sunnuntai 24. marraskuuta 2013

"Ollaan me ennen lehtee tultu kottiin."

Tämä viikonloppu koostui kolmesta ihanasta asiasta:

hyvästä ruuasta

hyvästä juomasta

ja mahtavasta seurasta.

Kuulostaa mainion vapaaviikonlopun aineksilta. Ja sitä se olikin -vallan mainio.

Viinin valitsemisperuste: Joulupukki pullon kyljessä!



Lauantain aamubrunssi täytti mahan koko päiväksi.

Kivikylän nakit -nam!



Tänä aamuna voicroissantin rapsahduksen lomasta postiluukulta kuulemani huomio "Ollaan me ennen lehtee tultu kottiin" oli vienosti huvittava.
Saavutus kai sekin.

Tästä se kaikki lähti. Lauseesta "Käydäänkö ottamassa yhet Cavat?"

Uudehko ravintola Rustik oli ihan minun makuni mukaan sisustettu.



Ilta jatkui ravintola Os:in, King´s Crownin ja Alen kautta Tähteen. Lisää hyvää ruokaa, glögit, parit yatzy-matsit, jutustelua ja jorausta aamun pikkutunneilla.



Sunnuntaiaamun Royal Breakfast: Croissants de beurre

Hauskaa oli - kiitos kaikille osallisille!

Mielessä siintää jo paaston- ja urheiluntäyteinen tuleva viikko, mutta nyt vielä nautiskellaan ja ladataan akkuja loikoilemalla. Onhan sentään sunnuntai.

(Alkaa mietityttää, että olinkohan liian optimistinen sunnuntain olojen suhteen valitessani päivän elokuvaksi Gravityn? On kuulemma aika fyysinen kokemus. 
Noh, kohtahan se selviää.)

Virkistävää uuden viikon alkua!

PS. Tänään on tasan kuukausi jouluaattoon...



perjantai 22. marraskuuta 2013

Pikkurouva loves pikkujoulukausi

Kellekään ei varmasti tule yllätyksenä, että olen jouluihminen.

Innostukseni laittaa kotia, siivota pikkutarkasti ja leipoa herkkuja pääsee täysillä valloilleen tänä jumalaisena vuodenaikana. Niitä kaikkia kun voi tehdä nyt vaikka yhtä aikaa,
sillä kuuluuhan rouvan kuitenkin tehdä niitä kaikkia joulua edeltävinä viikkoina.
Martha Stewart calls this multi-tasking (mistähän juuri luin artikkelin vähän aikaa sitten, että aivot eivät oikeasti pysty tekemään montaa asiaa yhtä aikaa, ja lopputulos kärsii aina, jos sitä yrittää? No, jos vaihtoehto on istuen odotella uunin vieressä kun tiikerikakku kohoaa, niin taidan kuitenkin valita sen kaakelien jynssäyksen. Joulumusiikkia taustalle ja avot!).

Jouluajan vieton jo marraskuussa aloittamisen vastustajat ärsyyntyvät kauppakeskuksissa soivasta joulumusiikista, liikkeiden jouluisasta tunnelmasta ja arvostelevat jopa toisten jouluisia Spotify -listoja (ei se siellä facebookissa yleisesti soi!) mutta MINÄ NAUTIN. Joulu on niin ihana ja niin lyhyt, että mielestäni kaikki tunnelmointi on ehdottomasti aloitettava jo ennen kuun vaihdetta. Joulukoristeet pistetään kuitenkin esille vasta 1.12. Kalenterikin on vielä hankkimatta. Auttaisikohan suklaakalenteri pitämään herkuttelun muutoin kurissa, vai laukaiseeko se hirveän herkkuhampaan kolotuksen? En tiedä, en muista koskaan omistaneeni suklaakalenteria.
(Naurattaa, kun mietin, miltä minun herkkuhampaani näyttäisi. Se olisi ruskea ja sisältä ontto, pahasti juurihoidon tarpeessa. Oi voi...)

Hyasintti on yksi all time favourite -tuoksuistani. Heaven!

Joululahjalistan teon aloitin jo viime kuussa -siis annettavien lahjojen listan- ja puolet on jo ostettu. Omaa toivelistaa olen tehnyt mielessäni koko syksyn. En edes häpeä myöntää, että pidän lahjoista ihan yhtä paljon kuin pikkulapsena, mutta lahjojen antamisesta tulee nykyään ihan yhtä hyvä mieli; suunnittelu, tarpeiden pohdinta ja lahjan kauniiksi tekeminen ovat huippua puuhaa. Hykertelen maireasti mielessäni kun mietin, mitä lahjansaaja ajattelee nähdessään pakettinsa. Minulla on jopa kassillinen pieniä paketointikoristeita, joita olen hamstrannut tai saanut itse joskus lahjapaketin mukana, ja niillä saa piristettyä pakettia kun pakettia ihanasti.

Meillä on ystäväni kanssa jouluperinne, jossa valitsemme toisillemme hirveät joulukortit. Kilpailu on jälleen käynnissä. Piristää mukavasti kauppareissua, kun eksyy korttiosastolle ja selailee täysin jouluteemaan sopimattomia, rumia kortteja, ja piirtelee mielessään viestiä kortin sisäpuolelle. Sisäinen naurukohtaus on taattu. Joskus myös ulkoinen. Perinne taisi aikoinaan alkaa eräästä joulupukkikortista, mutta on sittemmin laajennut mm. heppa- ja ilmaispostikortteihin. Ystäväni ala-asteaikoina lähettämän joulukortin teksti "Syö paljon kinkkua, MUISTA!" tulee aina mieleen korttiostoksilla. Miten hellyyttävä jouluteemainen kehoitus.
"Hyvä on, hyvä on, MINÄ SYÖN".

Tällä rouvalla alkaa tänään vapaa viikonloppu! Pikkujoulukausi korkataan illalla käyntiin samaisen ystäväni ja hänen puoliskonsa kanssa. Luvassa on ihanaa ruokaa, jälkkäriksi juustoja ja punaviiniä (ja ehkä vähän viikuna- tai kirsikkahilloa) sekä hedelmiä, Mikado-matsia, Yatzia ja parin lasillisen jälkeen ehkä jopa Parisuhdepeliä (pitää kuulostella tunnelmaa; tämä voi jossain mielentilassa aiheuttaa huvittuneen ihmettelyn sijaan pieniä parisuhdekriisejä: "Etkö sinä tunne minua yhtään?! Yhyy, me hävitään!").
Huomenna sitten heräämme valmistamaan hotelliaamiaisen. Siitäkin on tulossa hyvää vauhtia perinne tällä porukalla. Aaaah, nam. Pistän myöhemmin kuvia, ihan kiusaksi.


 
 
 
Ihanaa viikonlopun alkua, toivotaan puuterilunta!
 
 
 
 
 
 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Rouvaselämää, parhaimmillaan

Tänään lejailen taas kerran pilvissä onnellisuudesta - olen rouva. Ja vieläpä rouva ihan huipulle miehelle.

Joskus nainen kaipaa tekojen sijaan myös sanoja. Ja kun lepertelyjä ei sada donjuanmaisesti 24/7 ne saavat enemmän arvoa silloin, kun niitä satelee. Miehessä pitää olla tiettyä juroutta, mutta kyllä meillä silti joka päivää vaihtuu kaksi pientä sanaa suurella merkityksellä. Mihinkä muuhun sitä olisi parempi nukahtaa?

Välillä omaa elämää katsoo ja miettii, että kaikki palaset on kohdallaan.

Elämä ei ole koskaan täydellistä, mutta välillä se hipoo aika lähellä. Kun kuuntelee sydäntään, ei voi mennä hirveästi vikaan. Corny, but true.



Luulen, että "The Notebookin" kirjoittaja on ollut yhtä rakastunut, kuin minä nyt. Ja kiitos tuon rakkauden, syntyi yksi maailman ihanimmista elokuvista.

Rakkaus saa aikaan hyviä asioita.

 

6.7.2013




torstai 14. marraskuuta 2013

...sillä ymmärtäähän rouvakin tekniikasta sen, milloin sitä kaivattaisiin lisää

Onko joku muukin sitä mieltä, että autoihin pitäisi saada niinsanotut puhekuplat? Siis jotkut lootat auton katolle, joiden avulla voit kommunikoida muiden liikkujien kanssa?

Aluksihan tässä "ohjelmassa" olisi valmiiksi tallennetut tekstit, kuten jalankulkijalle osoitettu "Mene vain, ole hyvä!", joka punaisella vilkkuisi auton katolla, ajajan hymyn siivittämänä, tietysti. Muutaman vuoden jälkeen kehiteltäisiin ohjelmia, joihin voisi itse syöttää tekstejä. Liian rivoja viestejä laite ei hyväksyisi (tässä vaiheessa ollaan jo niin pitkällä tulevaisuudessa, että kaikissa laitteissa on "äly" -liite), mutta kuskin persoonallisuus voisi hyvinkin paistaa läpi teksteistä, kuten "Ihana takki! Mene vaan, ei mulla oo kiire!" tai "Voi ei, anteeksi! En yhtään nähnyt tuota lätäkköä!". Päälle surullinen katse, ja saatat hyvinkin saada jalankulkijan sympatiat itsellesi.
Nappia painamalla voisit valita, ohjautuuko teksti etu- vai takaruutuun edessä- vai takanaliikkujalle.

Ohjelmahan toimisi käytännössä niin, että jonkinmoinen kuskin päähän ennen ajamaan lähtemistä asennettava antenni tallentaisi kuskin puhuman tekstin, korjaisi mahdolliset virheet / murteet yleiskielelle ja näyttäisi ne samantien ruudussa. Ajajalle ohjelma vielä lukisi tekstin ennen sen lähettämistä, ja sen voisi yhdellä sanalla hyväksyä. Ajan säästämiseksi kuski voisi tallentaa valmiiksi tekstejä, jotka lähtisivät saman tien sille koodatulla sanalla ruutuun ilman varmisteluja.
Lisämaksusta savolainen saisi valita ohjelman, joka ymmärtää savon murretta, eikä turhaan korjaile puhetta. Tämähän syrjäyttäisi hetkessä "ARI-1" -tyyppiset rekisterikilvet persoonallisuudellaan! Miettikää nyt: Kävisikö Antti Ruuskasen autoon teksti "Mene vain, ole hyvä!"? No ei! Sen pitäisi ehdottomasti olla muodossa "No antaapa männä vuan, eehän sitä tämmösellä kelillä ou kiire poes tiältä aaton lämmöstä, hehhe-he!"
Antti Ruuskasta sympaattisempaa savolaista saa kyllä toden teolla hakea.
Antti <3

Tällä autokommunikaatio-ohjelmallahan olisi joku huikea ajamisen ja keskustelun yhdistävä nimi, kuten "CARversation3000" tai vaikka näpäkkä "Commute-ication". Jos tuotetta aletaan kehittelemään, niin omistan oikeudet näihin nimiin. (Näin viime yönä unta, että olin sikarikas. Ehkä se oli enneuni.)

Itselle on monesti käynyt tilanne, jossa olisi tehnyt mieli vähän kouluttaa kanssa-ajajia teksteillä kuten "Saamerin puupää! Minä tulen sinun oikealta!!" tai "Sinä ET VOI vaihtaa kaistaa liikenneympyrässä niin, että tulet minun eteeni juuri ennen ympyrästä poistumista niin että minun tulee kaikella voimalla jarruttaa".
Saattaisin tarvita itselleni "Commute-icationPLUS":an isommalla ruudulla ja sateenkaaren väreillä.
 

Ostos-TV -mainos tuotteelle alkaisi itsekseen huokailevien, ajavien ihmisten kuvilla, jotka liikuttelevat epätoivoissaan suutaan auton sisällä. Sitten tuttu miesääni alkaisi puhua:
"Montako kertaa olet nähnyt kuskin jupisevan itsekseen autossa, mutta et saa mitään selvää?"
*Sitten kuva 80-luvun Ladan ikkunoita auki rullaavasta, toppatakkiin + muihin talvivarusteisiin hautautuneesta permanentti-Pirkosta, raskaasti huokaileva hänkin*
"Talvella ikkunoiden avaaminen muille liikkujille jotain huutaaksesi ei hirveästi houkuta.
HANKI NYT CARversation3000! EI ENÄÄ ITSEKSEENPUHUMISTA JA HELPOSTI VÄÄRINYMMÄRRETTÄVIÄ KÄSIMERKKEJÄ, VAAN SAAT VIESTISI PERILLE HETI JA SELKEÄSTI!"

Menen tänään suorittamaan pimeänajon.
Tähän aikaan vuodesta tekstinä laitteessa olisi varmasti suurimmalla osalla kuskeista "Käytäthän heijastinta, kiitos!"
Musta asfaltti + kirkkaat ajovalot + pimeys + sade = surkea näkyvyys.

Olen sitä mieltä, että CARversation3000 tekisi maailmasta paremman, selkeämmän ja helpomman!





maanantai 11. marraskuuta 2013

...sillä kyllähän rouvaksi tuleminen tuo tullessaan muitakin aikuistumisen merkkejä

Merkkejä siitä, että sinusta on tullut aikuinen:

1. Aloitat asuntosäästämisen.
"Aspille" napsahtaa joka kolmas kuu sievoinen summa, tai jos olet järjestyksen ystävä ja tykkäät pitää ohjat käsissäsi (kuten tämä rouva) menee tietty summa joka kuu.
Minua ärsyttää suunnattomasti laskut, jotka tulevat joka kolmas kuukausi; sitten sitä ollaan yhtäkkiä taas aivan hunningolla budjetoinnin suhteen, kun yksi lasku sekoittaa kaiken!
Rahaahan ei tietenkään voi laittaa etukäteen säästöön yhtä laskua varten, ja budjetointisuunnitelman muuttaminen joka kolmas kuukausi on liian vaivalloista. Auta armias, jos sähkölasku ja esimerkiksi neljännesvuosittain saapuva vakuutusmaksu pamahtavat samalle kuulle. Tai saati sitten peräkkäisille kuille! En tiedä, kumpi on pahempi.

Heti, kun on mahdollista, muutan vakuutuslaskuni tulemaan pienemmissä erissä joka kuukausi. Ja veri kiertää aivoissani taas vähän paremmin.

2. Lataat puhelimeesi pankkisovelluksen
...ja liität sen aloitusnäyttöösi. Tämä liittyy yllä mainittuun säästämiseen. On hyvä, että tilitilannetta voi seurata missä vain, milloin vain. Ei enää niitä stressiä aiheuttavia "Montakohan euroa tililläni on, sata? Kolmesataa? 0,75€?" -hetkiä kaupan kassalla.
Nimimerkillä Welcome to my reckless life.
 
Myös säästösuunnitelmien teko on merkki aikuistumisesta. Huh, ja taas sisäinen organisoijani voi hengittää vähän helpommin.

3. Juominen ei kiinnosta.
Voit ottaa ruuan kanssa viiniä (tai kuten hienostunut aikuinen sanoisi, "viintä") ja kilistellä juhlan kunniaksi skumppalasillisella, mutta kännääminen ja myöhään valvominen ovat jotain, mitä välttelet. Välillä ei kiinnosta juoda yhtään. Harmillisesti Suomessa joutuu kuitenkin selittelemään, miksi on tullut autolla bileisiin. Varsinkin, kun on juuri viettänyt häitä, ja moni jo odottaa perheenlisäysuutisia.
"Sorry to dissapoint you, mulla vaan meni viime viikonloppuna niin överiks, että taisin saada lievän aivotärähdyksen, josta en muista mitään. Vettä, kiitos!" Ja miksi ihmeessä piti nolata itsensä paljastamalla tällainen stoori? Siksi, että on epäilyttävää, jos ei juo, vaikka ei ole raskaana / antibioottikuurilla. Olen iloinen, että voin nykyään käyttää designated driver -korttia. Ehkä jossain vaiheessa en koe enää tarvetta selitellä juomattomuuttani.
(PS. Tämä ei kuitenkaan ole absolutismilupaus.)

4. Venyttely.
Tajuat, että liikuntamuoto nimeltään liikkuvuusharjoittelu on otettava viikottaiseen ohjelmaan. Nukut paremmin, keho kiittää ja palautuu harjoituksista nopeammin eikä revähdyksiä satu niin helposti, kun kroppa on vetreämpi.
(Joo, heräsin itsekin edellisen lauseen huvittavuuteen. Ikäni alkaa kuitenkin vielä kakkosella. Vanha sielu nuoressa ruumissani pistelee välillä omiaan kehiin.)
Saa nähdä, miten kauan tästä venyttelyhommasta taas jaksaa innostua. Ihan sama homma, kuin hampaiden lankaus - kausittaista. Valitettavasti. Jospa tällä kertaa venyily pysyisi mukana rutiineissa, edes kerran viikossa. Toivossa on hyvä elää.

5. Siivouspäivän sopiminen.
On hyvä sopia viikoittainen siivouspäivä. Pientä järjestelyä voi tehdä vaikka päivittäin, mutta on oltava sovittu päivä, jolloin imuroidaan, pyyhitään pölyt ja tehdään kaikki muukin epämukava (yllätys, yllätys, vessan siivoaminen ei kuulu epämukaviin juttuihin!), muuten niitä ei tule tehtyä. Meillä on varmasti mennyt useammankin kerran kuukauden päivät, kunnes pölypallot ovat ruvenneet liikaa häiritsemään, ja on ollut pakko raahata se 50 kg painava 90-luvun superimuri vaatekomerosta. Kaikki tämä venkoilu ja asian lykkääminen siksi, ettei ole ollut siivouspäivää!


Onneksi kynttiläkausi on taas alkanut.


Torstai on aika hyvä siivouspäivä; ensinnäkin, olemme silloin yleensä molemmat illalla kotona, ja mies voi sitten perjantaina aloittaa viikonlopun rentoutuen.

                                                                             ~

Tässä viimeaikaisia aikuistumisen merkkejä. Liekö pysyviä muutoksia, vai vasta oireiluja.

Yhteenveto:

aiheutan itselleni vielä jonkun tukkeuman tällä kontrolloimistarpeella ja stressaamisella.

Kohta 6. voisi olla: Meditointikurssille hakeutuminen.

Saattaisi tehdä hyvää.



torstai 7. marraskuuta 2013

Paastopäivityksiä

Olen "virallisesti" ollut 5:2 -dieetillä nyt noin kolmen kuukauden ajan; poikkeusviikkoja on tullut, mutta pääsääntöisesti olen keventänyt päivittäistä kalorimäärää kahdesti viikossa. Jos olen urheillut reippaasti paastopäivänä, olen yleensä illalla "repsahtanut" syömään enemmän, mutta silloin olen vain ajatellut, että sitä kehoni kaipaa korjatakseen lihaksia jne. Nuo iltapalat ovat kuitenkin olleet suurimmaksi osaksi terveellistä, tavallista ruokaa.

Tänä aamuna vaakani vihdoin monen vuoden jälkeen kertoi, että olen melkein normaalipainoinen (matkaa virallisen painoindeksin mukaan on vielä 200g, mutta sehän lähtee seuraavana paastopäivänä), ja olen ihan onneni kukkuloilla; edellinen paastopäivä oli maanantai, eli kolme päivää sitten, ja silti painoni vaan laskee. Olen tällä viikolla urheillut ahkerasti, venytellyt ja ollut muutenkin aktiivinen, mutta syönyt sitä, mitä on milloinkin mieli tehnyt. 
Nämä tuntuvat olevan avaimet: 
aktiivisuus, kehon kuuntelu ja helliminen sekä 5:2 -dieetti.

Kiloklubi.fi on kiva, kun siellä näkee painokäyrän pidemmältäkin ajalta. Huhti-toukokuun vaihteessa kannoin 4,2 kiloa enemmän, ja painokäyrä koki uuden piikin elokuun alussa, jonka jälkeen on lähtenyt 3,3 kg. Vyötärönympärystavoitteeni ohitin jo sentillä viime viikolla, ja nyt olen luonut seuraavan tavoitteen.

Voin helposti sanoa, että 5:2 on parasta, mitä minulle dieettirintamalla on koskaan tapahtunut. Olen pudottanut joskus kuutisen kiloa karppaamalla (enkä silloin ollut edes ylipainoinen), mutta kuka jaksaa joka päivä miettiä syömisiään? Aivan liian hankalaa. Elämästä pitää voida nauttia, ja minulle se tarkoittaa ehdottomasti myös hyvää ruokaa ja viiniä. 5:2 opettaa myös ruuan ja sen laadun arvostusta; kun koko ajan ei ole tunkemassa naamaansa täyteen mitä ikinä tekeekään mieli ilman ajattelematta asiaa ollenkaan, niin tajuaa sen, miten ihana asia ruoka voi oikeasti olla. Silloin tekee luonnostaan enemmän niitä hyviä valintoja.

Kaikkein parasta tässä on se, että aamulla ei mene tuntia sovitellessa vaatteita, koska melkein kaikki näyttää päällä paremmalta kuin ennen. Ei tässä nyt vielä todellakaan missään bikini-fitness -kunnossa olla, mutta kyllä muutaman kilon menetys näin lyhyessä (1,61m) varressa näkyy jo omaankin silmään.

Mieheni jo vitsaili, että kohta pitää laittaa vaatekaapin sisältö uusiksi. Vastasin, että säästän ne äitiysvaatteiksi. Paree muuten sopia samat vaatteet ison mahan kanssa, kun mitä 6,5 kg sitten (tämä ei ole edes kamalan vaikeaa, koska iso osa vaatteistani on tunikoja/muita telttoja). Jos tästä nyt vielä vaikka kolmisen kiloa lähtisi, niin se voisi olla ihan mahdollista, ainakin lähelle. En halua enää tehdä keholleni sitä, mitä olen viime vuoden tehnyt; ahtanut sen täyteen e-koodeja, makuvahventeita, rasvaarasvaarasvaa ynnä muuta shaibaa antamatta ruuansulatukseni levätä ollenkaan.

Vauva ja muut härpäkkeet eivät lisää painoa raskausaikana kuitenkaan kuin noin kymmenen kiloa, loput ovat turvotusta ja mussutettuja kiloja. Raskausaikana kaikkineen kiloja ilmeisesti kertyy keskimäärin 10-16 kg.

16 kiloa!!! Tähän kääpiövarteen! Oh my lord. Tuokaa traktori.

Minua nauratti tämä ehkä vähän liian pitkään. 



Vaatekaapin sisällön uusimisesta tuli mieleen; järjesteleekö kukaan vaatteensa värien mukaan?

Tajusin tämän värikoodijutun katsottuani parin kuukauden ajan aivan järkyttävää sekamelskaa kaapissani: miten kiva olisi, jos näkisin heti yhteensopivat vaatteet, kun avaan kaappini oven. Myös tietyn vaatteen etsintä helpottuisi: 
mitä näet mielessäsi, kun mietit jotain tiettyä vaatekappaletta?

Aivan, sen värin.

Katsotaan, mikä päivä jaksan ruveta tuumasta toimeen...



perjantai 1. marraskuuta 2013

Halloweenintapainen

Olin teini-iässä mielettömän kiinnostunut Yhdysvalloista, ihan siihen pisteeseen asti, että se meni jo hivenen fanaattiseksi (osasin Jenkkien presidentit järjestyksessä ulkoa, sekä osavaltiot aakkosjärjestyksessä). Ei siis ollut mitenkään erikoista, että vietin ystäväni (hänkin fani) kanssa Halloweenia, vaikka harva siitä oli Suomessa vielä kuullutkaan. Teimmepä joku vuosi ihan kiitospäivän kunniaksi ateriankin. Oh, those were the days.

Minusta on hassua, miten Halloween käsitetään Suomessa: se on sellainen hauska syyspäivä, jolloin pukeudutaan pelottavasti. On eri asia, jos pidetään Halloween-bileet, tai lasten synttärikekkerit Halloween-teemalla, mutta eihän meillä oikeasti ole mitään syytä viettää sitä, kuten vietämme esimerkiksi pääsiäistä tai joulua, toisin kun jenkkiläisillä, tai vaikkapa briteillä.

Halloween on muinaisten kelttien talven alkamispäivä, jolloin kuolleiden uskottiin liikkuvan maan päällä. Yhdysvaltoihin juhla on tullut irlantilaisten ja skottilaisten siirtolaisten mukana.
Maassamme ei ole anglosaksista siirtolaisuutta! Ainakaan siinä mittakaavassa, että maassamme olisi mitään syytä juhlia tällaisia juhlapäiviä. Jos muslimikulttuuri olisi "in", me viettäisimme ramadania; onhan meillä islaminuskoisiakin maahanmuuttajia.
(Olen muuten varma, että tuosta Ramadan-ajan paastosta tulee vielä joku muotidieetti. "Kesäkuntoon muslimipaastolla!" Jospa tässä dieetissä kuitenkin nautittaisiin vettä päivisin, toisin kun oikean Ramadanin aikaan.)
(Huom! Tämä ei ollut uskonnon arvostelua - mitkään juttuni eivät ole tarkoitettu loukkaaviksi.)

Eihän se ketään satuta, jos meillä Halloweenia vietetään, mutta minua suoraansanottuna vähän ärsyttää mainokset, kuten "Halloween on rantautunut Suomeen!" ja "Miten sinä vietät Halloweenia?".
Eiköhän nyt vaan kaikessa rauhassa vietetä sitä Halloweenin TYYPPISTÄ naamiaisjuhlaa, jos mieli tekee. Ei kuitenkaan yritetä ilman mitään syytä tehdä siitä suomalaista juhlaa. Vai olenko liian tiukkapipoinen? 
Minusta on vallan OK, jos itse kullakin on omia Halloween-perinteitä, niitä on minullakin; pistän oikein mielelläni päälle zombie-morsian -asun ja örisen sohvannurkassa kerran vuodessa, seuraan innoissani kurpitsankaivertamistaitojeni kehittymistä valokuvista ja jännittyneenä mietin, mitä leffoja kunkin vuoden Halloweenina uskallan katsoa (yleensä päädyn lopulta piirrettyihin) mutta emmekö voisi säilyttää Halloweenin salamyhkäisyyttä pitämällä sitä "joidenkin muiden juhlana, joka on niin jännittävä, että minäkin haluan vähän kokeilla", jota "vähän niinkuin" vietämme?

Nojoo, tämän pienen saarnan jälkeen esittelen teille tämän vuoden omat Halloween -aikaansaannokseni:

Halloween-illan herkut; joskus yksinkertainen on paras.

Ostin tapani mukaan kurpitsan...
   
...joka sai tänään kasvot.


Ensi vuonna kokeilen tällaisia.

 


Katsoin Disney-uutuuden nimeltään Frankenweenie. Taattua Tim Burton -laatua. Burton kuuluu syksyyn kuin villasukat jalkaan. The nightmare before Christmas ja Corpse Bride ovat olleet osa Halloween-fiilistelyjäni jo vuosia.









Frankenweeniessä oli hauska biisi lopputunnarina (älä anna videon häiritä, pistä se vaikka pois, jos et ole piirrettyjen ystävä):

https://www.youtube.com/watch?v=-is1Teh1Q94 

Karen O:lla on muitakin hauskoja hyvänmielen biisejä, kannattaa kuunnella.

Nyt lähden googlailemaan kasvomaalauksia ja mietin, keksinkö tämän illan bileisiin jotain karmaisevaa.

Rauhallista Pyhäinpäivän viikonloppua! :)