torstai 16. heinäkuuta 2015

Meidän sänky on tullut kotiin...

Tiedättekö, kun elokuvissa ja saippuaoopperoissa perheen rouva käy yöpuulle ja hempeänvärinen, satiininen aamutakki yllään rasvaa käsiään joko yö- tai peilipöytänsä ääressä (yömeikki just kohdillaan ja hiukset pöyheinä)?
Nyt se rouva olen minä.
Ilman meikkiä ja tukka nutturalla, satiini-aamutakki visusti kaapin perukoilla, mutta minä se olen.

Minulla on yöpöytä, jolla säilytän käsivoidettani, ja uusi sänky, jonka laidalla passaa rasvailla.


Voisimme aloittaa siitä, että meillä on makuuhuone. Nukuimme kaksi ja puoli viikkoa levitettävällä sohvalla, koska viskasimme rujon ja parhaat päivänsä joskus 90-luvulla nähneen satakakskymppisemme menemään muuton yhteydessä. Toissapäivänä ahkera mieheni appiukkoni avustuksella suti makuuhuoneemme seinät paperinvalkoisiksi, ja maalin kuivettua kasasivat he vielä meille 160 x 200 centtimetriä täyttä onnea huoneen täytteeksi.
Mikä hetki!
Juhlan kunniaksi oli silitettävä lakanat.
Mikä ihana tunne on nukkua pedissä, joka oikeasti tukee selkää, on ihan uusi ja puhdas eikä sillä ole nukkunut aiemmin kukaan muu. En tiedä, olenko ikinä omistanut ihan omaa ja uutta sänkyä. Varmaan joskus lapsena. Sängynpääty minulla on ainakin ollut viimeksi joskus kymmenen vuotta sitten.
Sängyn rungoksi valikoitui Ikean valikoimista poistuva valkoinen puurunko. Patjat sekä sijauspatja ovat samasta paikasta (kiinteä Hesseng -malli).

Murusestakin on mukavaa telmiä uudella sängyllä!
Rakkaat tavarat alkavat pikkuhiljaa löytää paikkansa. Pionit S-marketista (!).

Makuuhuoneeseen pääsy on ihanaa myös siksi, että nyt saimme vihdoin molemmat kerrokset käyttöömme. Aiemmin yläkerrasta oli käytetty vain kylpyhuonetta; lastenhuone on edelleen täynnä muuttolaatikoita ja jätesäkkejä (ihan uskomatonta, miten pienen lapsen kanssa ei kertakaikkiaan saa aikaiseksi mi-tään y-li-mää-räis-tä) - joka päivä mietin, että ehkä tänään saan pureuduttua jäljellä oleviin mysteerisäkkeihin (jossain on edelleen meidän takit, joita todellakin olisi tämän heinäkuun aikana tarvittu, muutama keittiötarvike, hajuvedet ym.), mutta ei... Kellohan on jo taas "nukkumaanmenoaika". Kiva! No, katsotaan huomenna (said she two weeks ago)!

Kotiutuminen alkoi pikkuhiljaa, niinkuin uumoilinkin, kauppojen teon jälkeen. Nyt tämä on vihdoin meidän oma. Koko ajan on mielessä niin paljon yksityiskohtia, mihin tekisi mieleni puuttua, että vielä kuluu aikaa ennen kuin tunnen olevani kotona, mutta tarinammehan onkin vasta ihan alussa.

Alakerrasta kuuluu hiekkapaperin karhea suhina. Olohuoneen iso seinä menee uusiksi. Se osoittautui huomattavasti isommaksi hommaksi kuin mitä makuuhuoneen seinät; olohuoneen tapetin alla ei ollut maalia, joten tapetin-perhana on tarttunut toivottua tiukemmin kiinni seinään. Hyvä siitä kuitenkin tulee.
(Mukavaa olisi olla auttamassa, mutta lapsi on eri mieltä. Hän kaipaa viihdyttäjää. "Täällä! Kukkuu!"
Kukkuluuruu, jjep...)
Kuuliaisena rouvana olen sitten pitänyt huolta remppaajien ravinnonsaannista. Tänään "vispasin" pää- ja jälkiruuan alle tunnissa; uunilohta, parsaa, risottoa sekä suklaamuffinit appelsiinirahka-toppingilla (purkillinen kuohukermaa + appelsiinin makuinen rahka, pursotetaan päälle). Aika hyvin, vaikka itse sanonkin - ennen tämä olisi ehkä ollut pientä, mutta nyt, kun välillä tuntuu että ei ehdi edes vessassa käymään ja kaupassa pakastealtaan kalapuikot alkavat näyttämään hyvältä päivällisvaihtoehdolta, oli tämä huippusuoritus. Kiitos erityispitkien päiväunien (siis vauvan, ei minun - hah! itkunsekaista naurua) - johtunee aamupuurosta, jonka siirrämme ensi viikolla iltaan, kun pienokaisen maha on tottunut viljaan. Pidempiä yöunia odotellessa!

Maalisävyn valinta oli yllättävän helppoa, tosin mieheni on myynyt ennen maaleja työkseen, joten hänellä oli visio jo valmiina; "Paperinvalkoinen". Siihen on helppo yhdistää huonekalut, taulut, lamput ja kaikki. Minähän ihastuin myös "Omenankukkaan", "Jääruusuun" ja "Vaellukseen"... Onneksi maalata voi aina uusiksi, ja olen samaa mieltä siinä, että valkoinen on helppo ja varma. Puhdas ja siisti! Kun seinille saadaan kuvat, taulut ja peilit niin koti näyttää varmasti "meiltä".

Olohuoneen seinän jälkeen pidämme parin päivän sapatin, ja sitten pureudumme portaikkoon... Mäntypinta saa myös lumivalkean kerroksen (jos toisenkin...); se on takuulla muutos, joka vaikuttaa eniten koko kodin yleisilmeeseen! En malta odottaa!
Mäntypintaa on yläkerrassa muuallakin, ja jossain vaiheessa suti viuhuu myös niille. Lastenhuone maalataan, ikkunalistat menevät vaihtoon, kylpyhuoneen katto "valkaistaan" ja sauna vahataan tummaksi.
Ensi kesän "rojekti" on sitten piha. Ihanaa!

Meille on syntynyt uudessa kodissa jo uusi herkku: paahtoleipä, jäähdytetään rapeaksi ja päälle oivariinia sekä appelsiinituorejuustoa. Täydellistä iltateen kanssa! Päälle voi myös lisätä hedelmiä, kuten banaanisiivuja tai nektariinia. Tai mansikoita!


 
Huomenna mökille juhlimaan tädin syntymäpäiviä. Toivotaan aurinkoa ;)



maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pumpulia, pumpulia

Sepä olis pumpulihääpäivä!
Kaksi vuotta rouvaselämää takanapäin, siis.

Kahden vuoden aikana meitä on lahjottu hienoilla kokemuksilla; ollaan muun muassa reissattu Espanjassa ja Kroatiassa, tultu tädiksi ja sedäksi, tehty yksi aika ihana lapsi ja muutettu ensimmäiseen omaan kotiin.

Muutto sujui loppujen lopuksi vallan mainiosti. Mitään en ole ainakaan vielä huomannut menneen rikki ja koti alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta tavaroiden löytäessä omat paikkansa muutaman mutkan kautta.
Sain minä kyyneleet aikaiseksi pyyhkiessäni ensimmäisen yhteisen kotimme keittiökaappeja loppusiivouksen aikana. Kodin, josta oli välillä kiire pois, mutta joka oli niin täynnä rakkautta, lämpöä ja hyviä muistoja. Kodin, jonka ovesta löytyikin yhtäkkiä enää yksi ja sama sukunimi, ja jonne kannoimme esikoisemme kolmen päivän vanhana aloittamaan elämänsä alkutaival. Tämä koti säilyy muistoissa ehdottomasti yhtenä rakkaimmista.

Olemme uudessa kodissamme vasta "ekalla pesällä" - aloitamme pintaremontin viikon päästä, kun mieheni jää lomalle. Parisen viikkoa olemme muutoksiin varanneet tällä erää, jottei ihan koko loma menisi hikoillessa neljän seinän sisällä.
Ihanaa omassa kodissa on se, että aina löytyy jotain pikku projektia (ihanalta tämä tuntuu siis ainakin vielä), haaveilua voi jatkaa lähes loputtomiin ja loppujen lopuksi paljon on pelkästään itsestä kiinni. Aktiivisuustaso on noussut huomattavasti, koska kiinnostus omaa kohtaan on niin paljon suurempaa. Tekee mieli puunata, pyyhkiä ja laittaa omannäköiseksi ihan pieninkin nurkka.

Olen ihan haltioitunut asuinympäristöstämme. Kävimme eilen koko perheellä sunnuntaikävelyllä aurinkoisessa kesäsäässä, ja Suomen luonto näytti kauneintaan. Tänään oli pakko uusia reitti vastakkaiseen suuntaan ja ottaa kamera mukaan. Asumme lähellä metsää, kallioita, järvimaisemia ja upeita taloja ja tontteja. Ihanaa kasvattaa pientä ihmistä tällaisien rikkauksien keskellä - mielessä siinsi suunnitelmat perhe-piknikeistä ja puistoretkistä. Huono idea ei myöskään olisi tehdä silloin tällöin ihan roskienkeräysretkeä lapsen kanssa luonnossa (joiltakin kana-aivoilta kun on näemmä tällainen sulaa neroutta vaativa perusasia kuin jätteiden laittaminen roskakoriin jäänyt oppimatta)...



Viime vuonna "paperihäiden" kunniaksi annoimme toisillemme lahjakortit. Tänä vuonna päätin ostaa meille tyynyt, pumpuliteemaa mukaillen. Haluamani Miracle Bamboo Pillow´t olivat päässeet loppumaan Tvinsiltä, damn it! Täytynee ostaa IKEAsta väliaikatyynyt ja odottaa, että varastot täyttyvät.
(Ihan vahingossa bongasin tuon Bamboo Pillow -esittelyn, kun olin yksi aamu aukaisemassa Netflixiä. En siis tuijota päivät pitkät ostos-TV:tä.)
Itse sain tänä vuonna tarpeellistakin tarpeellisemman lahjakortin, nimittäin hierontaan. Aika onkin jo sopivasti varattu ensi viikolle. Pääsen taas kuolaamaan siitä hierontapöydän naama-aukosta. Viimeksi piti ihan keskittyä nielemään säännöllisesti, ettei kävisi nolosti. Olin puolet ajasta ihan jossain muissa maailmoissa. Alussa olin kyllä hyvinkin tässä maailmassa, kun hieroja käsitteli käsieni lihaksia. Voi piru.
Lahjakortin lisäksi sain kaunistusta kotipihalle. Voi tuota minun rakasta...!



Valitsimme hääpäivämme sopivasti - tänään kun liputetaan. On runon ja suven päivä, ja teeman mukaisesti lueskelin tänään yhtä kauneimmista; Tommy Tabermannin "Niitylle minä sinut veisin" -kokoelmaa.
Tässä yksi suosikeistani Tommylta:

"Rakkaus on pyykkäreistä parhain,
se kuuraa kaksin käsin
mustat pilkut, läikät, tahrat pois
Kun rakastat,
muistat juuri sen
mikä tulee muistaa, kukan
jonka nimeä kukaan ei tiedä,
maan jossa kukaan ei ole vielä käynyt
Kun rakastat, on aina kevät
ja hyppäät pälvipaikalla narua
joka huokonen heleästi nauraen,
tiedät ehdottoman varmasti
että ne jotka rakastavat
eivät ikinä kompastu"
                                                   
Lämpöistä hääpäivää rakkaalleni ja suloista kesäiltaa teille muille!