keskiviikko 29. tammikuuta 2014

My Blueberry Nights (...and days)

I´m in looove.

Ja kyllä - taas kerran (mihinkäsmuuhunkaankuin) KOSMETIIKKAAN.

Mutta eipäs olla höveleitä - tälläkin kertaa rakkaudellani on tarkka kohde.

The Body Shopiin nimittäin teki paluun yksi kaikkien aikojen lemppareistani: MUSTIKKA.
Aikaisemmin mustikkaa on saanut vartalovoina, ja viime kesänä sain ensi kerran nautiskella mustikan tuoksusta myös suihkussa.

Mutta tämähän oli vasta alkua; nyt sarjaan on tullut (aivan mustikkahillon näköinen) vartalokuorinta, kevyempi ja nopeammin imeytyvä vartalovoide sekä täydellisen täyteläinen huulivoi.
This is heaven!


Vartalokuorinta on tosissaan kuin mustikkahilloa :) Kuorivia ainesosia ovat vadelmansiemenet sekä jauhettu saksanpähkinä.

Rutikuivaa ja kutisevaa talvi-ihoa tässä sarjassa hoitavat parapähkinäöljy, kaakaovoi, voipuunvoi, luomuhunaja sekä mehiläisvaha. Kaikki reilun yhteisökaupan kautta tuotettua, totta kai. Lisänä tuotteissa on mukana mustikkauutetta sekä kylmäpuristettua mustikansiemenöljyä. Yhteen vartalovoipurkilliseen on umpattu mustikansiemenöljyä vähintään 500 (!) mustikasta. Huikeaa.



Tein kuorinnan käsilleni "mustikkahillolla" ja levitin sen jälkeen päälle vartalovoidetta. Mustikkavoipurkkikin meiltä löytyy, mutta halusin testata uutta lotionia.
(Voi on paras oikein kuiville kohdille. Se on myös mieheni suosikki.)

Harmi, että mustikoita saa tuoreena vaan niin vähän aikaa. Pakastemustikat on pahoja! Onneksi on tällaisia korvikkeita, joilla saa muistuteltua sitä ihan oikean ja vastapoimitun mustikan makua mieleen.

Tätä sarjaa tuoksutellessa tulee semmoinen mielikuva, että minulla on yllä maailman pehmein, valkoinen hotelliaamutakki ja jalassa untuvatossut. Istun valtavankokoisessa ja lämpimässä laiskanlinnassa, ja ulkona on täydellisen aurinkoinen pakkassää. Minulla on kädessäni jälkiruokakuppi, jossa on omatekemää mustikkakeittoa suloisen kermakiehkuran kanssa. Katselen ulos koko seinän kokoisista ikkunoista kimaltelevaan lumimetsään ja pulahdan lattiaan upotettuun, kuumaan lähteeseen. Lopuksi kietoudun paksuun ja lämmitettyyn pyyhkeeseen, ja koko huone tuoksuu mustikalta.

Tämähän inspiroi minua sisustamaan koko kylppärimme uusiksi! Valkoista, mustikansinistä ja pehmeitä, hotellimaisia froteepyyhkeitä.
Aitoa Spa-tunnelmaa.
(Onneksi kylppärimme on pieni; emme joudu vararikkoon.)

"Bodisopissa" pääsee todellakin nyt mustikkaan, mutta vain rajoitetun ajan. Pidä siis kiirettä, ettet jää ilman.



Mustikansinisiä päiväunia tälle viikolle!



torstai 23. tammikuuta 2014

Ikääntymisestä

Ajauduin tässä ajattelemaan vanhenemista, sillä satuin saman päivän aikana keskustelemaan ystäväni kanssa julkkisnaisten kauneusleikkauksista ja katsomaan elokuvan Last Vegas, joka kertoo neljän seitsemissäkymmenissä hiihtelevän miehen ystävyydestä, vanhenemisesta ja railakkaasta polttariviikonlopusta Las Vegasissa.

"Keskustelu" "kauneus"leikkauksista eteni tyyliin näin:

Minä:

"Entäs tää!"


(kuva: iltalehti.fi)


Ystäväni:

"Joo, huhhuh! Tuokin oli joskus kaunis nainen. Mutta mites tämä"

(kuva: stara.fi)

Sca-ry.

Sen jälkeen keskustelin vielä työkaverini kanssa aiheesta ja totesimme, että vanheneminen on todellakin surullinen juttu; ihossa näkyy huonot elämäntavat heti eikä se palaudu tai uusiudu lähellekään samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Kun iho vaatii koko ajan enemmän huolenpitoa alkavat "pienet operaatiot" jossain vaiheessa varmasti houkuttaa. Viimeistään silloin, kun joudut käyttämään pyykkipoikaa apuna levittäessäsi luomiväriä tai ollessasi naama näkkärillä joku tulee ja tarttuu sinua "alaposkista" ja ravistelee kuin pientä bulldogia, "Woivoiwoi!".
Hymyhän häivyttää alleen mukavasti tällaiset "roikkuposket", jotka meille kaikille jossain vaiheessa väistämättä tulee. Mutta kuka jaksaa hymyillä tai näyttää yllättyneeltä 24/7? Ei kukaan. Sitä paitsi ilmeilystä tulee vaan lisää ryppyjä.

Ja ikään kuin koristeena kakun päällä vielä näin lähempänä kolmeakymppiäkin iho voi ihan yhtäkkiä sanoa "hä-hää" ja puskea pikkupikku aknen.
"Luulitkos päässeesi meistä?!", sanoi kasa näppylöitä meikäläisen naamalla pari kuukautta sitten. Sillä hetkellä siirryin aikakoneella vuoteen 2000. Parilla pienellä silmänympärysrypyllä höystettynä, toki. Onneksi nykypäivän meikit ovat ihan eri luokkaa kuin silloin 13-14 vuotta sitten. Kunnon pakkelikin voi näyttää "luonnollisen kuulaalta". 
(At least I tell myself so.)

Surullisinta vanhenemisessa henkilökohtaisella tasolla on kuitenkin elinvoiman ja kropan hallinnan menettäminen, ja se, että mieli jaksaisi vielä, mutta kroppa sanoo "Stop".
Last Vegas oli hyvä elokuva monella tavalla, mutta yksi juttu jäi päällimmäisenä mieleen. Se oli Michael Douglasin hahmon turhautunut lausahdus
"We were 17 just 5 minutes ago. I mean, it was yesterday.
I just don´t know where it all went, you know?" 
- liikutusta heruttelevan musiikin säestämänä, tottakai.

Niin se on. Elämä menee kuin siivillä.

On älyttömän tärkeää muistaa pitää hauskaa ja tehdä tyhmältäkin tuntuvia juttuja, kun siihen on mahdollisuus.
Vanhana ei varmasti kaduta ne jutut, joita on tehnyt, vaan ne, joita ei ikinä uskaltanut.

Ihaninta Last Vegas -leffassa oli (huippujen näyttelijöiden ja "peed my pants" -huumorin lisäksi) sen ystävyyttä ylistävä sanoma. Jos elämässä tärkeintä on perhe, niin kyllä ystävät ovat osa sitä. Minulla on muutenkin niin monta perhettä, että sama katsoa lähimmät ystävät yhdeksi niistä.

Last Vegas: Kevin Kline, Morgan Freeman, Robert de Niro, Michael Douglas

Ja kenenkäs kanssa sitä mieluummin vanhenisi, kuin niiden perheenjäsenten kanssa? Siinäpähän sitten yhdessä istutaan ja itketään ryppyjä, kaadetaan lasit punaista ja nauretaan vähän päälle. Ihastellaan toistemme karvaa kasvavia luomia ja autetaan vierustoveria raapustamaan lehti-ilmoitusta

"EN JUHLI
merkkipäivääni.
*tähän semmonen murjottava kuva, jossa posket roikkuu*
-O. Timonen
Kuopio"

Vanhenen taas parin viikon päästä. Ja kyllä, JUHLIN merkkipäivääni. Vielä vanheneminen ei ahdista niin paljon, etteikö synttärit olisi hyvä syy kerätä muutama rakas saman pöydän ääreen.
Bileet pystyyn!

Jospa minun lehti-ilmoitukseni vuonna 2067 näyttäkin tältä:

"PARTY ROCK!
BILEET MEILLÄ. TUO IHTES JA VARA-ALKKARIT.
TARJOAN POOLIA.
-O. Timonen
Kuopio


("Kuopio"...?
...ehkä kuitenkin Laguna Beach?)




maanantai 20. tammikuuta 2014

To do

Uhosin aiemmin, että alkaisin tänä vuonna tekemään juttuja, joita olen aina halunnut tehdä. Asiaa pidempään pohdittuani kävi ilmi, että monia niistä on vaikea toteuttaa ilman ylimääräisiä varoja.


Ideahan kuitenkin oli tehdä jotain uutta ja maailmaani avartavaa, joten mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja pienelläkin budjetilla toteutettavaksi on lukemattomia.


Tartutaanpas sitten tuumasta toimeen ja pistetään ylös muutamia ideoita.


1. ... hmmm.
2. - - -
3. Onko tämä oikeasti näin vaikeaa?


Koska kuumailmapalloilu, Spa-viikonloppu ja ihmishengen pelastaminen ovat vaikeampia suunnitella tai toteuttaa, niin tämä homma pitäisi nyt vetää ihan ruohonjuuritasolle.
(Pidän nuo palloilut ja muut kyllä mielessä ja tartun tilaisuuteen mahdollisuuden tullen.)


Otetaanpas uusiksi.


1. Käyn uimahallissa.
Viime kerrasta on tosi kauan aikaa. Taisinpa silloinkin löhöillä Kunnonpaikan aaltoaltaassa tai Rauhalahden porealtaassa. Nyt voisi ottaa tämän missioksi ihan urheilumielessä.


2. Käyn luovuttamassa verta.
(Sieltä saa kakkua! Kuulemma. Toivottavasti minua ei ole huijattu.)


3. Käyn kuuntelemassa maailmanluokan tähden keikan.
(Toteutumassa! Justin Timberlake varattu toukokuulle, JEE! Kun saimme viime vuoden lopulla permantoliput "tanssihäntä-/ruma joulukortti" -ystäväni kanssa, olo oli epäuskoinen. Tiedättekö sen tunteen, kun jostain asiasta on niin innoissaan, että oikein kihisyttää? Samalla tavalla kuin silloin, kun on tosi ihastunut ja kotimatkalla jännittäviltä ensimetrien treffeiltä. Semmoinen oli oloni.)


4. Käyn tutustumassa uuteen urheilulajiin tai kokeilen uutta treenimuotoa.
Täähän nyt on niin been-there-done-that, mutta uusia lajeja tulee jatkuvasti. CrossFit, SISU-Talkoot, HIT, S(h)IT... WTF, mitänäitänytoli.
Voipahan ainakin rastia listalta ne, minne ei tarvitse enää haikailla.


5. Käyn oopperassa.
En ole koskaan käynyt. Jos tämä alkaa tuntua mahdottomalta toteuttaa, niin elokuvissa nähty ooppera voi toimia korvaavana vaihtoehtona. Vuosi sitten näin ensimmäisen balettini. Loved it!


6. Osallistun kansalaisopiston kurssille.
Mille kurssille vaan; kielikurssille, savenvalantakurssille, piirustuskurssille. Kevään kursseille on jo pitänyt ilmoittautua, mutta syksyllä minulla on uusi mahdollisuus.
"Rouvaselämän perusteet" -kurssi olisi hyvä. Opeteltaisi kaikkia rouvasjuttuja. Onhan Venäjälläkin näitä vaimokursseja, joista saa ilmeisesti jonkun "naimatakuun".
Tämä naikkonen on jo naitu, mutta vinkkejä hyvän rouvan arkeen kaipaa aina!


7. Juoksen 15 km
...siis putkeen. Olen juossut pisimmillään yhtäjaksoisesti vain 10 km, parisen vuotta sitten Puutossalmella. Aikaa meni 1h 20 min. Usain Bolt olisi tuossa ajassa juossut Puutossalmelta Rovaniemelle, paistanut välissä makkaran ja syönyt sen, ja juossut takaisin.
No, eipäs turhaan vähätellä, en kuitenkaan ollut tuota ennen juossut kuin muutamia kertoja.
Uudeksi tavoitteeksi pistän siis 5 km enemmän. Sama se, kuinka kauan aikaa menee. Tavoite on saavutettava kesän 2014 aikana.


No niin. Tässähän on jo yli puoleksi vuodeksi tavoitteita!
Meinasin pistää yhdeksi kohdaksi "Voitan korkean paikan kammoni", mutta sormeni lakkasivat ihan yhtäkkiä toimimasta. Ja nyt, kun ne toimivat taas, niin unohdinkin saman tien, mitä olin kirjoittamassa.
"Korkeat p... korot?"
"Kork...ataan pullo shampanjaa kesäpiknikillä?"


Joo - se se oli!


Näihin tunnelmiin ja aikeisiin,
ciao!





maanantai 13. tammikuuta 2014

Löytöjä

Tein huimia Ale-löytöjä Companys -liikkeessä, joka lopettaa (nyyh) toimintansa Kuopiossa.
Olen harmissani liikkeen sulkuaikeista, koska sieltä löytyy minulle mieluisia, laadukkaita vaatemerkkejä, ja S-bonuksetkin sai vielä päälle.
Toisaalta tämä oli ainut kerta, kun minulla oli varaa shoppailla kyseisessä liikkeessä ihan kunnolla.

Onneksi Kuopioon jää NINA.

Tässä löytöni Companys´ilta.

Huomaa: Turvalliset värit = helppo yhdistellä ja koristaa huiveilla ja koruilla. Menee vielä kymmenenkin vuoden päästä (jos laatu kestää).

Pitsiä, mmm :) -60%. Merkki on Saint Tropez.

-50%. Ihanan kevyt mutta lämmin. Myös Saint Tropez.

Tämä yllä sovituskopissa tuli semmonen kuvajainen, että kuljen valkoisella hiekalla meren suolaama tukka rennosti auki, ja paidan alla on pelkät bikinit. Ihana image, mutta ei toimisi oikeasti; aurinkorasvahan jättäisi kauheat keltaiset läikät! Ei, ei, tämä paita päällä mennään Monacon pimeässä kesäyössä juhlavasti syömään. Ja tämäkin oli Saint Tropez (ilmeisen hyvä merkki). -70%.

Toinen hyvä "löytö" viime viikon aikana oli eilen näkemäni elokuva "The Secret Life of Walter Mitty". Valloittava kuvaus siitä, miten rohkeus itseasiassa syntyy asioita tekemällä; että homma voi mennä niinkin päin, että ensin tulee action ja sitten reaction (eikös nuo sanat juurikin siihen viittaa...). Valaiseva oivallus kaltaiselleni etukäteen-murehtijalle. Minulta on mennyt varmasti monta kivaa asiaa ohisuun, kun olen etukäteen miettinyt liikaa ja pohtinut kaikki maailman skenaariot läpi, tietysti päällimmäisenä ne ikävät puolet.

Ben Stillerin naama toimii paremmin draamassa kuin komediassa. Ohjauksesta peukut pystyyn myös.

Katsoimme myös toisen kirjaan perustuvan elokuvan, "12 Years a Slave". Erinomainen pätkä sekin. Minua vaan ahdistaa todella syvästi kaikki orjuus- tai antisemitistisaiheiset elokuvat (en ole edelleenkään pystynyt katsomaan Pianistia loppuun) ja mielestäni tässäkin pätkässä oli aivan liikaa ja todellakin liian pitkiä kidutuskohtauksia. Ymmärrän kyllä, että näillä kohtauksilla luodaan todentuntua ja haetaan juurikin sitä reaktiota, mikä minulle syntyy joka kerta; sydänjuuria raastavaa pahanolon tunnetta, mutta sanonpa vaan, että vähempikin riittäisi.

Chiwetel Ejiofor, 12 years a slave

Kaksi hyvin erilaista elokuvaa saman päivän aivoille prosessoitavaksi. Mielenkiintoista on se, että niiden synnyttämät pääsanomat ovat vastakohtaiset; toinen huutaa, että "Älä tyydy keskivertoon! Mene ja tee elämästäsi jännittävä!" kun toinen saa sinut pyyhkäisemään hikipisaran otsalta ja huokaisemaan "Huh! Onneksi elämäni on niin helppoa ja onnellisen tylsää."

Ajatus, minkä kuitenkin molemmat elokuvat synnyttivät, on se, että "Maailma on minulle avoin! Miten etuoikeutettu olenkaan, kun saan olla vapaa. Miten paljon minulla onkaan mahdollisuuksia!"

Tämänhetkinen päätävihlova ongelmanihan on se, etten osaa päättää minne matkustaisimme kesälomallamme. On niin paljon vaihtoehtoja, että olen aivan sekaisin. Probleemaa aiheuttaa tietysti kohteen lisäksi budjetti; jos sitä ei tarvitsisi miettiä, niin homma olisi huomattavasti helpompaa. Nyt omatuntoni viskaa mm. matkan ja asuntosäästämisen välillä - sinne ja tuonne olisi kiva lähteä, mutta se syö monen kuukauden asuntosäästämisen... Jaa. Niin. (Ja tämä on taas sitä liikapohtimista, mitä harrastan. Säästää ehkä paljolta murheelta, mutta suojaa turhan rankasti myös hetkessä elämisen tuomalta jännitykseltä ja mahdollisesti elämäämullistavilta kokemuksilta.)

Olemme siis jo päättäneet, että jonnekin ulkomaille lähdemme. Tämä saattaa olla viimeinen kunnon ulkomaanreissu vähään aikaan - eihän sitä tiedä, mikä on tilanne seuraavien kesälomien aikaan; olemmeko mahdollisesti ostamassa asuntoa, remontoimassa sitä, olenko minä äitiyslomalla, ja niin edelleen.
Tämä saattaa olla viimeinen irtiotto kahdestaan vähään aikaan. Tästä reissusta pitäisi siis tehdä eeppinen, vähintään parin viikon mittainen ja ikimuistoinen kokemus.
Huomaatteko, miten suuri ongelma näinkin kiva juttu voi olla? Kun on liikaa vaihtoehtoja.
Tämän takia meillä oli pikahäät. Emme halunneet tehdä maailman ihanimmasta päivästä maailman isointa ongelmaa. Minun luonteellani siitä olisi hyvinkin voinut sellainen tulla, jos olisi ollut vaikka vuosi aikaa suunnitella. En olisi loppujen lopuksi saanut mitään aikaiseksi, kun minulla olisi ollut liikaa vaihtoehtoja, ja epäilemättä minusta olisi kuoriutunut oikea La Bridezilla. Ehkä siis otamme saman otteen tämän matkan suunnitteluun; yksinkertaisesti päätämme kohteen ja pysymme siinä. Pääajatuksena ehkä kuitenkin se, että "mikä näistä on hankalin toteuttaa myöhemmin, mutta mahdollista nyt?", ja napata se.

Taas näitä länsimaisen ihmisen ongelmia. Pathetic, I know!

Pateettisiin (pieni anglismi tähän väliin) tunnelmiin ja (oikeasti) pienten ongelmien pariin. Mutta sitä ennen vielä pieni hetki lempinurkassani "Afterwards" -jännärin kanssa.



Inspiroivaa viikkoa!

PS. Tänä aamuna näkyy ensimmäiset auringonsäteet viikkokausiin. Jipii!
(Saas nähdä, miten innoissani olen kohta töihin lähtiessä, kun pakkasta on niin, etten saa auton ovia auki. Toivottavasti auringon säteet lämmittävät silloin yhtä paljon mieltä! ;) )




torstai 9. tammikuuta 2014

Onnenhippuja

Vietimme tällä viikolla ensimmäistä (epävirallista) merkkipäivää avioliittomme aikana: puoli vuotta takana.
Oi, sitä ihanan lämmintä kesäpäivää täynnä jännitystä, onnea ja rakkaita ihmisiä. Onko siitä jo puoli vuotta aikaa?



Hyvään puolivuotispäivään kuuluu pitkään nukkumista ja pitkän kaavan mukaista aamupalastamista, turhautumista, riitelyä ja tavaroiden viskomista, muutama suolan, vihan ja surun maustama pisara nenänpielessä, hetkeä myöhemmin Whatsapp:issa lähetetyt anteeksipyyntöviestit, siivousta, merkkipäivästä kertova kukkapuska eteisen ovella, lemppari-ihmisen ihaninta hymyä, rakkaudentäyteisiä, pitkiä halauksia ja suudelmia, pakahduttavan onnellisuuden tuntemista, lisää siivousta, puhtaiden lakanoiden silitystä ja vaihtamista, mahtavan herkullista ruokaa, hyvä elokuva (Kuninkaan puhe) ja puhtaisiin, rapsakoihin lakanoihin yhtä aikaa sukeltamista.

Ihana talviaamiainen


Maailman parhaat aamupalaletut: banaania ja kananmunia -that´s it! Puolet enempi munia mitä banaania. Halutessa ripaus suolaa, vaniljansiemeniä tms.

Tämä viikko on ollut myös kauan kaivatun puuterilumen ihastelua iltapimeässä, arkielämän tervetulleeksi toivottelua sekä lämpimiä hyvästejä.

Uusi vuosi on virallisesti pyörähtänyt käyntiin; juhlat on juhlittu ja lomapäivät lomailtu. Seuraava pidempi vapaa onkin sitten pääsiäisenä.
(Oo, pääsiäinen! Rairuohot, pajunkissat, lumen alta pilkistelevät multakasat, keväälle tuoksuva tuuli... Maltanko odottaa?)



Kevät tuntuu jo alkaneen, kun lunta on vain harsona (tai ei ollenkaan). Onneksi en ole mikään talviurheilija. Minulle parasta urheilua talvella on hämärässä valaistuksessa ohjattu spinning sekä juoksumatolla tallatut mailit (ensi kerralla muistan ottaa kuulokkeet mukaan, 45 minuuttia menee huimasti mukavammin).
Talvesta kaipaan ainoastaan sitä kaunista valkeutta sekä pakkaspäivien auringonpaistetta. Onneksi viikonlopuksi on jo luvassa pakkasta. Jospa se söisi välipalaksi tuota paksua pilvipeitettä.

Pumpulinvalkoisia ja turkiksenpehmeitä tammikuisia päiviä!


Ihana, ihana vuosi tulossa.

* feeling excited *


PS. Tein ihania Ale-löytöjä. Pistän kuvia myöhemmin, stay tuned.







torstai 2. tammikuuta 2014

Cheers to the New Year!

No johan on ollut taas juhlaa kerrakseen! Uuden vuoden ensimmäinen arkipäivä alkoi tänään sutjakkaasti heti klo 07 jälkeen - on se hieno tunne, kun saa itsensä ylös sängystä silloin, kun illalla suunnitteli. Otin kuitenkin pehmeän laskun arkeen ja vietin aamuni rauhallisesti syöden aamupalan, lukien lehteä ja katsoen Once Upon A Time:a (jäi muuten jännään kohtaan!!). Maskit naamaan 15 minuutissa ja eikun töihin.

Viime vuosi oli mahtava. Tiivistimme ystäväni kanssa juuri ennen vuoden vaihtumista sen tärkeimmät kohdat, ja minun tähtihetkeni oli tietysti hääpäivä.



Toisenkin "hääpäivän" vietimme ystävien kanssa syyskuun lopulla, ja se päivä tuli melko selkeästi kakkoseksi. Lisäksi mieleen jäivät ajokortin hankkiminen sekä kesäinen Espanjan-matka.

Cádiz, I miss you!!
 
Siskokset kuin oluset.



5:2 -paasto tuli elämääni jollain asteella jäädäkseen, ja sain pitkästä aikaa otteen laihduttamiseen. Suuri osa tuloksista tuhoutui varmasti juhlapyhinä, kun en yskimiseltäni ja räkimiseltäni saanut harrastettua minkäänlaista urheilua. Huomenna uskaltaudun taas salille.
Muistoissa siintää myös noin vuoden takainen, vuosikymmenen pisin flunssa, jolloin katsoin kaksi tuotantokautta Downton Abbey´ä - niistin ja nauroin, niistin ja pyyhin silmäkulmia, niistin ja ihastelin.

Vuodelle 2014 toivon entistä tiukempaa otetta itseni kunnossa pitämiseen ja takamukseni tikistämiseen. Toivon terveyttä, kärsivällisyyttä ja hyvässä suhteessa itseni unohtamista ja itseeni keskittymistä.
En tee tyhjiä lupauksia, mutta yritän keskittyä enemmän positiivisiin asioihin ja unohtaa pienet, mitättömät huolet ja murheet.
Yritän kokata enemmän ja nauttia laadukkaasta ruuasta ja vähentää kahviloissa lounastamista. Niin hemmetin hyvää ruokaa kun meilläkin tehdään, on sääli, että "aikaa ei ole" ruuanlaittoon enempää.
Yritän pitää tiukasti kiinni paastopäivien 500 kilokalorin saannista ja nauttia täysin siemauksin (ja hitaasti) normaalipäivien ruuasta.
Yritän liikkua vähintään kolme kertaa viikossa hikoillen.
Yritän vähentää myöhään valvomista (eli omassa tapauksessani bilettämistä) ja alkoholin käyttöä humaltumistarkoituksessa.
Yritän pysyttäytyä shoppailun rajoittamisessa, ja ostaa vain ne vaatekappaleet, jotka jäävät kummittelemaan mieleeni, ja joita voi yhdistellä monien eri vaatteiden kanssa. Myös laatu on tärkeää. Vien huonosti istuvat vaatteeni ompelijalle ja teetän niistä itselleni sopivat. Kierrätän vanhat retkuni vaatekeräykseen (Vinkki! Esim. H&M ottaa vastaan mistä vaan ostettuja vaatteita ja antaa niistä hyvityksenä lahjakortin) poisheittämisen sijaan.
Sallin itselleni hieronnan kerran kuussa.
Yritän jaksaa nousta ylös aamulla sen verran ajoissa, että voin laskeutua pehmeästi päivään (kuten tänäänkin todettu: päivä lähtee niin paljon paremmin käyntiin rauhassa kuin kiireessä), ja näin ollen ehdin myös tehdä miehelleni aamupalaa useammin.
Käytän vanhat kosmetiikkani pois ennen uusien ostamista. Tämä ei koske alennusmyyntejä siinä tapauksessa JOS ostan jotain mitä olisin kuitenkin ostanut normaalihinnalla myöhemmin.

Haluan toteuttaa vuoden jokaisena kuuna jotain, mistä kenties olen haaveillut, tai jotain, mitä olen ajatellut tekeväni, ja kirjoitan ylös kokemukseni niistä. Pieneen elämääni ei mahdu tässä elämäntilanteessa välttämättä suurten unelmien toteuttamista, mutta pieniä haaveita voi toteuttaa arjessakin, ja ne ovat niitä juttuja, jotka jäävät vuodesta mieleen. Mikään ei ole mielestäni niin pelottavaa, kuin että eletystä elämästäni ei jäisi muistoja, että menisin vaan eteenpäin päivästä päivään, kuukaudesta toiseen, eikä tapahtuisi mitään, mikä rikkoisi arjen. Lupaan itselleni rikkoa arkea ja sanoa enemmän "Kyllä".
Toisaalta lupaan myös sanoa enemmän "Ei", silloin kun se todella tuntuu siltä. Elämä on liian lyhyt jatkuvien ikävien ja kuluttavien asioiden tekemiseen.

Vuoden vaihtumiseen liittyvää lupausten tekoa usein naureskellaan ja ilkutaan, mutta minusta vuoden vaihtuminen on hyvä itsetutkailun hetki, ja jos tämä itsetutkailu tapahtuu vaan vuosittain, on tarpeeksi aikaa kulunut viime vuoden lupauksista. Voi tutkailla sitä, mikä kuluneena vuonna onnistui, missä itse epäonnistui, ja samalla saa punnita arvojaan; ovatko ne edelleen samat kuin vuosi sitten? Mitä muuttaisin elämässäni, jotta tuleva vuosi olisi mahdollisimman hyvä? Pieniä asioitahan monet ylläkin olevat "lupaukset" ovat, mutta pienestä onkin hyvä lähteä. Tärkeintä on tiedostaa asiat, jotka tuovat elämään enemmän huonoa kuin hyvää, ja yrittää muuttaa ne asioiksi, jotka tuovat elämään iloa, onnea, voimia ja kauneutta. Tärkeää on kuitenkin myös listata elämän hyvät asiat, joista jo on kiitollinen, ja yrittää katsella niitä jonkun toisen silmin. Monesti unohdamme, miten hyvin asiat oikeasti ovatkaan.
Kun tänään käyn ostamassa uuden kalenterin, taidan tehdä vielä yhden lupauksen:
Kirjoitan joka päivän kohdalle yhden asian, josta sinä päivänä tunsin kiitollisuutta - pieni juttu, mutta auttaa keskittymään olennaiseen: onnellisuuteen.

Onnellista vuotta 2014, lukijani! Olkoon alkanut vuosi täynnä onnistumisia, ilontäyteisiä päiviä, ilotulitusmaisia rakkauden hetkiä, uusia kokemuksia ja lämpimiä syleilyjä koleana maanantaiaamuna.


Cheers to the new year!



Love,
Mrs. T