelta harmaahapselta. Voisin kokeilla ihan mielenkiinnosta.

Ikäväähän tässä ilmiössä on se, että meillä on aina kiire. Minne unohtui ne aamut, kun sinulla oli aikaa keittää kuppi kahvia, pestä pyykkiä ihan kunnon ohjelmalla ja tehdä ne banaanivarjostukset luomiin, jos siltä tuntui?

Take time! Relax. Loose yourself. Don´t stress. Enjoy life!

Wake up and smell the roses.



Ihanaa, aurinkoista tiistaita!


Kuva: Jaana Hakkarainen






sunnuntai 6. lokakuuta 2013

...sillä mitäpä olisi elämä ilman hemmottelua?

Tänään olen hemmotellut itseäni seuraavilla...


Cranberry-kylpy korkkareiden väsyttämille jaloille piparminttuöljykuorinnan kera

Kana-fetasalaatti päivän vitamiinikasan kanssa

Lasillinen kylmää Beroccaa auttaa unohtamaan eilisen tequila-shotin...

Tujua ja tummaa suuhun ja kermaisen kaakaoista vartalolle <3 

Kosteuttava kauranaamio Lushilta. Käsintehty, ja sisältää mm. kaurahiutaleita, luomubanaania, vaniljatankoa ja merantipuun voita. Tekisi mieli nuolaista.

Kuumassa suihkussa vierähti puolisen tuntia, kun kuorin ihoni suklaakuorinnalla ja pesin hiukset banaanishampoolla. The Body Shopista, tietysti. Mulla on paras työpaikka.

Voi hyvänen aika miten kosmetiikka voi joskus tehdä onnelliseksi!

Onnelliseksi tekee myös hyvin tehdyt televisiosarjat. Yksi lemppareistani sai päätösen äskettäin, ja katsoimme juuri viimeisen jakson.

DEXTER <3 I´m gonna miss you like a mother fucker. 
(pardon my french)



 S u n n u n t a i t  o n  i h a n i a.