Hui hai huivi

Minulla on niin monta huivia, että niitä on ihan turha edes laskea; en voi koskaan olla ihan varma etteikö jostain putkahtaisi vielä yksi huivi.
On villahuivia, puuvillahuivia, neuloshuivia, tuubihuivia - you name it.
Äskettäin pilasin yhden huiveistani pesemällä sen liian korkeassa lämpötilassa ja väärällä ohjelmalla.
"Ompahan yksi vähemmän" oli ensimmäinen ajatukseni...


Vannotan aina ystäviäni lupaamaan, etteivät he shoppailureissulla anna minun ostaa yhtään huivia, vaikka kuinka ihastuisin. Selitän aina huivi-innostuksestani, mutta joka kerta kun esittelen vihdoin huivikassini, on se yllätys.


"Siis... Tiesin että sinulla on monta huivia, mutta...??!"


Kävin eräänä alkusyksyn päivänä huivejani läpi toiveissa karsia sieltä edes muutama kierrätykseen, ja päädyin lopulta pitelemään käsissäni kolmea ei-niin-kivaa huivia. Kuitenkin, puoli minuuttia mietittyäni, päädyin ajattelemaan
"No, onhan se sentään hyvä omistaa tällainen perus valkoinen pashmina, vaikken sitä ikinä käytäkään..."
tai
"Siis silkkihuivi, enhän minä tätä voi mäkeen heittää, se on silkkiä!".


Että näin.


Meillä on ollut tänä syksynä tavarasta eroon -projekti kotona (joka on lähiaikoina kylläkin hieman laiskistunut), ja kaapit alkavat yksitellen näyttää järkeviltä, ehkä ensimmäistä kertaa ikinä kotoa muuton jälkeen (enkä tiedä oliko ne varsinkaan kotona asuessani mitenkään järkevät, minussa on aina elänyt pieni hamstraaja - piirre, josta yritän päästä eroon ja asia, jossa kehityn vuosi vuodelta!).
Miten puhdistava onkaan tuo tunne!! Että tiedät, missä on mitäkin; että tiedät, ettei ne neljä vuotta vanhat laskut, tiliotteet ja palkkakuitit vie siellä yhdessä kaapissa tuhottomasti tilaa; että tiedät käyttäväsi kaikkia niitä astioita (vähintään kerran vuodessa) mitä kaapeissa seisoo.
(Vielä on läpi käymättä eräs aivan mielettömän tyhmästi rakennettu keittiökaappi, jonka syvyyksiin uppoaa helposti tavara jos toinenkin ja unohtuu pian, koska sitä ei näe ennen kuin sen vaivalla esille kaivaa... Tyhmyyden huipentuma on tämä kyseinen kaappi.)


No, tavoite on siis saada huivikassiakin pienemmäksi, sillä kyllähän se vaan on fakta, että jotkut huiveistani viettävät hyvinkin lokoisia aikoja vuodesta toiseen siinä samassa kassissa näkemättä kertaakaan päivänvaloa, vaikka paljon huiveja käytänkin. Tänä syksynä olen lähinnä käyttänyt kahta, ehkä kolmea mieleistä huivia.


Paksu huivi tuli tarpeeseen Kroatiassa viime toukokuussa - hrr!

Kävin huivikassini uudestaan läpi myös toisena päivänä - on hyvä ottaa asioihin aina vähän etäisyyttä, jos edistystä ei tapahdu, ja palata asiaan sitten uudestaan.
Nytkin se kannatti - kierrätykseen lähtee useampikin huivi. Pari pistetään pesukoneeseen ja pikkusiskon joululahjapakettiin ja loput saavat luvan löytää jonkun muun uuden omistajan.

Loppujen lopuksi - eiköhän jokaisella naisella ole ne omat juttunsa; toisilla kengät, toisilla korut, joillain laukut. Minun juttuni ovat huivit. Kukkaroni kärsii sentään murto-osan siitä, mitä joidenkin kenkä- tai merkkilaukkufriikkien kukkarot kärsivät (ei sillä, etteikö minulle kelpaisi Chanelin 2.55).
Olen kuitenkin tiedostanut ongelmani; eihän kukaan oikeasti tarvitse viittäkymmentä huivia.
Maku ja tyyli kuitenkin muuttuvat, sehän on muotiteollisuuden selviämisen edellytys. Turha tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että joku tyyli on omalla kohdalla passé; täytyy vaan tajuta pistää hyvä kiertämään; "toisen roska on toisen aarre" jne. Edelliset kiertoon ja uutta tilalle!


No, huiveja ei tule uusia, ainakaan vähään aikaan. Jos ei sitten löydy joku ihan helmi, kuten viime toukokuussa se Marimekon "Lumimarja" -villahuivi -60%...


Puhtia syysviikkoon!
Älä anna auringon hämätä - parasta keriä kaulaan oikein lämmittävä huivi.





Kommentit

Näistä lukijani tykkäsivät