torstai 27. helmikuuta 2014

Titi-pähyvinnii-tyy

Muistatteko, kun joskus talvemmalla haikailin pääsiäisen aikaisiin, keväisiin tunnelmiin?
Nyt sitten kävi niin, ettei tarvinnut kauempaa haikailla; tuollahan on sellainen keli jo nyt! Ennen kuin helmikuukaan on ehtinyt vaihtua maaliskuuksi.

Tällä viikolla olen oikeasti ollut jo haistavinani kevään ensi tuulahdukset. Tuuli kyllä itsessään on jotain siperialaisperäistä, joten käytössä on samat ulkovaatteet kun kymmenen asteen pakkasilla. Hiekka kuitenkin rapisee kenkien pohjissa, tuuli kuiskaa terveiset avovesiltä ja talitiaiset visertävät hellyttävät huomenet työmatkalla. Harmaata on, mutta siitä kokonaisvaltaisesta pimeydestä ei ole enää tietoakaan.
Eilen saimme jopa auringonpaistetta. Onnellisuuskäyrä nousi hetkessä viidestäkympistä sataan.


Kohta voi jo ottaa kasvoille muutamat kesakot möksällä... Aah!

Ystäväni postasi Facebookiin kuvan, jossa luki näin:
"How to be happy -
Decide every morning that you are in a good mood".

This is so true!
Olen testimielessä toteuttanut välillä "Salaisuus" -kirjan ideologiaa. Puolet kirjan kertomasta on ehkä täyttä puppua, mutta kirjan perusajatus, eli "se, mitä ajattelet, tulee luoksesi", (positiiviset ajatukset lisäävät hyviä asioita ja negatiiviset ajatukset lisäävät huonoja) on vallan tosi.

Olisi niiiin paljon tehnyt mieli ajatella kaikesta negatiivisesti esimerkiksi toissapäivänä surkeasti nukutun yön jälkeen, mutta (toisaalta kiireenkin takia) asioiden tekemiseen keskittyminen ja murehtimisen unohtaminen saivat minut jo melkein unohtamaan nukkumattomuudenkin. Matkalla bussipysäkille (autoomme tuli yhden illan kestävä "vika" - älä kysy, en tiedä mitä tapahtui, mutta jouduin jättämään sen työpaikan pihaan) keskityin väsymyksestä punaisten silmien kaihertamisen sijaan siihen talitinttiin.

En ole päässyt urheilemaan puoleentoista viikkoon (mitä ennen olin toiset puolitoista viikkoa urheilematta flunssan takia) koska pitkästä aikaa juostessani kipeytin lonkkani pahasti. Voisin masentua, mutta mitäs se auttaisi?
Tänään menen salille ja lämmittelen vaikka vaakatasossa, jos en muuten, ja teen sen, minkä pystyn.

Surkeasti nukuttujen öiden, urheilemattomuuden ja ylensyömisten (ja -juomisten) jälkeen muistaa taas, miksi terveelliset elämäntavat ovat niin arvostettuja:  
Ne tekevät minusta paremman ihmisen.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Olo on niin miljoona kertaa parempi hyvän ja terveellisen ruuan, vedenjuonnin, 8,5h yöunien ja kaunistavien seerumitippojen jälkeen verrattuna Big Mac -aterian, zombieohjelmien, 11 alkoholiannoksen ja 26 tuntia iholla olleen meikkikerroksen jättämien painajaisten jälkeen.

Errare humanum est.

Uusi viikonloppu ja uusi mahdollisuus edessä. Let´s make things better ;)

(Otsikko "Titi-pähyvinnii-tyy" oli vastaus Hyvät Ja Huonot Uutiset -ohjelmassa sutkautettuun kysymykseen "Mitä sanoo savolainen talitintti?" :D)


perjantai 21. helmikuuta 2014

Loppuviikon topit ja flopit

Tein eilen jotain uutta! Kokeilin nimittäin uutta ruokareseptiä keskellä viikkoa.

Päivä oli ihana; pääsin jo poikkeuksellisesti puoli neljältä johtuen koulutuksesta (vallan mainio muutaman tunnin setti), ehdin nauttia päivänvalosta eikä minulla ollut minnekään kiire.
Rakastan koulutuksia; niistä tulee aina fiilis, että olen todellakin (todellakin,todellakin,todellakin) valinnut oikean alan. Ja voi, mitä ihania uutuuksia meille on tulossa tämän vuoden aikana! Tuskin maltan odottaa.

Käppäilin koulutuksesta torille ja suunnistin kauppaan hakemaan tarvitsemani ainekset sitruunapastaan. Parmesaanimöhkäleen nappasin Kauppahallin Delicosta.
(Nälkäisen rouvan vinkki ruuanlaittohetkeen: Osta parmesaanijuustoa aina vähän enemmän kuin mitä tarvitset; pala terveellistä, proteiinipitoista parmesaania ja lasi vettä vievät pahimman kärttyisyyden mennessään!)

Loppujen lopuksi sitruunapastan teosta ei seurannut mitään muuta hyvää kuin tämä keväisen vehreä kuva:

(Pastaan tulee omatekemä sitruunapesto, joka sotketaan spaghettiin kuten avokadopastassa.)

Sitruunapasta oli pahaa.
Saimme sentään hyvät naurut, kun yritimme saada kieltämme irti kitalaesta. Aivan liian hapanta settiä. Kyllähän sillä mahansa täytti, mutta en voi suositella valmistamaan (siksi pimitän reseptinkin).
Käytiin hakemassa lohdutukseksi Filmtownista säkit karkkia.

Tänään valmistamani herkkusieni-pekonirisotto sen sijaan oli vallan hurmaavaa.
Kahdelle se syntyy näistä tarpeista:

- 1,5 dl Uncle Ben´s risottoriisiä (myös Arborio -merkkinen on hyvä)
- Loraus oliiviöljyä
- 3 dl kanalientä (kiehuvaa vettä johon sotkettu 1 luomukanaliemikuutio)
- 0,75 dl valkoviiniä (kuiva / puolikuiva, mieluiten hedelmäinen ja vähän hapokas)
- Parmesaania (n. puoli dl)
- Ripaus suolaa

- n. 8 kpl keskisuuria, tuoreita herkkusieniä
- 6 siivua pekonia (esim. HK)

Risottoriisit mitataan kattilaan, jonka pohjalla on kuumentunutta oliiviöljyä (pistä liesi pienemmälle jo tässä vaiheessa). Riisiä kuullotetaan öljyssä hetki, jonka jälkeen lisätään kanalientä vähitellen - riisi ei saa kuivahtaa. Pata saa porista hiljalleen noin 20 minuuttia. Viisi minuuttia ennen valmista lisätään nestettä viimeisen kerran, ja tällä kertaa se on valkoviiniä. Sekoita. Lisää lopuksi parmesaani ja sekoita vielä kerran.

Paista pekonit valmiiksi ja nosta ne sitten lautaselle odottamaan. Paista pekonin jättämässä rasvassa paloitellut herkkusienet. Mausta sienet pippurilla ja chilimausteseoksella.

Pilko jäähtyneet pekonit pieniksi.
Kasaa lautaselle risottoa ja ripottele päälle paistetut herkkusienet sekä pekonia. Mausta parmesaaniraasteella ja tuoreella basilikalla.

               NAM!

(Voit ostaa ruuan valmistukseen pienemmän pullon viiniä, tai ostaa ison ja nautiskella lasillisen risoton kanssa. Tällä kertaa päädyin tekemään risottoa, koska olimme avanneet valkoviinin, mistä emme kumpikaan pitäneet. Joskus näinkin päin.)

PS Päädyin kauppareissulla kosmetiikkaosastolle. Helena Rubinsteinin ripsarit olivat Sokoksella -20%. Olen aina ihastellut HR:n ripsarien harjoja, ja nyt tarjouksen innostamana päädyin ostamaan pidentävän maskaran. Ensimmäinen käyttökerta jätti mukavat fiilikset. Ripsari lupaa säännöllisessä käytössä vahvistaa ja pidentää räpsyttimiä (kuten Jorma Uotinen tokaisee - "Ei huooono!").
Tuloksia odotellessa ;)



Nautinnollista viikonloppua! <3




keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kuumeettomuudesta

Bongasin ystäväni suosittelemana uuden Lily -blogin nimeltään Vauvakuumeeton (www.lily.fi/blogit/vauvakuumeeton).
Mielenkiintoista ja itselleni ajankohtaista tekstiä. Vähän kuin oma sivublogini.


Minua oikeasti vähän hävettää myöntää, että vauvakuumetta ei tämän ikäisenä kuulu.
Olen naimisissa oleva, vakiotöissä käyvä, peruskuntoinen ja terve 27-vuotias nainen, eikä viisari ole missään vaiheessa värähtänyt tarpeeksi siihen suuntaan, että olisin kokenut "ahaa-elämyksen" äidiksi tulemisesta.


Haluan kyllä tulla äidiksi. Joskus. Se on ollut selvää pienestä saakka. Olen suunnitellut lapsille nimiä ja nähnyt aina itseni lapsiperheen äitinä, kun mietin elämääni esimerkiksi nelikymppisenä.


Vuodet kuitenkin vierivät eikä vauvakuumetta kuulu.


Lähiaikoina olen ajatellut asiaa paljon. Sitten tajusin, että mitäs minä tässä murehdin? Tuskin joka ikisellä äidiksi haluavalla naisella tulee hetki, jolloin kuume alkaa nousta. Ehkä rauhallisesti ja neutraalisti asiaan suhtautuminen onkin parempi! Silloin ei synny niin helposti niitä pettymyksiäkään, jos homma ei heti tärppää.


Jossain vaiheessa ajattelin, että lapset on tehtävä ennen kolmeakymppiä.
Olisihan se hienoa, että minulla olisi vielä viriilejä vuosia jäljellä, kun lapset lähtevät kotoa. Haluan käyttää eläkeikäni matkustellen ja kynien kukkapenkkiä, en riidellen teini-ikäisen kanssa kotiintuloajoista.


Olen miettinyt oman vauvakuumeettomuuteni syitä. Johtuuko kuumeettomuus oikeasti siitä, etten haluaisi lasta, vai kenties siitä, että pelkään taantuvani liian lepsuksi äidiksi (lepsut lässyn-lässyn -äidit ovat yksi pahimmista asioista, mitä tiedän) koska en jaksa pitää kuria? Vai siitä, että oma lapsuuteni oli ajoittain todella rankka? Vaiko siitä, että en olisi ehkä ihan valmis vielä luopumaan kaikista itsekkäistä tavoistani ja lapsellisista toimintamalleistani? Vanhemmuus on jotain, minkä otan todella vakavasti. Olenko valmis olemaan tarpeeksi vakava?


Tällä hetkellä olen (loppujen lopuksi) sitä mieltä, että kun kuitenkin haluan äidiksi, niin miksi pitkittää asiaa turhaan monen monta vuotta? Mitä oikein odotan? Miksi ajattelen, että oma elämä päättyy siihen, kun lapsi tulee?
Kyllähän elämä lapsen tultua muuttuu, mutta moni "mammakaverini" sanoo, ettei osaisi kuvitellakaan elämäänsä ilman lapsiaan. Harva varmaan loppujen lopuksi katuu vanhemmaksi tuloa.


Nykyään meillä naisilla sentään on vaihtoehto. Saamme kyseenalaistaa äidiksi ryhtymisen. Vielä lapsettomat ja lapsia haluamattomat taitavat jäädä alakynteen, mutta tänä päivänä on jo ihan OK valita ura, matkustelu tai vaikkapa ihan koko elämän kestävä sinkkuus.
Minulle yksin jääminen ei olisi luontevaa, eikä uraputkikaan kiinnosta. Matkustella voi perheellisenäkin, tai jättää lapset hoitoon (olenko kamala, kun ajattelen, että tahtoisin varmasti joskus viettää loman ilman lapsia?).
Meillä naisilla on siis mahdollisuus punnita vaihtoehtoja. Olisikin tyhmää ryhtyä niinkin suuren asiaan kuten vanhemmuuteen ajattelematta asiaa etukäteen ollenkaan.
Kaikissa yllä mainitsemissani vaihtoehdoissa on puolensa, mutta näkisin itseni kuitenkin onnellisimpana, kun minulla olisi perhe.


Turhaan siis ehkä stressaan aiheesta.
Finnejä tulee nykyään vähemmästäkin.


Elämä menee just niin kuin sen pitääkin. Pakko uskoa siihen, että kaikki järjestyy parhain päin, aikanaan.


“Man can live about forty days without food, about three days without water, about eight minutes without air...but only for one second without hope.”
-Hal Lindsey


...mutta ilman hauskaakin voi olla viinaa!
(Ainakin positiiviseen pissitikkuun asti) ;)
(->Yksi niistä itsekkäistä ajatuksistani: "Mm-mut.. mites viininjuonti?")
Virkeää loppuviikkoa!





perjantai 14. helmikuuta 2014

Sealed with a kiss

Meillä vietettiin ystävänpäivää jo eilen, koska teen tänään iltavuoroa.


Minusta on aina ollut hassua, että muualla maailmalla tämä päivä on vuoden romanttisin, rakastavaisten päivä, ja täällä (vaatimattomassa en-puhu-enkä-pussaa-) Suomessa vietetään kainosti "ystävänpäivää".

Nuorempana ja sinkkuna tämä oli enemmän kuin jees. Eikä siinä ole mitään vikaa vieläkään! Itse asiassa minusta on paljon parempi, että nimike on "ystävänpäivä"; se on paljon laajempi käsite, eikä pääpaino ole vain romanttisen parisuhteen muistamisessa. Silti mietityttää, että miksi tämä "rakkauden päivä" koettiin tarpeelliseksi muuttaa suomalaisille "ystävänpäiväksi".

Jospa se oli siksi, että muistettaisiin seuraava:

Parisuhdepäivä on joka päivä!

Ystävänpäiväkin voi toki olla joka päivä.
Ystäviä ei kuitenkaan ole vaarallista muistaa hieman harvemminkin.
Parisuhde sen sijaan kaipaa huomiota joka ikinen päivä.

Eivätkä toki ystävänpäivä ja rakastavaisten päivä kumoa toisiaan. Niin lässyltä kun se kuulostaakin, niin kyllä me, samaa kotiovea käyttävät, olemme toistemme parhaimmat ystävät.

Ystävän- ja rakkauden päivän kunniaksi päätin listata muutamia loistavia rakkauselokuvia sekä muutaman oivan rakkauskipaleen.
Suosittelen illankuluksi, jos ei ole jo muita suunnitelmia (pussailla voi myös kahdenkeskistä levyraatia pidettäessä. Pusun laatu toisaalta saattaa vaikuttaa biisin arvosanaan).

Kutkuttavan ihania ja pakahduttavia rakkauselokuvia meikäläisen makuun:

1. The Notebook - Ryan Gosling ja Rachel McAdams 40-luvun South Carolinassa. Enough said.
2. Uneton Seattlessa - Klassikko. Olen nähnyt tämän elokuvan valehtelematta noin 20 kertaa. Ihana musiikki, 90-luvun valkokankaat lemmikit Tomppa Hanks ja Meg Ryan (ennen naamankiristyksiä).
3. Pretty Woman - Tämän elokuvan jälkeen jokainen nainen uskoo onnellisiin loppuihin. Rouhean komea Richard Gere ja Julia Robertsin uskomaton tukka.
4. Titanic - Noh, kaikki tietää miten ihana tää on. Leonardon ja Katen on-screen-chemistry ei ole kärsinyt vuosien saatossa pätkääkään. Tiedättehän sen tunteen, kun katsotte jonkun lapsena nähdyn elokuvan aikuisena ja tajuatte, että näyttelijät on ihan keskikertaisia ja juonikin ontuu? Ei Titanicissa!
5. Moulin Rouge! - Tämä menee TOP kolmoseen, mitä tulee romanttisuuteen. Tätä suosittelen mieluummin ystävän kanssa jaettavaksi; varatkaa molemmille oma vessapaperirulla, peskää meikit ennen elokuvan aloittamista ja jos asutte kerrostalossa niin laittakaa käytävään ilmoitus, että "Itkubileet asunnossa 23 tänään klo 20 - valitamme jo etukäteen syntyvää meteliä". Tämä on oikeasti semmoinen "räkä-poskella-silmät-turvoksissa-ääneen-itkemis-elokuva". Ihan alusta ihan loppuun. En suosittele katsottavaksi, jos sydän on juuri särkynyt tai olet muuten heikoilla jäillä.
6. Celeste & Jesse forever - Sopii katsottavaksi kumppanin kanssa. Opettaa arvostamaan parisuhdetta entistä enemmän. Oiva muistutus siitä, ettei toista saa ikinä ottaa itsestäänselvyytenä. Superhauska ja pakahduttava kertomus ihanien ja kauniiden näyttelijöiden tähdittämänä.
7. Kaikki Disney-elokuvat - Varsinkin Lumikki, Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja Aladdin. Hauskoja, ihastuttavia ja onnellisia satuja. Originaaliversioissa lisäksi laulut ihan superluokkaa. Jäävät päähän soimaan.
8. Midnight in Paris - Ihanaa musiikkia, ihanat näyttelijät, ihana Pariisi. Woody Allenille tunnusomaisia piirteitä koko elokuva täynnä; neuroottisuutta, henkilöhahmojen eriskummallisuutta ja tunteidenpaloa, upeaa kaupunkikuvausta ja pitkäksi aikaa hyvän mielen jättävää tunnelmaa.
9. Hiljaiset sillat - Sydäntä särkevän koskettava kuvaus rakastumisesta ja luopumisesta. Jos pääosassa on Meryl Streep, ja ohjaajana sekä vastanäyttelijänä Clint Eastwood, niin ei voi paljon vikaan mennä.
10. Rakastunut Shakespeare - Mielettömän komea Joseph "Ralphin veli" Fiennes sekä eteerisen suloinen Gwyneth Paltrow korseteissa ja sukkahousuissa. Kiellettyä rakkautta, salaisia suudelmia ja tarina, joka ikuisen romantikon puolesta saa olla tositapahtumiin perustuva, sekä inspiraatio Shakespearen "Romeo & Julia" -klassikolle.

Rakkauden levyraati
(Varoitus: tosi mushy-mushy):

1. Lifehouse - Everything
2. Daniel Bedinfield - If you´re not the one
3. Christina Perry - A Thousand Years
4. Staind - Zoe Jane (kertoo isän rakkaudesta tyttäreen, mutta rakkauslaulu kuitenkin)
5. Sarah Bareilles & Ingrid Michaelson - Winter Song
6. Andy Williams - Moon River
7. Ellie Goulding - Your Song (toisia koskettanee enemmän Elton Johnin alkuperäisversio)
8. Lana del Rey - Young and Beautiful (Tämä oli meidän hää-slovari!)
9. Goo Goo Dolls - Iris
10. 3 Doors Down - Here without you

Rakkaudentäyteistä ystävänpäivää!




tiistai 11. helmikuuta 2014

Ja mä tiedän, tiedän, tiedän mist mä oon

Tulipa mieleen eräs dilemma.

Huomasin nimittäin miten harmillista on se, että Kuopiosta häviää kauppoja ja ravintoloita.

En kuitenkaan ole tehnyt osaani niiden kannattamiseksi. Saatoin käydä asioimassa kyseisissä liikkeissä / ruokapaikoissa kerran puolessa vuodessa. Oli kuitenkin mukavaa, että ne olivat vaihtoehtoja, kun lähdin vaateostoksille tai ystävän kanssa lounaalle.

Enhän voi olettaa, että liikkeet ja ravintolan pysyisivät pystyssä, jos niissä ei käy porukkaa.
Silti minua harmittaa.
Varsinkin niiden pienten paikkojen ja puotien tukeminen kiinnostaisi, mutta kun pitäisi säästää, kun en oikeasti tarvitse, kun olisi vaan parempi laittaa ruokaa kotona. Oikeasti pitäisi ennemminkin vuokrata kirpparipöytä eikä ostaa kotiin lisää kamaa.

Puhutaan, että Kuopio on kasvava kaupunki, ja koko ajanhan tänne rakennetaankin lisää. Onhan meillä sentään jopa IKEA tänä päivänä! Taloja rakentuu vieri viereen, jokainen pieninkin nurkka täytetään asuinrakennuksilla, tori laajenee maan alle ja heti kaupungin ulkopuolella pyörii Suomen upein kauppakeskus. Olemme vihdoin saaneet huippuhienon elokuvateatterin, jonka ansiosta yhä useammasta elokuvakokemuksesta kehtaa maksaa muutaman euron enemmän.

Miksi siis olemme edelleen yhtä juroja ja nökötämme kotona työpäivän jälkeen? Missä on suuren kaupungin meininki? Miksi "ziljoonia" maksanut torinalus on tyhjillään kuin aavekaupunki?

Yleispätevä vastaus taitaa olla tämä ilmasto. Ketä huvittaa lähteä räntäsateessa torille hengailemaan, kun vaihtoehtona on oma sauna, untuvapeitto ja mukavan lämmin lukuvalo olohuoneen ikkunalaudalla? Voi myös olla, ettemme ole vielä tottuneet tähän kaikkeen hienouteen ja vaihtoehtojen paljouteen.
Lisäksi minulta ainakin meni ihan täysin maku koko hemmetin toriin; niin monta vuotta ja upeaa kesää meni väistellessä viikoittain paikkaa vaihtuvia monttuja. Eilen piti kiertää kaupungintalon takaa, huomenna toiselta puolelta. Kuinka rasittavaa! Loppujen lopuksi oli sellainen olo, että "ihan sama valmistuuko tämä koskaan".

Nyt kun tori on valmis, niin pakko myöntää tämän jörö-jussinkin, että onhan se vaan aikas hieno.
Jospa tämäkin kaupunki heräisi eloon kesän tullen. Salacavalan terassi voi hyvinkin olla yksi makeimmista paikoista lämpimien kelien saavuttua.
Ja saadaanhan me takaisin myös vanha kunnon Veljmies!

Aurinko, mansikat, hyvä ystävä ja Veljmiehen vatsalihakset - voittamaton combo! (Kyllähän rouvasihminenkin saa katsoa.)
Tätä idylliä ei riko edes Pyörä-Antti nukkumassa viereisellä penkillä.
Kuopion satamasta kesällä 2012

Olen aina miettinyt Kuopiosta poismuuttoa, mutta tulen aina lopputulokseen, että täällä on paras. Vaikea tietysti mennä sanomaan olisinko ollut onnellisempi muualla, kun olen täällä suurimman osan elämästäni asunut, mutta arki - sehän iskee missä vain. Mieluiten elän arkeani lähellä perhettäni, lähellä vettä, lähellä metsää ja maksaen asumisestani puolet vähemmän kuin Etelä-Suomessa. Kun joskus ihanana päivänä saamme asuntolainan ja ostamme ensimmäisen kotimme, saamme halutessamme omakotitalon samalla hinnalla, millä ystäväni Helsingissä ostaa kaksion.

Elämä on valintoja täynnä. Totta kai välillä kyllästyn Kuopioon, näihin samoihin nurkkiin, huonoihin kulkuyhteyksiin, kaupungin tyhjyyteen, Sokkarin kongissa räkiviin nuorisojengeihin ja siihen, että ystäväporukassa ainakin kahdella on sama "exä".
Toisaalta sillä rahalla, jolla toinen maksaa vuokraa Helsingissä, voi tämä rouva pistää päälle oman saunan ydinkeskustassa ja sukanvarteen lentolippurahat, joilla lentää pois Kuopiosta vähäksi aikaa.

Tämä taivaallinen kohde suunnitteilla ensi kesäksi: Kroatia! (Kuva: rantapallo.fi)

Ehkä tärkeintä on elää elämäänsä paikassa, joka tuntuu kodilta. Matkailla voi aina! Vähänkö Helsinkikin tuntuu jännittävältä ja ihanan hektiseltä, kun sinne pääsee viettämään aikaa lomalla, kun ei ole itsellä kiire mihinkään.

Suomenlinnasta 2012

(Huomaako näistä kuvista kenties että allekirjoittaneesta ois kiva jos ois jo kesä??)
 

Yksi talvikuva siis tähän väliin herättämään minut todellisuuteen:


Kyllä se vaan on kaunis talvellakin.
Jospa tällä viikolla saatais taas aurinkoa!
(En edes katso säätiedotuksia, niin pysyn optimistisena ;) )
 

Tule Kuopijooon - tiällei kukkaan tykkee suaha huomijooo...
(Varokin jos tuijotat liian kauan vastaantulijaa - nehän pitää ihan hulluna!)
 

Nää on kato näitä.


(Biisilainaukset: JVG feat. Anna Abreu: Huominen on huomenna)

torstai 6. helmikuuta 2014

Ideoita ja inspiksiä

Sain äidiltäni syntymäpäivälahjaksi kirjan, jonka takakannessa on oiva pieni huomio:

"Home - a tiny word for such an important place".

Pieni sana niin tärkeälle paikalle. Kyllähän kodin ainakin pitäisi olla se kaikkein tärkein ja mukavin paikka - onhan se meidän tukikohtamme.

Kodin tekevät tietysti omat tavarat, henkilökohtainen sisustusmaku, sen asuttamat ihmiset sekä esimerkiksi pinnat. Monella meistä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa tuohon viimeiseen, mutta muutamilla muilla yksityiskohdilla huomion saa pois vaikkapa (kuten meillä) rumista lattioista.
Tässäpä siis muutamia vinkkejä, joilla voit saada kodistasi entistäkin kotoisemman.

Kun satut olemaan niin onnekas, että sinua lahjotaan kukkapuskilla (tässä tapauksessa syntymäpäivien kunniaksi), niin käytä tilaisuus hyväksesi ja tee puskista kotisi kiintopisteitä. Anna jokaiselle kimpulle tarpeeksi tilaa ja mahdollisuus olla kyseisen huoneen "kruunu".




Pitkiä kukkia (tai kuten tässä kuvassa: "kukkia") voi säilyttää myös lattialla - lattiakasvien ei aina tarvitse olla viherkasveja.


Jos tavaroilla, kuten lehdillä, laskuilla ja muilla posteilla on tapana kasaantua pinoihin, aseta pinon päällimmäiseksi jotain kaunista - näin rumasta tulee hetkessä tarkoituksellisen kaunista.


Teilläkin ehkä valmistetaan paljon voimakkaan tuoksuisia ruokia eikä bioroskia aina tajuta viedä ennen kuin biopussin alimmat tavarat alkavat jo homehtua.
Paras tuoksuhan - kotona kuin kotona - on se kunkin kodin ominaistuoksu; yhdistelmä pyykinpesuainetta, nimikkohajuvesiä ja sen ihmisten ihoja.
Ensimmäisinä mainitut "häiriötekijät" voivat kuitenkin joskus puuttua peliin ja silloin raikastus on tarpeen. Minun ratkaisuni: hetkeksi avattu ikkuna, pikku lenkki roskikselle sekä (ta-daa:)
huonetuoksutikut.
Vieno tuulahdus liljan tuoksua, kun astut kotiin rankan päivän jälkeen - It´s Divine!


Rasvapurkkeja ei aina tarvitse säilyttää kasoissa yöpöydällä tai piilossa vetolaatikossa. Ne voi asetella kauniisti arvoastioihin, jotka muuten seisoisivat keittiön kaapissa tai tyhjinä ja sieluttomina ikkunalaudalla.
(Iittalan Tuikku on muuten mainio astia säilyttää hammastikkuja.)


Ravintolisät täytyy muistaa ottaa joka päivä, jotta niistä hyötyisi, joten ne täytyy sijaita jossain näkyvillä. Nekin voi kuitenkin olla näkyvillä sievästi.


Käytä sisustuksessa (hillitysti) kiviä, itse keräämiäsi simpukoita, kahvinpapuja tai vaikkapa pesupähkinöitä luodaksesi maanläheistä tunnelmaa.


Et varmasti käytä lempikorujasi joka päivä, mutta miksi säilyttäisit niitä piilossa? Kauniit korut voivat olla osa sisustusta. (Pidä kuitenkin huoli, ettei sinulla käy pitkäkyntisiä vierailijoita ;) ) Sama pätee upeisiin hajuvesipulloihin - ainakin niihin tyhjiin. Täydet pullot pitää säilyttää kuivassa, pimeässä ja melko viileässä (EI siis kylppärin kaapissa!).


Miksi kylppärin tarvitsisi olla tylsä paikka vaan siksi, että se on pieni, kolkko ja (kuten monessa tapauksessa) ikkunaton? Naiset ainakin viettävät kylppärin peilin ääressä enemmän aikaa kun varmaan toivoisivat. Minusta on lisäksi mukavaa, jos vieraamme kokee veskimme miellyttävänä - kyllähän esimerkiksi kylpyhuoneen ja vessan pintojen puhtaus kertoo asukeista paljon. (Jos meillä on likaiset pinnat, niin silloin on ollut tosi kiire viikko. Lattia on eri asia, se on aina pölyinen vaikka joka päivä sen suihkuttaisi.)
Meidän vessastamme puuttuu unelmanpehmeä nukkamatto, hiljaisena kuuluva linnunlaulu sekä sadevesi-suihkupää - muuten se on aika lähellä parasta mahdollista itseään.
(Tietysti seuraavassa asunnossa huomioon otettavia kriteerejä ovat mm. se ikkuna, tilavuus, lattialämmitys, tuplasuihku ja kaikki muu, mitä uupuu tällä hetkellä. Sen verran lisätilaa suihkuun olisi jees, että kun käännyt, niin suihkuverho ei liimaantuisi takapuoleen kiinni. Hitto, miten ällöttävää. Valmis paikka tassujalkaiselle kylpyammeelle ei olisi myöskään pahitteeksi.)
Tärkeää on kuitenkin ottaa irti kulloisestakin tilasta kaikki, mitä voi. Kasvit (jopa muovi-) antavat aina piristystä huoneeseen kuin huoneeseen.


Jos olet saippuafriikki, kuten allekirjoittanut, niin kuka sanoo, että kerralla voi käyttää vaan yhtä saippuaa? Meidän pesualtaalla nautiskellaan tällä hetkellä Pentikin Liljasta ja Vihreästä Teestä (ihana löytö!!), sekä pumppupullossa mustikantuoksuisesta suihkugeelistä. Tuoksua voi sitten vaihtaa tuntemusten mukaan. Vuodenaikojen ja sisustuksen mukaan voi muutenkin vaihdella saippuoita - eihän niitä tarvitse kerralla käyttää loppuun.


Ajattelin yksi päivä, että kuinkahan monta kertaa sisustuksemme on muuttunut kolmen vuoden asumisen aikana? Satoja, varmaan.
Mutta sehän on ihanaa.
Pitkään samassa paikassa asumiseen pätee sama kuin mihin tahansa muuhunkin pitkään suhteeseen - sitä pitää välillä vähän maustaa, jotta ei tympääntyisi.

Uskalla rikkoa rajojasi. Aina ei tarvitse ostaa uutta (vaikka se niin kivaa onkin) - tavaroiden paikkaa muuttamalla saat hetkessä uutta ilmettä, ja saatat huomata, että "tässähän tämän olisi aina pitänyt olla".

Toivottavasti nämä ideat toivat inspiraatiota - minua ne ainakin inspiroivat päivittäin.
 

Oivalluksia loppuviikkoosi!
 

-Onski