Joulufiiliksen etsiskelyä
Tiedättekö sen tunteen, kun kulkee vähän niinkuin autopilotilla? Valot on päällä mutta ketään ei ole kotona.
Täällä, täällä!
Ahdistaa välillä oma saamattomuus. Hirveästi tekisi mieli saada aikaan vaikka mitä, mutta keho on ihan lötkö eikä mikään oikein innosta. Eikä yhtään helpota, että ulkona on +4, märkää ja pimeää ja koleaa ja tuulista.
Lisäksi joulufiilikseni on täysin kateissa.
Olen yrittänyt saavuttaa sen siivoamalla, leipomalla, kuuntelemalla joululauluja, paketoimalla joululahjoja ja syömällä pipareita. Viime kuun lopulla olin innoissani kaikesta tästä, koska uskoin, että joulufiilis kasvaisi pikkuhiljaa puuhatessani, kuten viimekin vuonna. Mutta ei, se ei ole tullut. Tänä vuonna en hankkinut joulukalenteria, ja ensimmäistä kertaa vuosikausiin lempikoristeeni seisovat edelleen jossain laatikoiden keskellä alavarastossa.
Joulufiiliksen puuttuminen harmittaa minua. Olen odottanut joulua koko vuoden, ja nytkö se vaan vilahtaa taas hetkessä ohi, enkä saa siihen otetta?
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa melkein kaikki läheiseni ovat olleet sitä mieltä, että nyt ei vaihdeta lahjoja. Mikäs siinä sinänsä; kuitenkin tärkeintä on omien läheisten seura (cliché, but true). Tämä lahjavastaisuus vaan yllätti minut; mistä tämä yht´äkkinen yksimielisyys? Olen jopa kuullut pitkän huokauksen "eihän me vaihdeta lahjoja, eihän?".
Olemmeko ylittäneet jonkun maagisen ikärajan, jonka jälkeen lahjojen vaihtaminen on jotenkin turhaa, kun "olemme kaikki aikuisia"? Töissäkin eräs asiakas kieltäytyi ottamasta joululahjakuvastoamme mukaan, kun "me ollaan kaikki jo aikuisia ihmisiä niin mitä sitä lahjoja vaihtamaan".
Älkää nyt hyvät ihmiset ymmärtäkö väärin - joululahjat, vaikka ihania ovatkin, ovat minunkin mielestäni se turhin juttu joulun vietossa, mutta minusta on ikävää ajatella, että se olisi turhaa siksi, että olemme kaikki aikuisia. Miksi aikuiset eivät saa haluta lahjoja? Eikä nyt kyse ole kalliista turhakkeista, jonka takia äiti ja iskä joutuvat ottamaan pikavippiä, vaan siitä jännityksestä, että "mitähän tuokin paketti mahtaa sisältää?" - sama se, mitä paketissa on. Jouluna on lisäksi kiva saada juttuja, joita ei itse raaski ostaa, koska ne ovat "ylimääräisiä", vaikkakin tarpeellisia.
Minusta on ihanaa miettiä, mitä kukin saattaisi tarvita, mutta ei itselleen tohdi ostaa, ja tulen jatkossakin ostamaan perheelleni joululahjat, halusivat he ne tahi eivät, häh-hää.
Tavoittelenko taianomaista joulufiilistä jotenkin liian ahkerasti? Jospa tänä vuonna auttaisi vaan heittäytyä kulloistenkin tunteiden vietäväksi, jopa niiden melankolisten. En kuitenkaan tarkoita, että välinpitämättömyyden tunteisiin pitäisi jäädä vellomaan. Täytyy yrittää ajatella mukavia asioita, puuhailla velttoilun sijaan ja tehdä pieniä hyviä tekoja. Muiden ihmisten ajattelemisesta ja auttamisesta tulee takuulla hyvä mieli.
Minun täytynee relata. Lakata ajattelemasta, että olen huono rouva, kun en jaksa joka minuutti olla hyväntuulinen ja pullantuoksuinen. Nyt on kaamos, perhana sentään! Kuka tässä jaksaa olla mikään vuoden vaimo... vai mitä? ;)
Olen myös huomannut, että vapaapäivänä ajan laiskotteluun käyttäminen on paljon todennäköisempää. Työpäivän jälkeen keho käy vähän ylikierroksilla, ja kauppaan lähtö tai roskien vienti käy helpommin kuin niinä päivinä, joina ei ole pakko tehdä mitään. Voi siis olla hyväkin juttu, että vietin eilen viimeistä vapaapäivää ennen joulun minilomaa. Nyt kun vielä pysyisi terveenä, niin mikäs tässä ollessa!
Eiköhän se joulufiiliskin sieltä tule. Ja jos ei tule, niin sitten joulusta voi nauttia ihan tavallisena, oikein mukavana päivänä. Ystäväni tokaisi eilen lenkillä osuvasti, kun harmittelin lumen puuttumista, että eihän sitä jouluna ehdi ulos katsella. Se on aivan totta. Pistetään silmät kiinni, nautitaan juhlapöydän antimista ja kuvitellaan, että ikkunan takana nousee hanget, korkeat nietokset.
Jaksetaan puristaa vielä muutama päivä! <3
Täällä, täällä!
Ahdistaa välillä oma saamattomuus. Hirveästi tekisi mieli saada aikaan vaikka mitä, mutta keho on ihan lötkö eikä mikään oikein innosta. Eikä yhtään helpota, että ulkona on +4, märkää ja pimeää ja koleaa ja tuulista.
Lisäksi joulufiilikseni on täysin kateissa.
Olen yrittänyt saavuttaa sen siivoamalla, leipomalla, kuuntelemalla joululauluja, paketoimalla joululahjoja ja syömällä pipareita. Viime kuun lopulla olin innoissani kaikesta tästä, koska uskoin, että joulufiilis kasvaisi pikkuhiljaa puuhatessani, kuten viimekin vuonna. Mutta ei, se ei ole tullut. Tänä vuonna en hankkinut joulukalenteria, ja ensimmäistä kertaa vuosikausiin lempikoristeeni seisovat edelleen jossain laatikoiden keskellä alavarastossa.
Joulufiiliksen puuttuminen harmittaa minua. Olen odottanut joulua koko vuoden, ja nytkö se vaan vilahtaa taas hetkessä ohi, enkä saa siihen otetta?
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa melkein kaikki läheiseni ovat olleet sitä mieltä, että nyt ei vaihdeta lahjoja. Mikäs siinä sinänsä; kuitenkin tärkeintä on omien läheisten seura (cliché, but true). Tämä lahjavastaisuus vaan yllätti minut; mistä tämä yht´äkkinen yksimielisyys? Olen jopa kuullut pitkän huokauksen "eihän me vaihdeta lahjoja, eihän?".
Olemmeko ylittäneet jonkun maagisen ikärajan, jonka jälkeen lahjojen vaihtaminen on jotenkin turhaa, kun "olemme kaikki aikuisia"? Töissäkin eräs asiakas kieltäytyi ottamasta joululahjakuvastoamme mukaan, kun "me ollaan kaikki jo aikuisia ihmisiä niin mitä sitä lahjoja vaihtamaan".
Älkää nyt hyvät ihmiset ymmärtäkö väärin - joululahjat, vaikka ihania ovatkin, ovat minunkin mielestäni se turhin juttu joulun vietossa, mutta minusta on ikävää ajatella, että se olisi turhaa siksi, että olemme kaikki aikuisia. Miksi aikuiset eivät saa haluta lahjoja? Eikä nyt kyse ole kalliista turhakkeista, jonka takia äiti ja iskä joutuvat ottamaan pikavippiä, vaan siitä jännityksestä, että "mitähän tuokin paketti mahtaa sisältää?" - sama se, mitä paketissa on. Jouluna on lisäksi kiva saada juttuja, joita ei itse raaski ostaa, koska ne ovat "ylimääräisiä", vaikkakin tarpeellisia.
Minusta on ihanaa miettiä, mitä kukin saattaisi tarvita, mutta ei itselleen tohdi ostaa, ja tulen jatkossakin ostamaan perheelleni joululahjat, halusivat he ne tahi eivät, häh-hää.
Tavoittelenko taianomaista joulufiilistä jotenkin liian ahkerasti? Jospa tänä vuonna auttaisi vaan heittäytyä kulloistenkin tunteiden vietäväksi, jopa niiden melankolisten. En kuitenkaan tarkoita, että välinpitämättömyyden tunteisiin pitäisi jäädä vellomaan. Täytyy yrittää ajatella mukavia asioita, puuhailla velttoilun sijaan ja tehdä pieniä hyviä tekoja. Muiden ihmisten ajattelemisesta ja auttamisesta tulee takuulla hyvä mieli.
Minun täytynee relata. Lakata ajattelemasta, että olen huono rouva, kun en jaksa joka minuutti olla hyväntuulinen ja pullantuoksuinen. Nyt on kaamos, perhana sentään! Kuka tässä jaksaa olla mikään vuoden vaimo... vai mitä? ;)
Olen myös huomannut, että vapaapäivänä ajan laiskotteluun käyttäminen on paljon todennäköisempää. Työpäivän jälkeen keho käy vähän ylikierroksilla, ja kauppaan lähtö tai roskien vienti käy helpommin kuin niinä päivinä, joina ei ole pakko tehdä mitään. Voi siis olla hyväkin juttu, että vietin eilen viimeistä vapaapäivää ennen joulun minilomaa. Nyt kun vielä pysyisi terveenä, niin mikäs tässä ollessa!
Eiköhän se joulufiiliskin sieltä tule. Ja jos ei tule, niin sitten joulusta voi nauttia ihan tavallisena, oikein mukavana päivänä. Ystäväni tokaisi eilen lenkillä osuvasti, kun harmittelin lumen puuttumista, että eihän sitä jouluna ehdi ulos katsella. Se on aivan totta. Pistetään silmät kiinni, nautitaan juhlapöydän antimista ja kuvitellaan, että ikkunan takana nousee hanget, korkeat nietokset.
Jaksetaan puristaa vielä muutama päivä! <3
Kommentit
Lähetä kommentti