maanantai 22. syyskuuta 2014

Kyllä rouva vaan on eittämättä sunnuntai-ihminen

Eilen oli vapaa sunnuntai.

Se höystettiin koskettavalla aamuleffalla, hauskalla lounaalla serkkujen kanssa, löhöilyllä sekä rakkaalla iltakahvitteluseuralla leipomaani omenapiirakkaa tuhoten.

Sain työkaveriltani mainion omenapiirakkaohjeen, jonka mukaan lauantaina leivoin. Haluan jakaa sen sinullekin.


Pientä problematiikkaa aiheutti alussa sivuun otetun taikinan "ripottelu" piiraan päälle ennen sen uuniinlaittoa - "ripottelu" tässä tapauksessa on enemmänkin "plötsäyttelyä", koska taikina on niin valuvaa. Seuraavalla kerralla otan ehkä avuksi pikkulusikat. Nyt tuli vain semmoinen olo, että olisi tehnyt mieli levittää tämä kasvonaamiomainen läjä pärställeni siksi aikaa, kun piirakka paistuu. Lopputulos oli kuitenkin maultaan oiva, ja makuhan se on, mikä ratkaisee.
Rakastamani vähän keskustaa korkeampi "aaltoreuna" (syntyy klassisen piirakkavuoan vekkireunoista) jää tässä versiossa pois, koska taikina ei ole muotoiltavaa, vaan se kaadetaan vuoan pohjalle.
Korvasin yhden valkoisen jauhodesin täysjyväjauhoilla ja kaurahiutaleilla.
Itse tykkäsin piirakasta enemmän kylmänä seuraavana päivänä, mieheni taas on enempi lämpimän piiraan ystävä.
(Sanasta "piiras" tulee mieleen Lumikki ja seitsemän kääpiötä, sekä kirja "Piiraan maku makea" joka minun on jo pidemmän aikaa pitänyt lukea... Oletko lukenut? Suositteletko?)

Enää viisi päivää lomaan, huh! Ihanaa, että kesälomaa on jäljellä vielä, kun ulkona on +6 astetta ja harmaata. Vielä parempaa on tietysti se, ettei tarvitse pukeutua villakangastakkiin (kuten tänään) vaan saa kaivaa kaapista sandaalit ja kesämekot. Olé!

Syksy on ollut tosi kaunis. Toivon, että heräämme vielä lokakuunkin aikana aurinkoisiin, värikkäisiin päiviin; sellaisiin, joina toivoisi voivansa pysähtyä työmatkalla haravoimaan kansalaisopiston pikkupuiston nurtseja ja heittäytyä työn päätteeksi viettämään siestaa lehtikasaan uusimman Anna -lehden ja kaakaotermarillisen kanssa.




Anna on muuten vallan mainio lehti. Olen aina lueskellut sitä ohimennen, mutta nyt, kun se tulee lahjana kotiini, maltan tuskin odottaa torstaipäivää.
Koska se ilmestyy viikoittain, mutta sisältää mielenkiintoisen jutun toisensa jälkeen, pakottaa se syventymään itseensä ja täten rauhoittumaan paikoilleen arjen keskellä useammin kuin mitä minulla on ollut tapana. Terapeuttista, luulisin.
Lisäksi olen jäänyt koukkuun kahteen uuteen Yle -sarjaan; "Kenttäsairaalan sisaret" sekä espanjalainen "Gran Hotel" ovat viihdettä parhaimmillaan. Gran Hotelia katson Yle Areenasta ja sisaret touhuavat Yle TV 1:llä tiistaisin klo 21. Lämmin suositus.


Downton Abbey´ä kuumeisesti odotellessa!





sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Rouvan keittiö on kodin sydän

"Jyns, jyns" kävi perjantaina rouvan keittiössä, kun kaappien ovet saivat kyytiä saippuavillalla.

Saippuavilla - mikä keksintö!! Hetkessä pääsee niin kovaan vauhtiin, että meno on kuin siinä yhdessä mainoksessa konsanaan, jossa mies innostuu niin kovasti kirkkaasta pesutuloksesta, että ajautuu lopulta kalsareissa pihalle pesemään jopa (söpön delfiinin muotoista) suihkulähdettä.

Mikä ero entiseen! Mistä se johtuu, että ne roiskeet huomaa kaakeleissa joka päivä, ja joka päivä ne inhottavat, mutta niitä ei vaan saa pestyä? Ehkä se saippuavillan kaivaminen laatikosta on ollut turhan rankka puuha. Tai ehkä on tajunnut sen, ettei roiskeita voi pyyhkiä vain yhdestä kohtaa, vaan tavarat on oikeasti siirrettävä ja käytävä läpi koko seinä.
Noh, näin sain vihdoin tehtyä, ja sehän kannatti.
Tuli "hyvä rouva" -olo. *Snaps* for me being a trooper!

Keittiön tavarat saivat muutenkin uudet paikat. Minua ärsytti joidenkin tavaroiden vaikeasti tavoitettavuus; mitä järkeä on säilyttää myslejä ja spagetteja rasiassa, joka on keittiön nurkassa niin, että sen päältä pitää ensin siirtää tavaroita, raahata se paremmalle paikalle että sieltä saa kaivettua mitään, ja lopuksi järjestellä se paikalleen takaisin? Kuluttavaa. Hermoja raastavaa. Nyt saan spagetit kattilaan ilman tuskastumiskohtausta ja lenteleviä kattilankansia.
(Pahoittelen, että käytän niinkin modernia muotoa kuin "spagetti" ilman h-kirjainta, mutta kone korjaa sen niin. Kirjoitusasuni lienee jostain omilta kouluajoiltani. Minua ärsyttää sanojen suomalaistaminen - siis "JUKURTTI" - mitä pelleilyä tämä on olevinaan? Kone muuten hyväksyi tuonkin sanan ilman "punakynää", huhhuh... Mihin tämä maailma on menossa. "Jugurtti" tai "jogurtti" muuten näköjään hyväksytään myös, joten käytänpä jatkossa jompaa kumpaa niistä, hä hää! Sitten joskus, kun kirjoitan jugurtista.)

Tajusin keittiötä uudelleen järjestäessä taas saman asian kuin monesti aikaisemminkin; miksi pitää tavaroita rumissa paketeissa, kun kaapit ovat pullollaan kivoja ja kauniita astioita? Siirsin oivallukseni jälkeen heti konetiskitabletit siitä hirveän rumasta pahvilootasta IKEAn pitsiseen kukkaruukkuun.
Much better!
Lisäksi viikko sitten saamiamme oman maan yrttejä solahti suloisesti Arabian pieneen kermanekkaan, joka on istunut tähän asti piilossa pimeässä kaapissa, yksin ja hyljättynä.



A cup of tea with fresh mint, anyone?

Pirteää uuden viikon alkua! Pysykäämme ahkerina. Siitä tulee hyvä mieli.

PS. Terkkuja mökiltä.
Ehkä vielä yhdeksi yöksi ensi viikonloppuna...





 


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ihan virallisestikin TÄTI

Olen ollut "täti" siitä asti, kun aloitin kuusitoistavuotiaana kesätyöt jäätelökioskilla.
"Anna rahat tädille".


NYT olen täti ihan oikeastikin! Eilen, 2.9.2014, tähän maailmaan syntyi ihka ensimmäinen tätitettäväni. Pieni, tumma ja täydellisen suloinen, puoliksi espanjalainen Maia-tyttö. Sanat eivät riitä kertomaan, miten paljon välitän tästä pikku-ihmisestä jo ennen kuin olemme edes tavanneet.


Tädin rakas!


Onneksi sain varattua matkan Sevillaan, ja näen tämän pienen ihmeen ihan livenä jo neljän viikon päästä.
Pääsen myös nauttimaan Sevillan kesän viimeisistä tuulahduksista ja varastoimaan auringonvaloa pitkän talven varalle, miten ihanaa! Olen täällä Suomessa ollut jo ihan syysfiiliksissä ja nauttinut näistä kirpeämmistä päivistä, mutta kieltämättä on hauskaa lähteä vielä hetkeksi nauttimaan kesäilmoista.


Miettikää, miten onnellinen pikkuinen; saa asua syksyt, talvet ja keväät kuvankauniissa ja lämpimässä Sevillassa, kuulla kaduilla flamencoa ja ihanan letkeää etelä-espanjan puhetta, tanssittaa pieniä käsiään rattaissa keväällä pääsiäisen aikaan, kun koko kaupunki pukeutuu värikkäisiin juhla-asuihin ja kadut täyttyvät kulkueista ja musiikista, tuoksutella suitsukkeiden ja mausteiden huumaavia tuoksuja, ja sitten, kesän tullessa, lentää sukulaisten hemmoteltavaksi Suomeen, jossa saa nauttia valoisista kesäöistä, rantasaunoista, juhannuksesta, järvivedestä, maailman parhaista irtokarkeista ja tädin lihapullista.
Ja miltä tuntuukaan pikkuisesta, Espanjassa asuvasta ihmisestä nähdä ensimmäisen kerran jouluna lunta! Joulupukki, revontulet, kuusi täynnä värikkäitä koristeita ja pöytä täynnä suomalaisia jouluherkkuja.


Maia, olet aika onnentyttö!


Siskoni mies lähetti minulle siskoni raskausaikana ihanan kuvaviestin, jossa luki näin:
"Una tía es la persona especial que da el amor de una madre, el apoyo de una hermana y la comprensión de una amiga. Vívan las tías!"
eli vapaasti käännettynä
"Täti on se erityinen henkilö, joka antaa äidin rakkauden, siskon tuen ja ystävän ymmärryksen. Eläköön tädit!"


Miten totta! En voisi kuvitella rakastavani toisia lapsia yhtä paljon kuin siskojeni lapsia, omieni lisäksi. Maia-pikkuinen saa kunnian olla ensimmäinen "rakkauteni uhri", johon pakahdukseni suollan!
Niistä pusuista ei tule loppua!


Hyvää syntymäpäivää, rakas, ja tervetuloa maailmaan! Sinulla on kaikki ihana edessäpäin. Teen omalta osaltani kaikkeni, jotta taipaleesi olisi täynnä onnen hetkiä, iloa, pettymyksistä pää pystyssä nousemista, hauskoja muistoja ja joka päivä rakastetuksi itsesi tuntemista.




Olen täti.
Kylläpä elämä tuntuu laukkaavan vauhdilla.