Kaikki mahdolliset Ässät

Laskettuun aikaan on kaksi viikkoa, ja painoarvio vauvalla tällä hetkellä on noin 3,5kg. Koko on päätelty sekä kuukausi sitten tehdyn ultraäänen että "käsikopelon" perusteella, ja perustuu näiden lisäksi lapsen keskimääräiseen viikottaiseen painonnousuun, joten hirmu kaukana todellisuudesta se ei voi olla - ainakaan alakanttiin.

OH - MY - GOD.

Eipä muuta kuin dieetille!

Olin kokoarvion kuultuani melkoisen järkyttynyt, koska koko raskauden ajan viime viikkoon asti lasta on veikattu täysin keskimittaiseksi. Toisaalta tämä ei ole yllätys - mammalomailu on ollut minulle petollista herkuttelun ja nautiskelun aikaa. En ole koko raskausaikana urheillut oikeastaan ollenkaan erilaisten vaivojen takia, tälläkin hetkellä olen särkylääkekuurilla alaselkäjumin vuoksi, joten liikunnan vähäisyyskin lisää turvotusta ja omaa löysää oloa.
Seuraavaa raskautta suunnitellessa aion kyllä todellakin hoitaa itseni parempaan kuntoon. Nyt minulla oli vaivoja jo ennen raskautta, joita ei ehditty hoitaa ennenkuin tuli ibuprofeenikiellot, röntgen-kiellot sun muut. Aion seuraavalla kerralla olla alusta asti tiukempi herkuttelun suhteen, vaikkakin painonnousu pysyi minulla tosi maltillisena koko sen ajan kun olin töissä, vaikken liikkunutkaan muuten oikeastaan ollenkaan. Melkein puolet, noin 4 kg, on tullut äitiysloman aikana, eli viimeisen kuukauden aikana - huhhuh! Osa on tietysti turvotusta; en saa enää sormusta sormeen, kun nivelet ovat niin paisuneet, ja aamulla käden saaminen nyrkkiin on kivuliasta ja haastavaa.
Kädet on yön jäljiltä ihan puutuneet, kun hartiat menevät niin jumiin. En kuitenkaan uskalla mennä hierontaan, koska aku-pisteiden virheellinen painanta voi pitkittää raskautta o.O

Miksi tämä tapahtuu minulle? Miksi jotkut voivat syödä raskausaikana ihan miten sattuu, lihoa 30 kg, saada raskausajan diabeteksen ja silti saada normaalikokoisen vauvan?
(Eihän sitä nyt oikeasti tiedetä varmasti, että tuleeko meille jättiläisvauva. Kunhan dramatisoin. Ja jännitän.)

Tässä Vau:n raskauskalenterin mukainen painonnousun jakautuminen:

Lapsi noin 3,6kg
Lapsivesi n. 0,8kg
Rinnat n. 0,4kg
Neste kudoksissa n. 1,2kg
Istukka n. 0,6kg
Kohtu n. 1,0kg
Verimäärä n. 1,2kg
Rasvaa n. 3,5kg

Yhteensä n. 12,3kg

Tietenkään tätä ei voi tulkita kuin suuntaa-antavana, mutta tähän verrattunahan minulla on mennyt hyvin! On tietysti heitä, kuten siskoni, joka laihtui itse raskauskilojen "alla", ja lihoi koko aikana vain 6 kiloa, mutta hänellä olikin hirveästi ruokarajoituksia ja tarkat ruoka-ajat diabeteksen vuoksi.
Todella vaikeaa minun mielestäni rajoittaa itseltään nautintoja (eli ruokaa), kun ei ole ihan pakko.

Mutta NYT ON.

Kaikki mahdolliset S:t käyttöön. Harkitsen myös hiihtäväni noihin käytävän rappusiin pienen uran. Moro vaan, naapurit!

Mission: BABY - OUT!

PS. Ekat "jättiläisvauva"-paniikkikohtaukset saatuani otin ystävääni yhteyttä, ja hän (monen muun ystävän ohella) sai minut uskomaan itseeni, kykyihini ja "parempaan huomiseen" (eli suomeksi "synnytykseen, josta jopa selviää"); kiitos teille, aarteet :) Hän laittoi minulle vielä myöhemmin tämän ihanan linkin kirjoitukseen, jonka haluan jakaa, ja joka sai minut vetistelemään krokotiilinkyyneleitä:

http://www.huffingtonpost.com/jenny-studenroth-gerson/they-shouldve-warned-me_b_6471948.html

Siis TODELLAKIN koko ikäni ja varsinkin raskausaikani satatuhatta kertaa nuo kaikki vinoilut "elämän loppumisesta" kuulleena tämä oli aivan mainio muistutus ja tsemppaus tähän loppuvaiheeseen...

Ihanaa, ettei tarvitse odottaa enää kauaa <3




Kommentit

Näistä lukijani tykkäsivät