Lazy Sunday


Sunnuntai on edelleen minun lempparipäivä.
Ihana, unelias sunnuntai.

Rauhassa hyvän ruuan kokkailua. Haaveilua ja päiväunia. Hyviä elokuvia ja klassikkosarjoja. Kävelyretkiä ja kevään haistelua.


Kevät on tullut kotiinkin.
Tekee mieli pyyhkiä pois talven pölyt ja asetella tavaroita niin, että valo pääsee leikkimään niiden pinnoilla. Haluan eroon kaikesta turhasta roinasta ja hankkia tilalle uusia, mehukkaan värisiä kuoseja ja kodinpesuaineen, joka herättää aistit alkavaan kesään. (Harkitsen Pentikin uutta "Vadelma"-kuosia, ihastelen "Omenapuuta" ja tuoksuttelen Carlsonilla Laura Ashley -pesuaineita.)

Valkoisen värin rakastaja kaapii hyllynpohjalta Merimekon Tantsu-pöytäliinan ja asettelee sen päälle puuterin pussaamia, korallinsävyisiä ruusuja, kirpeitä sitruunoita (tärkeä raaka-aine keväisiin herkkujuomiin) ja keltaisen jättikynttilän.


Huomasin jokin aika sitten H&M Home´ssa ihanat, farkunväriset pussilakanat. Ihastuin.
Lopulta, koska ne tulivat melkein päivittäin mieleeni, päätin ne hommata.
Kohta silitän ne sänkyyn.
Illalla kietoudun.
Rakastan sinisen ja vihreän eri sävyjä. Ehdottomia lemppareita ovat pehmeä sateensininen sekä vedenvihreä. Erityisesti makuuhuoneessa nämä sävyt antavat rauhallisen tunnelman ja hyvän unen. Uudet pussilakanat sukeltavat mainiosti joukkoon.
Maalaisromanttisen tyylin lisäksi olen jo pitkään ollut todella rakastunut merelliseen sisustustyyliin, ja silmäni osuvat joka kerta senhenkisiin tavaroihin sisustuskaupoissa. Olen olevinaan hankkinut niitä kotiimme, mutta makkarimme yleisilme on edelleen... No, romanttinen.
On se tietysti saanut lähiaikoina jonkinlaista muutosta osakseen. 





Ehkä joku päivä omistamme meren (tai järven-)rantahuvilan, jonka saan sisustaa "Sea side" -henkeen.

Merellinen tyyli kiehtoo myös pukeutumisessa.
Aina kun pääsemme huhtikuuhun alkaa silmäni vaistomaisesti etsiä puna-valkoraidallista paitaa tai tummansinisiä shortsejä.
(Tai valkoisia tennareita, joita kadun jo teoriassa ja jätän hankkimatta. For now, at least.)

Olen muuten latkinut lähipäivinä vettä, johon olen leikellyt kurkku- sitruuna- ja limesiivuja, puristanut sitruunasta vähän mehua ja virkistänyt juomaa jäillä. Kokeilen seuraavaksi lisätä myös vesimelonia; idean sain tästä.
Tulee juotua enemmän vettä, kun tekee siitä "jännittävää". Suosittelen! Muista laittaa kannun suulle kelmua, niin jääkaapin hajut eivät tartu juomaan.

Laiskaa sunnuntai-iltaa muillekin!


PS. Jos tykkäät kuvistani voit seurata minua instagramissa @oonatee. Sain vihdoin tehtyä tilin ;)





Kommentit

Näistä lukijani tykkäsivät