tiistai 27. tammikuuta 2015

Thinspirations

Olen hyvällä menestyksellä kääntänyt herkkuhimoni vaate- ja laukkuhimoksi viimeisen viikon aikana. Neuvola-tädin suositeltua minulle herkkulakkoa olen epätoivoisesti kaivannut tilalle jotain, mitä mutustella.
Niinpä mutustelen pitsiä ja mohairvillaa. Hyvä puoli on se, että olen vastoin kaikkia todennäköisyyksiä laihtunut raskauden loppusuoralla ja löytänyt ale-hintaan laadukkaita (lempimerkin) vaatteita, joita en olisi raaskinut ostaa normaalihintaisina - huono puoli on se, että hyvälaatuiset ja -merkkiset vaatteet maksavat aika paljon vaikka ovat -50% alennuksessa.
No, mulla on ensi viikolla synttärit. Saa itselleenkin ostaa synttärilahjan (tai kaksi), saahan?

Suuntasin tänään H&M:lle ostamaan lisää imetysliivejä, ja katselin samalla läpi alennusrekissä seisovat mamma-vaatteet. Sitten syttyi lamppu: Miksi ihmeessä selailen näitä kaapuja?! Koko kauppa täynnä kevään uutuuksia ja normaalikokoisia vaatteita, minunhan pitäisi selailla niitä! Ostaa en vielä uskalla (ne, mitä ostin ale:sta, ovat neuletakkimallisia); on kivempi olla varma koosta ja sovitella puseroita sitten, kun ne voi oikeasti vetää alas asti. Mutta parin viikon päästä mahdun jälleen tavallisiin paitoihin, ah! Aion kyllä juhlia kyseistä tapahtumaa tekemällä kunnon ostosreissun, kunhan palaudun, jaksan ja ehdin.

Sain jo "thinspiraatioita"; hymy nousi naamalle kun näin itseni pitämässä pillifarkkuja ja siistiä, valkoista, kepeästi laskeutuvaa satiinipaitaa ja sen päällä napamittaista, 3/4-hihaista, tummanvihreää neuletta jossa kimaltavat koristekivet (bongattu H&M:llä), jalassa makeat bootsit ja olalla iso laukku...
(Mutta voinko ostaa koristekivipaidan, kun minulla on vauva jota pitää sylissä? Auttaisiko jos vauvan ja paidan välissä on rätti? Tai jos pidän vauvaa vähän alempana? Tai ehkä pidän paitaa yllä, kun käyn treffaamassa tyttökavereita ja bébé nukkuu onnellisesti vasten isänsä puuvillanpehmeää rintaa kotona...)

This is what I had in mind:




Odotan jo innolla sitä, miten imetys karistaa ne muutamat kilot, jotka haluan saada pois kesäksi. Tavoite on päästä normaalipainoon kesäkuuhun mennessä. Olen tosi kiitollinen nahalleni, ettei se ole (ainakaan vielä) revennyt yhtään vaan venynyt kiltisti kasvun (ja jo aika valtavien, sisältäpäin tulevien pylly-työntöjen) mukana. Se antaa toivoa siitä, että vaikka löysää nahkaa jää, saa vatsan alueen ajan kanssa kyllä näyttämään jälleen normaalilta. On toisaalta hyvä, ettei ole ollut mitenkään bikini-fitness-kuntoinen ikinä; eipähän ole hirveän työn takana päästä entisiin mittoihin ;) Herkkujen selkeä vähentäminen on tuntunut hyvältä - näinhän minun olisi pitänyt koko äitiysloma-aika syödä... Ihokin kiittää, kun liika sokeri karsiutuu pois, eikä jo orastanutta kaksoisleukaa tule yhtään ikävä.

Parhaiten viime viikon aikana makeanhimoon ovat auttaneet Valio Plus -maitokaakao (joo, ei varmaan mitään terveellisintä, mutta parempi vaihtoehto kuin suklaa, ja on oiva apu myös aamuyön supernälkään, joka herättää parina yönä viikossa klo 04-05) sekä Fitness-murot. Ne murot, joissa on jugurttipäällysteisiä mukana, ovat ehkä myös vähän syntiä, mutta on niissä myös kylläisyyttä tuovaa täysjyvää, eikä niitä jugurttipäällysteisiä muroja ole joukossa montaa kappaletta (tää on sama, kun ostat "pähkinäistä mysliä", jossa on loppujen lopuksi 50% hiutaleita, 20% sokeria, 25% rusinoita ja jopa 5% luvattuja pähkinöitä). Myös soijajugurteista, pähkinöistä ja teestä on ollut apua. Ruoka-aikoja kannattaa myös kellottaa; kolmen tunnin välein on hyvä syödä, ei useammin eikä harvemmin. Pahimpina päivinäni saatoin syödä herkkuvälipaloja pariinkin otteeseen päivässä - kuka voisi vastustaa jääkaapissa ihanasti mehustunutta kakkua teekupillisensa kanssa?
No, nytpä ei leivota vähään aikaan.
(Ensi viikolla on kuitenkin ehkä pakko ostaa Runebergit synttärikahveille).

Tyylikkäistä naisista lukeminen (=raskattaret kirjassa "Kuinka kasvattaa bébé") sekä heitä televisiosta katsominen (=Beverly Hillsin naiset sarjassa Devious Maids) ovat myös thinspiroivaa puuhaa.

Not a total waste (vaiko waist? ;) ) of time, I say!

PS. Vauvan koko ultrataan ensi maanantaina, jos pääsemme siihen asti yhes koos! Neuvola-hoitsu kertoi myös huojentavan tarinan arviosta, joka oli mennyt kilolla yläkanttiin, kun kyseessä oli kaltaiseni lyhyt (~160cm) odottaja. Jes!

(Kuvien vaatteet järjestyksessä: Valkoinen toppi Saint Tropez / Zalando, Valkoinen tunika Modström / Zalando, Neulepaita H&M, Farkut Oasis / Zalando, Laukut Cowboysbelt ja Gerry Weber / Zalando, Kengät Pier One / Zalando ja ihanasti laskeutuva poninhäntä / Lauren Conrad)



torstai 22. tammikuuta 2015

Kaikki mahdolliset Ässät

Laskettuun aikaan on kaksi viikkoa, ja painoarvio vauvalla tällä hetkellä on noin 3,5kg. Koko on päätelty sekä kuukausi sitten tehdyn ultraäänen että "käsikopelon" perusteella, ja perustuu näiden lisäksi lapsen keskimääräiseen viikottaiseen painonnousuun, joten hirmu kaukana todellisuudesta se ei voi olla - ainakaan alakanttiin.

OH - MY - GOD.

Eipä muuta kuin dieetille!

Olin kokoarvion kuultuani melkoisen järkyttynyt, koska koko raskauden ajan viime viikkoon asti lasta on veikattu täysin keskimittaiseksi. Toisaalta tämä ei ole yllätys - mammalomailu on ollut minulle petollista herkuttelun ja nautiskelun aikaa. En ole koko raskausaikana urheillut oikeastaan ollenkaan erilaisten vaivojen takia, tälläkin hetkellä olen särkylääkekuurilla alaselkäjumin vuoksi, joten liikunnan vähäisyyskin lisää turvotusta ja omaa löysää oloa.
Seuraavaa raskautta suunnitellessa aion kyllä todellakin hoitaa itseni parempaan kuntoon. Nyt minulla oli vaivoja jo ennen raskautta, joita ei ehditty hoitaa ennenkuin tuli ibuprofeenikiellot, röntgen-kiellot sun muut. Aion seuraavalla kerralla olla alusta asti tiukempi herkuttelun suhteen, vaikkakin painonnousu pysyi minulla tosi maltillisena koko sen ajan kun olin töissä, vaikken liikkunutkaan muuten oikeastaan ollenkaan. Melkein puolet, noin 4 kg, on tullut äitiysloman aikana, eli viimeisen kuukauden aikana - huhhuh! Osa on tietysti turvotusta; en saa enää sormusta sormeen, kun nivelet ovat niin paisuneet, ja aamulla käden saaminen nyrkkiin on kivuliasta ja haastavaa.
Kädet on yön jäljiltä ihan puutuneet, kun hartiat menevät niin jumiin. En kuitenkaan uskalla mennä hierontaan, koska aku-pisteiden virheellinen painanta voi pitkittää raskautta o.O

Miksi tämä tapahtuu minulle? Miksi jotkut voivat syödä raskausaikana ihan miten sattuu, lihoa 30 kg, saada raskausajan diabeteksen ja silti saada normaalikokoisen vauvan?
(Eihän sitä nyt oikeasti tiedetä varmasti, että tuleeko meille jättiläisvauva. Kunhan dramatisoin. Ja jännitän.)

Tässä Vau:n raskauskalenterin mukainen painonnousun jakautuminen:

Lapsi noin 3,6kg
Lapsivesi n. 0,8kg
Rinnat n. 0,4kg
Neste kudoksissa n. 1,2kg
Istukka n. 0,6kg
Kohtu n. 1,0kg
Verimäärä n. 1,2kg
Rasvaa n. 3,5kg

Yhteensä n. 12,3kg

Tietenkään tätä ei voi tulkita kuin suuntaa-antavana, mutta tähän verrattunahan minulla on mennyt hyvin! On tietysti heitä, kuten siskoni, joka laihtui itse raskauskilojen "alla", ja lihoi koko aikana vain 6 kiloa, mutta hänellä olikin hirveästi ruokarajoituksia ja tarkat ruoka-ajat diabeteksen vuoksi.
Todella vaikeaa minun mielestäni rajoittaa itseltään nautintoja (eli ruokaa), kun ei ole ihan pakko.

Mutta NYT ON.

Kaikki mahdolliset S:t käyttöön. Harkitsen myös hiihtäväni noihin käytävän rappusiin pienen uran. Moro vaan, naapurit!

Mission: BABY - OUT!

PS. Ekat "jättiläisvauva"-paniikkikohtaukset saatuani otin ystävääni yhteyttä, ja hän (monen muun ystävän ohella) sai minut uskomaan itseeni, kykyihini ja "parempaan huomiseen" (eli suomeksi "synnytykseen, josta jopa selviää"); kiitos teille, aarteet :) Hän laittoi minulle vielä myöhemmin tämän ihanan linkin kirjoitukseen, jonka haluan jakaa, ja joka sai minut vetistelemään krokotiilinkyyneleitä:

http://www.huffingtonpost.com/jenny-studenroth-gerson/they-shouldve-warned-me_b_6471948.html

Siis TODELLAKIN koko ikäni ja varsinkin raskausaikani satatuhatta kertaa nuo kaikki vinoilut "elämän loppumisesta" kuulleena tämä oli aivan mainio muistutus ja tsemppaus tähän loppuvaiheeseen...

Ihanaa, ettei tarvitse odottaa enää kauaa <3




torstai 15. tammikuuta 2015

Ekat kevätfiilikset

Huomasin viime viikolla kampaajalla istuessani puhuvani raitojen laittajalle ihan jo muina miehinä siitä, miten "kesä kuitenkin vaalentaa hiuksia sitten lisää..."
Vatsa ei ole ehtinyt vielä edes sulattaa joulukinkkua, kun meikäläisen ajatukset siintää jo kesässä.

Jos nyt ei kesäinen, niin keväinen olotila minut on ainakin vallannut. Loppiainen on aina virallinen stoppi juhlakaudelle, jota siivittävät ylensyönti, punaisten yksityiskohtien hetkellinen valloitus sisustuksessa sekä pöhöttynyt laiskuus (suoraa johtumaa kohdasta 1). Kukapa siis ei loppiaisena jo hihkuisi ajatuksesta, että uusi, keveämpi, valoisampi ja raikkaampi kausi on aivan oven takana. Vanhan vuoden kuluttavat asiat, tavat ja ihmiset: kuusenneulasten mukana ovesta ulos!

Kuinka raikastavaa!


Minut uuteen ja raikkaampaan kauteen taluttivat kevään ensimmäiset tulppaanit sekä kevätsipulinippu, inspiroiva sisustuslehti, vaatekaappien siivous, bébén tavaroiden myötä muuttuneen makuuhuoneen ilmeen viimeistely sekä keittiön tuolien päällystämisprojekti (joka on edelleen ajatusasteella, mutta olen sentään ottanut mitat; kun tässä lähipäivinä saan hankittua kankaat ja niittipyssyn niin se on menoa, beibi).


Ihailen monena päivänä valkoisten kynttilöiden hehkua jo aikaisesta iltapäivästä asti. Keväisen fiiliksen tuo kuitenkin parhaiten lomailun kuin lahjana antama päivänvalon näkeminen; milloinkaan koti ei näytä niin kauniilta ja taianomaiselta kuin puhtaana päivänvalossa pitkän, pimeän kauden jälkeen, eikö totta?

Myös kroppani alkaa herätä kevääseen tajuamalla, että se saa pian takaisin itsehallinto-oikeuden, kun "vierasesine" poistuu. Se haaveilee tanssitunneista ja muusta hikiliikunnasta, sulavasti kääntyilemisestä, vatsallaan ja selällään makoilusta ja vaatevalikoiman laajenemisesta. Hengitys kulkee vapaammin, selkä oikenee ja vatsan tukipilarit alkavat etsiä omia paikkojansa. Sormet palaavat normaalikokoonsa, kynä pysyy jälleen kädessä ja kengät sujahtavat vaivatta jalkoihin. Pakaralihakset kramppaavat liiallisesta askelkyykkyjen tekemisestä eivätkä nukkumisesta.


Piristän kodin ilmettä hohtavan valkoisen lisäksi vihreillä yksityiskohdilla. Pala tuoretta, leikattua sitruunaa saa minut hymyilemään (samoin kun se K-Supermarketin mainos, jossa sitrushedelmät pomppivat veteen). Haluan pizzani päälle pestoa ja tomaattia. Heivaan joulutähden ja sypressin ja hankin tilalle tulppaaneja, esikkoja ja hortensioita (mutta vielä en raaski - edellämainitut kun voivat vielä ihan hyvin. Onneksi joulutähti on valkoinen).


Nautin päivänvalosta viimeiseen pisaraan saakka. Välillä en malta sulkea sälekaihtimia ennen kuin sisällä on valoisampaa kuin ulkona. Ihailen isona leijailevia lumihiutaleita lempinurkastani, ja ikkunalaudalla höyryävään teekuppiin on vaihtunut vihreä suosikkini, persikka-passion - joulutee on visusti suljettu ja pistetty odottamaan ensi syksyä.

Synnärikassiin suunniteltu Fazerin sininen maitosuklaa saattaa hyvinkin vaihtua Maraboun tummaan minttusuklaaseen.

Tervetuloa, kaikkea uutta ja ihanaa puhkuva, valoisa kevättalvi. Sinua onkin jo kaivattu!


lauantai 10. tammikuuta 2015

Tavoite vuodelle 2015: Oma Koti

Hirveä asuntokuume. Haluan soman puutalon, jossa voi polttaa takassa tulta, katsella luontoa isoista ikkunoista, makoilla majesteettisella sängyllä, kuunnella kristallikruunun helinää ja narisevia lattioita (tämä ei ole välttämättömyys, myös uusi ja narisematon puutalo kelpaisi), haluan pienen pihan, jonne voi kesän tultua istuttaa pari kukkasta ja jonne saan raahata mukavan löhöilykeinun minkä syleilyssä voin kesäkuumalla siemailla lasillisen kylmää valkoviini-spritzeriä.


Oman kodin etsiminen on kuitenkin haastavaa puuhaa - ei riitä, että asunnossa on hyvä fiilis, vaan sen on loistettava myös paperilla. Ja kun ei ole näissä asioissa mikään velho sulkee helposti tärkeitä asioita pois ihastuessa jonkin kohteen ulkoiseen olemukseen (tätähän voisi verrata parinetsintään). Onneksi mies on toiminut hetken asuntovälittäjänä, joten hänellä on homma enemmän hallussa. Hän myös ymmärtää erot asuntotyyppien välillä (minä en, edelleenkään, vaikka minulle on sata kertaa selitetty asumisoikeudet, omistamiset, yhtiövastikkeet ja muut), sekä sen, mitä pitää ottaa huomioon (tulevat remontit / korjaukset, lämmitysmuodot ja muut kustannukset), thank God! Onneksi emme ole molemmat tällaisia taivaanrannan maalareita.

Asumisaluekaan ei ole meille vielä selvä. Minun puolestani on hyvin pitkälti kohteesta kiinni se, minne olen valmis lähtemään nykyisestä - asumme ydinkeskustassa, ja olen jo tottunut sen tuomiin mukavuuksiin, mutta käsitän myös sen, etten voi saada puutaloa keskustasta (koska ne penteleet eivät koskaan ole vapaina, tai vaikka olisivatkin, niin taitaisimme molemmat tarvita jonkun laittoman sivubisneksen, että sellaiseen koskaan pääsisimme). Järkevintä olisi alue, joka olisi jommankumman työpaikkaa lähellä, ja jossa samalla olisi parin kilometrin säteellä päiväkoti, koulu ja kauppa. Tällaisia alueita on pari, tai sitten voimme jäädä keskustaan ja kuljemme töihin yhdellä autolla ja kimppakyydillä, kuten tähän asti. Ei yhtään huono vaihtoehto. Toivon, ettemme joutuisi koskaan hankkimaan kahta autoa, ihan jo ekologisistakin syistä mutta vähintään budjetillisista.

Mitä kriteerejä minulla sitten on?
Katotaanpas.
1. Ikkunasta pitää näkyä luontoa. Edes yksi puu. Tällä hetkellä näkyy täysin kalju takapiha sekä baarin ikkunat, joissa on Koff:in tarrat.
2. Kukaan ei saa nähdä suoraan meille ikkunoista. Tällä hetkellä näkee, useammastakin asunnosta. Vähän kun eläisi akvaariossa.
3. Lattiat pitää olla luonnonmateriaalia. Tällä hetkellä eivät ole.
4. Sälekaihtimien tulee olla ikkunoiden sisäpuolella, tai jos ne ovat ulkopuolella on niiden oltava kauniit, siistit ja puiset. Tällä hetkellä eivät ole. Ne ovat jotain aivan kamalaa, kovaa ja rumaa materiaalia ja joita saa aina kuvissa häpeillä silmät päästään.
5. Vessan pitää olla lähellä makuuhuonetta. Tällä hetkellä se ei voisi enää olla kauempana. Ketuttaa ihan sikana yöllä, kun pitää käydä kolmesti pissillä.
6. Jos asunto on kerrostalossa niin se voisi sijaita niin, että uusi vieras ei mene aivan sekaisin käytävässä, kun tulee ensimmäistä kertaa visiitille. Neljän vuoden aikana meillä on käynyt ehkä kaksi ihmistä, jotka ovat heti osanneet suunnistaa käytävässä oikein eikä ole tarvinnut huhuilla tai mennä alas vastaan. Pikkujuttu, eikä lopulta yhtään ratkaiseva, mutta tulipahan vaan mieleen.
7. Lämmityksen säätö voisi toimia talvella, ja kesällä läpivetomahdollisuus olisi huippu juttu. Myös parveke / se oma piha on must. Tällä hetkellä patterit pauhaa talvella, ikkunoista vetää niin että niiden saranoissa on sisäpuolella jäätä ja kesällä sisälämpötila on +30C - ja ikkunat tietysti kaikki samaan suuntaan. Parveketta ei ole, pihasta puhumattakaan.
8. Kunnon siivouskomero. Tällä hetkellä imuri makaa tupaten tavaraa täynnä olevassa vaatekomerossa ja siivouskomerossa on vain oheistarvikkeita kuten ruuveja, teippejä, nauloja yms. Kiva. Kelle riittää noin pieni tila? Ehkä, jos haluaa siivota koko asunnon rikkaimurilla ja yhdellä rätillä, niin all´s good.
9. Voisin sanoa, että enemmän kaappitilaa, mutta tiedostan sen, että meillä vaan on liikaa tavaraa. Tai no, minulla. Mieheni ei omista viittä villakangastakkia, kymmentä muuta käyttämätöntä takkia tai haudo vuodesta vuoteen muhkeaa vanhojentanssimekkoaan koinsyöttinä. Vaatteita hänelläkin on silti liikaa - hänelle kun on helppo ostaa, kun katsoo kaupassa mikä näyttää hyvältä mallinukella. Sadan kauluspaidan lisäksi sukkia on ehkä tuhannet, samoin T-paitoja. Voisimme siis molemmat tsempata kierrätyksessä.

Mutta koska viihdymme niin hyvin nykyisessä kodissa, eikä ole reilua vaan valittaa kun asiat on hyvin ja on katto pään päällä, täytyy listata myös asiat, jotka toivoisin mukaani nykyisestä:
1. Oma sauna. ´nough said.
2. Leveät ikkunalaudat.

Leveät ikkunalaudat ovat oivan säilytystilan lisäksi hyvä paikka tehdä asetelmia
3. Korkeat huoneet ja isot ikkunat (=valoisuus, silloin kun valoa Suomessa on).
4. Avoin keittiö.
5. Loistava sijainti.

Luin juuri, että Suomessa ihmisellä on keskimäärin noin 40 neliömetriä asuintilaa. Per henkilö. Uskomatonta. Japanissa tuossa tilassa asuu koko suku. Itsekin arvostan tilaa, mutta onko tämä jo mennyt ihan överiksi? Olen lehtijutun kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että rajan voi vetää siihen tarvitseeko ylimääräisen tilan saamiseksi tehdä esimerkiksi huomattava määrä enemmän töitä (tai ottaa se laiton sivuduuni) - ei kiitos. Mieluummin nautin pienemmistä neliöistäni kun raadan saadakseni jotain, mistä en edes ehdi nauttia. Jos rahaa ei tarvitsisi miettiä, niin toki, tilaa vaan ja avaruutta - mikäs sen ihanampaa.
Lottovoitto - tervetuloa Vuorikadulle! Voit myös ottaa Euro Jackpotin mukaan. Keitän kahvit ja leivon mutakakun.

Mutakakusta puheenollen - loppuun ihan älyhelpon ja MAINION mutakakun ohje:

4 munaa
4 dl sokeria
5-6 rkl kaakaojauhetta (suosin Green&Black´siä)
3 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
155g margariinia, sulatettuna (itse käytän Oivariini "vähärasvaisempi" -rasvaseosta)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Sekoita joukkoon leivinjauhe-/vehnäjauhoseos. Voitele vuoka sulatetulla margariinilla ja lisää sitten joukkoon muiden aineiden kanssa.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 20 minuuttia (tällöin keskusta jää ihanan raa´aksi - mitä kauemmin pidät uunissa, sitä kuivempaa kakusta tulee). Kiertoilmauunissa 175 asteessa.
Voit ripottaa tomusokeria siivilän läpi jäähtyneen kakun päälle koristeeksi.
Nauti Vanhan Ajan vaniljajäätelön sekä marjojen kera (parhaiten mielestäni toimivat vadelmat).


NAAAAM.

Herkullista viikonloppua!

PS. Saatamme huomenna eksyä erään puutalon asuntoesittelyyn...


 

torstai 8. tammikuuta 2015

Coming up - Labour Day

Minulle järjestettiin vauvakutsut viime lauantaina. Kiitos vielä ihanille naisille osallistumisesta! Mukana oli ystäviä ja läheisiä tulevasta mummista eli anopista tulevaan kummitätiin, ja nähtävissä oli eräänlainen "elämäni kaari" lapsuudenystävistä aikuiselämän ystäviin. Miten onnekas olenkaan, kun minulla on niin ihania ystäviä niin monesta elämänvaiheesta. Ihmisiä, joiden puoleen kääntyä; ystäviä, jotka pysyvät rinnalla elämän edetessä.


Sevillan-siskoni piti vauva-visailun Skypen välityksellä, ja Ateenan-siskoni oli kirjoittanut minulle ihanan kirjeen. Nuorimmainen tuleva täti eli Turun-siskoni antoi meille juuri joululahjaksi hoitoapu -lahjakortin (7 tunnin varoitusajalla) - not bad, tulee varmasti tarpeeseen.

Siskot ovat paras lahja vanhemmilta.
Omallekin lapselleni toivon siskoja. Jos ei biologisia niin elämän varrella mukaan tulevia.

Äitiysloma on alkanut kivasti. Kävin maanantaina tuhlaamassa joululahjaksi saamani lahjakortin kampaajalle. Eilen varasin vihdoin ajan siihen hemmotteluhoitoon, jonka sain työpaikalta jo syksyllä. Kävimme tulevan kummitädin kanssa shoppailemassa Lastentarvike -liikkeessä, jonne saimme muhkean lahjakortin vauvakutsuissa (iso suukko!) ja mukaan tarttui jo oiva pieni kasa tarvittavia; tutteja, pari pulloa (ei Chardonnay´ta, eikä Chanelia, sad to say, vaan niitä imutettavia), harsoja ynnä muuta.

Sairaalakassi on jo osittain valmiina; kosmetiikat on valittu, mustikkakeitot pakattu ja vauvan kotiintuloasukin varmistui tuolloin lauantaina, kun ystäväni antoi lahjaksi itse neulomansa asun! Miten käsistään taitavia ihmisiä voikaan olla.


Saimme loppiaisena lahjoituksena huonekaluja isäni muuton alta, ja niiden kanssa illan hääriessäni sain selkäni kipeytymään - samalla kun piti tietysti alkaa siivota ihan jotain muitakin kaappeja, pyyhkiä pölyjä ja kehystää tauluja.
What can you do - välillä sitä innostuu.
Sitten ei pidä itkeä, kun seuraava päivä menee "harakoille". Oh well. Onneksi kipu oli ohimenevää.

"Uusi", ihana kynttilä- ja viinikaappi!
Laatikot saivat täytteekseen vauvantarvikkeita
Vauvan oma vieraskirja!


Olen tosi innoissani näistä pienistä muutoksista, jotka sain toissa iltana aikaan - kun hengailee neljän seinän sisällä päivät, niin alkaa aika äkkiä kaivata muutoksia.

Nyt olisi varmaan hyvä hetki lukea myös ne vauvaoppaat kannesta kanteen? (Pitääkin muuten käydä lainaamassa se "Kuinka kasvattaa bébé" - kukapa meistä ei haluaisi hyvin käyttäytyvää lasta!) Hirveästi kaikenlaisia ohjenuoria ja kehoituksia  siitä miten valmistautua, tässähän menee ihan pää sekaisin. Lisäksi kun se luettava teksti ei ole mitään "Viisi askelta upeampaan sinuuteen" vaan ohjenuoria siihen "Miten hiukan helpotat tilannetta, jossa kehosi lopullisesti rupsahtaa, repeää ja rikkoutuu" tai "Tapoja, jotka sinun olisi tullut aloittaa jo kuukausia ennen raskautta, jottei kokemuksesi olisi täysin helvetillinen", niin ei hirveästi tsemppaa. Valitsen iltalukemiseksi mieluummin joululahjaksi saamani Hercule Poirot -mysteerin.

Synnytys - voi Jesus Christ - että kestetään kaikki tämä yhdeksän kuukauden aikana tapahtuva myllerrys ja vaivat, ja sitten kaiken kruunuksi puserretaan se kaiken aikaa kasvanut mötikkä ulos?! Tunteeko evoluutio sanaa "epäreilu" ollenkaan? Tai, Jumalaan uskoville; perkeleen Eeva, kun menit haukkaamaan sitä omenaa.

En siis ainakaan vielä ole siinä pisteessä, että olisi "Tulejo, bébé" -loitsujen aika. Pysy vaan siellä (mutta älä kasva enää) ja tule sitten vähän ajan päästä mahdollisimman rauhassa mutta nopeasti, jooko?
God damn it, ihan kun näillä toiveilla olisi mitään merkitystä. Syteen tahi saveen, muuta uloskäyntiä uudella ihmisellä ei ole kuin minun "lady-parts". Great!
Englanniksikin sana "Labour" tarkoittaa synnytyksen lisäksi "raadantaa", "työtä", "aherrusta" ja "urakointia".
Ei muuta kun urakoimaan.

No, se tästä aiheesta. Voi muuten olla ainoa aihe, joka pyörii päässä seuraavat viikot.
Yritän sentään keksiä muutakin kirjoitettavaa.

Ta-tah!


perjantai 2. tammikuuta 2015

Uuden edessä

Vuodesta 2014 jäi tietysti päällimmäisenä mieleen se, että aloin odottaa lasta. Se oli viimeinen vuosi koskaan, jolloin en ole jonkun äiti.

Vietin alkuvuodesta hauskat synttärit tyttöjen kesken, kävimme toukokuussa Kroatiassa, teimme positiivisen raskaustestin pari viikkoa reissun jälkeen, juhlimme kesällä monien ystävien häitä ja olipa perheessä yhdet hauskat viisikymppisetkin. Syyskuussa minusta tuli ylpeä ja onnellinen täti maailman söpöimmälle tytölle, jota matkustin tapaamaan Espanjaan. Lokakuussa minusta tuli sijaistavana henkilönä myymäläpäällikkö, ja soihtu siirtyi jälleen etiäpäin 22.12.

En aloittanut montaa uutta harrastusta, kuten lupailin, enkä kokeillut niin montaa uutta asiaa kun kaavailin, mutta mullistuksia täynnä oli vuosi 2014.
Tulevan vuoden aikana elämä mullistuu jälleen aivan uusiin ulottuvuuksiin; lapsi, ensimmäinen oma koti ja työelämästä poissa oleminen varmaan päällimmäisinä pistävät tuttuun kuvioon vähän uutta vipinää ja säpinää.
Uuden vuoden aattona tulevalle vuodelle kilistellessä olisi yhtä hyvin voinut nostaa maljan elämää muuttaneelle, menneelle vuodelle; rohkeille päätöksille, jotka vaikuttavat loppuelämäämme, ja sattumille, jotka olivat tarkoitettuja tapahtuviksi.

Uudelle vuodelle toivon (mieheni toiveiden - vauva & rakkaus - lisäksi) ymmärrystä ja kärsivällisyyttä - edessä on varmasti tähänastisen elämämme väsynein vuosi, ja pitkää pinnaa ja joustavuutta tarvitaan. Ymmärrystä siihen, että kiukuttelu ja paha olo johtuu väsymyksestä ja kärsivällisyyttä kestää tämä varmasti ihana, mutta vaikea vaihe.
Toivon, että aika kuluisi hitaasti, ja että osaisin nauttia kaikista pienistä hetkistä, vaikka tuntuisi siltä kuin pää olisi täynnä hattaraa eikä ajatus kulje. Että jaksaisin toteuttaa luovaa puoltani nyt, kun en ole työelämässä. Että löytäisimme vuoden aikana ihanan kodin, jossa olisi enemmän tilaa ja jota saisimme laittaa mieleiseksemme. Että näkisimme kaukana asuvia perheenjäseniämme mahdollisimman pian.
Että lapsemme olisi terve.

Onnea ja iloa uudelle vuodelle 2015!





Loppuun kulttuurisuositus: Jos kaunis kuvataide kiinnostaa niin käy katsomassa Kuopion taidemuseon näyttely "Taiteilijatoveruutta - Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck & Maria Wiik" (6.1.2015 saakka).
Oma suosikkini leideistä on Maria Wiik, jonka maalaus "Nukkuva italialaistyttö" on koristanut kotejani aina lapsuudesta saakka - tällä hetkellä se lepäilee seinää vasten eteisen pöydällä.
                   
                                

Nukkuvan italialaistytön tavoin unta ei ole tarvinnut houkutella lähipäivinä, päivälläkään...

Ikävä sinua, aurinko...