perjantai 30. toukokuuta 2014

Ny rillataan -ja fiilistellään

We´re baaa-aack!


Terkkuja kauniista Kroatiasta. Loma oli rentouttava, ihastuttava, kummastuttava, avartava ja myös lopulta aurinkoinen. Ensimmäiset päivät sain kärvistellä se yksi ainoa paksumpi paita päällä, minkä olin varannut mukaan, ja silitellä kaihoisasti hotellin vaatekaappiin purkamiani kesävaatteita.


Olen koko viikon ajan naputellut tekstiä, jossa kerron lomakohteistamme tarkasti ja tunnollisesti, mutta päätin julkaista sen viestin myöhemmin.
Nyt ei vaan yhtään ole semmoinen asia-fiilis. "Haluan fiilistellä" -fiilis jyllää paljon voimakkaampana.


Minua ihastuttaa ja kutkuttaa se ajatus, että seuraavaan lomaan on enää viisi viikkoa. Pätkin tänä vuonna kesälomani kolmeen osaan, joten tiedossa on nautinnon hetkiä myös heinäkuussa ja syyskuussa. Luin jostain joskus, että työmotivaatiolle ja terveydelle ylipäätään on parasta pätkiä perinteinen neljän viikon kesäloma useampaan pätkään, ja käyhän se järkeenkin; hieman eri tunnelmissa oltaisiin, jos seuraavaan lomaan olisi melkein vuosi.
Vietämme toisen lomapätkän aikana ensimmäistä hääpäivää, ja keksin jo aika ihanan reissukohteen ihan täältä koto-Suomesta...


Vietin tänään aamuni rauhallisesti uutta Divaani -lehteä lueskellen ja kotia siivoten. Kun saavuin työpaikalle kauppakeskukseen oli kuin olisin astunut eläintarhaan; helatorstain jälkeinen (palkkapäivä-)perjantai tuntuu olevan suosittu lomapäivä. Shoppailin pari kesämekkoa, ja töihin tullessa oli jo sellainen olo, että "Kääk, rauhaa ja hiljaisuutta, please!" Metsän keskelle totaaliseen hiljaisuuteen.
Minulle tulee tällaisia stressireaktioita melko usein, ja myyjän sosiaalisessa työssä tämä ei ole paras ominaisuus. Pystyn kuitenkin aika hyvin feikkaamaan, ja monesti ei tarvitse feikata kuin hetki, kun mieli piristyy oikeastikin. Olen huono murjottamaan seurassa.
Nopeasti tänäänkin huomasin, että hei - ihmisethän on ihan kivoja. Ja niinhän ne on aina, minä olen vaan itse aikamoinen jöröjukka välillä. Onneksi töissä hymy kuuluu työasuun. Hymyterapialla on ihmeellinen vaikutus!


Ihanaa juhlapäivää niille, joilla huomenna sellainen koittaa, ja palatkaamme Kroatia-tunnelmiin tarkemmin vaikka ensi viikolla. Nyt fiilistellään!


PS. Jos kylmyys ahdistaa, niin käy hakemassa lähileipomosta lempijälkkärisi, nappaa käteesi herkullinen kirja, sytytä kynttilät ja nauti sateenropinasta kotisi lempinurkassa. Tai suunnittele alkukesän räjähtävimmät bileet esimerkiksi Hawaiji-teemalla. Kuka sitä ehtii ulos kurkistella, kun karaoke raikaa, possunkylki tuoksuu grillissä ja drinkkimikseri helisee!
Aloha!



lauantai 10. toukokuuta 2014

Holiday... Celebrate!

Kaipasin suomalaisen sinivalkoiseen lookiini vähän piristystä, joten tilasin itselleni ruskeat piilolinssit. Minulla on ollut värillisiä linssejä joskus aikaisemminkin, mutta ilmeisesti siitä oli kulunut sen verran kauan aikaa, että asia alkoi jälleen kiehtoa.

Tilasin linssini jo joskus talvella, mutta sain ne tänään vasta päähäni; aina kun on ollut linssien vaihtamisen aika olen jotenkin ollut jänishousu ja avannut kuitenkin ne värittömät, tavalliset linssit ja jättänyt nämä "spesiaalilinssit" jotain "spesiaalia" tapausta varten. No - nyt se spesiaali aika on koittanut; LOMA, jolloin oikeasti voin piilolinssejä käyttääkin (töissä piilarit tuntuvat kamalan kuivilta joten käytän aina laseja).

Ajattelin, että "tuleekohan minulle taas semmoinen huijari-olo", joka välillä tuli silloin aikoinaan, kun liikuskelin ympäriinsä "jonkun toisen silmät" päässä. Aina, kun tapasi jonkun uuden ihmisen, tai vanhan tutun, joka katsoi vähän oudosti, tuli pakottava tarve alkaa selittämään että "siis minullahan on oikeasti siniset silmät"... Niinkuin ketään oikeasti kiinnostaisi. Itse kuitenkin olen niin tarkkaavainen, että muodostan heti tietynlaisen kuvan ihmisen visuaalisesta olemuksesta, ja tuo olemushan järkkyy täysin, jos seuraavan kerran hänellä onkin ihan eriväriset silmät! Varsinkin, jos ero on niinkin huomattava, kuin vaaleansinisestä tummanruskeaan.

Tö sou koold "tyytyväinen lammas" -ilme. No, sehän minä olenkin, tyytyväinen. Lammas.

Höpötihöpötihöpötilöö, nyt taas ajaudun ihan sivuraiteille, mutta pointti oli se, että TYKKÄSIN linsseistäni yllättävän paljon; on hauskaa, miten perinteinen "Ooo, särjen silmät ma sain" -look ("Kesän lapsi mä oon" -teemalla) voi hetkessä muuttua "La Isla Bonitaksi" - Oo la laa!
Ilmeisesti myös persoonallisuuteni sai uusia vivahteita linssien myötä, nimittäin...

Ruskeasilmäinen minäni käy Body Pumpissa ja shoppailee Marimekossa! Kyllä vain.
Tai no, itseasiassa menin vahingossa väärään jumppaan. Tajusin vasta kotona "Muokkaus" -tunnin jälkeen, että "Ohhoh, taisinpas käydä Pumpissa!".
En ollut koskaan käynyt Muokkauksessa, joten mistäs minä olisin voinut tietää, ettei myös Muokkauksessa käytetä tankoja ja painoja ja steppereitä ja jumppamattoja.
Loppu hyvin kaikki hyvin - sain pitkästä aikaa tehokkaimman treenin (en muista milloin viimeksi olisin ollut aivan hapoilla jo treenin aikana), ja voitin "inhoni" Body Pumpia kohtaan! Olen jo vuosia ajatellut, että "Body Pumppi ei oo yhtään minun juttu", mutta nyt voin sanoa, että onhan se! Seuravaan kerran, kun pyydät minua mukaasi Pumppiin, niin saatan hyvin lähteäkin.
Ois ihan kiva kyllä käydä testaamassa se Muokkauskin.

Marimekossa en ole käynyt aikoihin, vaikka liikkeet näyttävät aina niin värikkään kutsuvilta. Mekot ovat upeita, kuosit hauskoja ja tuotteet laadukkaita, mutta onhan se vaan niin kallis paikka, että harvoin sinne tulee huvikseen eksyttyä vaan sen takia, että voisi katsella kaikkea, mihin ei ole varaa.
Tänään poikkesimme sattumalta ystäväni kanssa liikkeeseen, ja mitäs sieltä löytyikään; Ale-rekit! Ja mitäs mitäs; "Lumimarja -huivi! IHANA! -60%?! Ääh, mulla on sata huivia... Mutta alle 40€?!

...Pankilta, kiitos."


Käytiin me myös tankkaamassa rankan shoppailureissun päätteeksi, nimittäin niinkin epäromanttisessa paikassa kuin Pizza-Raxissa. Kyl-lä. Nää on näitä "Eipähän tarvii taas vähään aikaan tulla" -juttuja.
(Sama kävi eilen Amarillon kanssa - hinnat nousseet ja laatu huonontunut, en voi suositella. Plussaa oli 2,5€ skumppalasilliset.)

Raxissa on nykyään jälkkäri-buffet!

Heräsin tänään loman kunniaksi seitsemältä.
Ihana puoli lomassa on se, että jos mieli tekee niin voi nukkua päiväunet milloin huvittaa, vaikka illalla. Tai pelata koko illan kalsarit jalassa Wordamentia kännykällä, vaikka pitäisi siivota ja pakata.

Huomenna reissuun ^_^ Excited!!

Adjöö, palaillaan lomakuvien merkeissä parin viikon päästä!
Nyt Madonnaa soimaan.

"Holidaaaa-y!
(tididi-tii-dit-tiii...)
Celebrate!"





 

torstai 8. toukokuuta 2014

Vauvasuihkuja

Rakastan juhlien järjestämistä. Niitä on kivaa järjestää varsinkin jollekin toiselle ja jossain muualla kuin omassa kotona (joku päivä vielä niitä on kiva järjestää kotonakin - sitten kun neliömäärä kasvaa ainakin kolmanneksella).


Rakastan lahjojen suunnittelua, ostoa ja paketoimista, menún miettimistä, pelejä ja leikkejä, teemaan sopivia musiikkeja ja lopulta kaiken valmiin ihastelua.
Rakastan juhlittavan ihmisen herkistymistä, kun hän tajuaa saapuneensa hänelle järjestettyihin yllätysjuhliin. Miten aitoa iloa tuo onkaan. Ja tuo ilo on sillä hetkellä niin moninkertainen!

Sain järjestää lähiviikkoina synnyttävälle ystävälleni pienimuotoiset vauvakutsut.
Tämä oli vasta toinen kertani vauvakutsuilla, ja ensimmäistä kertaa juhlittu oli oma ystäväni.
Tästä se buumi alkaa... (Tänä kesänä neljän kaverin hääjuhlat!)



Näissä juhlissa meillä oli teemaan kuuluvasti vauvavisailua sekä "kakka"vaippojen tunnistamista ("Arvaa oikea suklaalaji"), ja muuten aika vierähti mukavasti jutustellen, hyvin syöden ja vichyä kilistellen. "Mamma" sai lopuksi vielä manikyyrin.




Ihana iltapäivä!
Skumppaakaan ei jääty kaipaamaan.
(Juhlien järjestäminen sunnuntaille on ovela veto; ei tule vahingossakaan ylilyöntejä ;) )

Annoimme tulevalle mammalle ns. apulahjakortteja, joissa kussakin luki joku "apu", jonka suoritamme vauvan tultua. Meitä järjestäjiä oli neljä, ja apuina olivat "Seuraa vauvakilojen karistuslenkille", "Lounastreffiseuraa tuoreelle äidille", "Puhelinterapiaa mamman valitsemana ajankohtana" sekä "Ensimmäisen THE BILEILLAN järjestäminen". Apulaput jaettiin tuurilla, ja arvatkaas mikä minulle napsahti... No sepä se ;)

Eikun seuraavia bileitä suunnittelemaan!
Näissä kemuissa saattaa olla tarjolla myös sitä skumppaa...


PS. Lomakuumetta pukkaa... Enää yksi työpäivä edessä! Kohta makoillaan rannoilla, kääks! Oon ihan pähkinöinä täällä. Huhhuh.