Hey, how´re you doing? Sorry you can´t get through
Hei vaan, pitkästä aikaa!
Joko ehdit unohtaa minut?
(Tähän soimaan "Unforgettable", tuo ikivihreä klassikko, joka soi Kauniissa ja Rohkeissa, kun Brooke muistelee silmät sumeana Ridgeä ja heidän erojaan, yhteenpaluita, kuolleista nousemisia ja seitsemiä häitä.)
Joskaan en "unforgettable", niin toivottavasti en aivan unholassa, mitä tulee blogimaailmaan. Olen harmitellut tätä(kin) asiaa lähiaikoina, kunnes päätin ottaa sellaisen asenteen, että koska tämä on minun harrastukseni ja minun blogini, niin saan suoltaa tänne tekstiä joka toinen päivä tai sitten (kuten nyt) joka toinen kuukausi. Mitäpä sitä harmittelemaan, surkuttelu ei auta yhtään. Saa vaan pyykkien viikkaamisen tuntumaan entistä tuskaisemmalta (hehheh...). Rouvaselämästä kirjoittamisen sijaan olen elänyt rouvaselämää. Ja eikös se ole hienoa?
Pikkuinen tyttäremme on jo seitsenkuinen. Tämän hetken teemoja ovat "power napit" (30 minuutin pituiset päiväunet, joiden aikana äiti ehtii joko kokkaamaan tai syömään, käymään vessassa tai eeeehkä ummistamaan silmänsä, kunnes jo työt jälleen kutsuvat - useimmiten en edes yritä) sekä hieman eroahdistukseen viittaavaa käyttäytymistä, mikä tarkoittaa sitä, että äiti (tai muu seuralainen) ei saisi olla missään näköetäisyyden ulkopuolella, ja silloinkin hän on välillä liian kaukana. Muiden ihmisten seurassa meillä menee hyvin, eikä hoitoonkaan jättäminen ole ongelma, mutta kahdestaan päivät ollessa neiti selkeästi kaipaisi enemmän ikävästä huomiota poisvievää aktiviteettia (jonain aamuina sorrun jopa televisioon, jotta sain tehtyä aamupalan; onneksi (ja "onneksi") ruutu tuntui viihdyttävän neitokaista vain hetken aikaa, hän hymähtää nauraen ja siirtyy seuraavaan aktiviteettiin. Nyt, kun pikkuinen on oppinut ryömimään saa olla koko ajan tarkkana, ettei ole kirjahylly niskassa tai pistorasia käden ulottuvilla. Harkitsen jonkinlaisen aitauksen hommaamista (siis en tarkoita mitään häkkiä, hyvät lastensuojeluviranomaiset...).
Neitokaisemme on hassu, hymyileväinen, suloinen, innostuva ja herkkä. Välillä niin kovaääninen, että kuulosuojaimet ovat kauppalistalla. Säälin naapureitamme; heille oli oikea "Luojan lykky" kun saivat tällaisen viehkeä-äänisen pienen äänijänteiden harjoittajan seinänsä taakse... Suunnilleen meidän ikäinen pariskunta. Voi olla, että meni vähäksi aikaa seksihalut.
Lähiaikoina oma olo on ollut melkoisen rikkinäinen. Fyysinen väsymys alkaa painaa sen verran, että henkinenkin puoli alkaa rakoilla. Onneksi on sekä hyviä että huonoja päiviä aika tasaisesti, ja jo parina päivänä saadut päiväunet piristävät kummasti mielialaa. Välillä iskee aivan lohduton epätoivo; milloin saan seuraavan kerran nukuttua kokonaisen yön? Tätä on jatkunut nyt jo vuoden päivät jos ei ylikin raskausajan huonot yöt mukaanlukien. Kokonaan nukuttu yö ilman ylösnousuja tuntuu joltain kaukaiselta muistolta ja haaveelta, jonka lukee nykyään luksukseksi yli kaikenmaailman merkkilaukkujen ja kaupunkilomien.
Nyt alan myös ymmärtää, miksi äidit näyttävät välillä räjähtäneiltä, eivätkä oikeasti jaksa edes välittää. Erittäin harmittava huomio, jota vastaan olen kynsin ja hampain yrittänyt taistella, mutta välillä on pakko luovuttaa ja näyttää hirveältä, jos haluaa ulostautua asunnostaan päiväsaikaan. Yksi päivä lähdimme iltapäivälenkille kurkku suorana rääkymisen siivittäminä (en minä, vaan vauva; minä pyrin rääkymään vain pääni sisällä) - selitäpä siinä pumpulinpehmeästi lapsellesi, että "kulta, äiti laittaa vielä vähän meikkiä ja sitten lähdetään! Ja katsopas, varpaankynnetkin näyttävät siltä kuin olisin ollut sarjamurhaajan vankina ja yrittänyt kaivaa tieni ulos ainoastaan jalkoja apuna käyttäen; hehheh, oivoi, äitipä tekee vielä pikku pedikyyrin ja viuuuh, sitten mennään!"
Jalkojeni onneksi kelit ovat taas viilentyneet. Tuntuu häväistykseltä, että olen joskus saanut palkkaa kauneudenhoidosta.
Niin; välillä rouvan on hyväksyttävä, että hän näyttää p*rseeltä, kun lähtee ulos ovesta. Olen harkinnut kaikkea kestoripsistä tekorusketukseen, geelikynsiin ja permanenttiin, mutta itselle esitetty kysymys on aina sama: "missä välissä huoltaisin niitä?" Jos lopputuloksena on laikukas gepardi, jolla on kaksi kivannäköistä kynttä, latvakihara ja joka toinen silmäripsi etelään, niin tähän asti ainakin oma (ehkä vähän jopa miehekäs) ulkomuoto on vienyt voiton. Tai sitten ei vaan ole ollut resursseja varata kauneussalongista aikaa.
Mutta mikä rouvaa innostaa näin syyskuun alettua? Maukkaan kirpeät omenat, tietenkin. Devious Maids´in kolmas tuotantokausi, "Kahden kerroksen väkeä" sekä "Silta". Aurinkoisessa säässä lenkkeily. Raikkaan ilman hengittäminen sateen jälkeen. Päiväunet vauvan vierellä. Lyhdyissä kynttilöiden polttaminen omalla pihalla illan pimetessä. Hyvä kirja, vaikkei ehtisikään lukea kuin kerran viikossa.
Sanoisin myös suklaa, koska suklaa innostaa aina, mutta nyt yritän olla taas herkuttelematta hirveänmoisen herkkurupeaman jälkeen. Täytyy tyytyä yllä näkyvään kaakaohon. Kummasti univajeessa alkaa etsiä energiaa sokerista... Stop! Aikaisin petiin, vitamiinit ja hivenaineet kuntoon.
Jospa tällä.
Innostavaa syyskuuta!
PS. Vielä tällä viikolla sai kerättyä herukoita oman pihan pensaasta... Mikä huumaava tuoksu lähteekään noista aamukasteen suutelimista lehdistä, ah! Simply divine!
Joko ehdit unohtaa minut?
(Tähän soimaan "Unforgettable", tuo ikivihreä klassikko, joka soi Kauniissa ja Rohkeissa, kun Brooke muistelee silmät sumeana Ridgeä ja heidän erojaan, yhteenpaluita, kuolleista nousemisia ja seitsemiä häitä.)
Joskaan en "unforgettable", niin toivottavasti en aivan unholassa, mitä tulee blogimaailmaan. Olen harmitellut tätä(kin) asiaa lähiaikoina, kunnes päätin ottaa sellaisen asenteen, että koska tämä on minun harrastukseni ja minun blogini, niin saan suoltaa tänne tekstiä joka toinen päivä tai sitten (kuten nyt) joka toinen kuukausi. Mitäpä sitä harmittelemaan, surkuttelu ei auta yhtään. Saa vaan pyykkien viikkaamisen tuntumaan entistä tuskaisemmalta (hehheh...). Rouvaselämästä kirjoittamisen sijaan olen elänyt rouvaselämää. Ja eikös se ole hienoa?
Pikkuinen tyttäremme on jo seitsenkuinen. Tämän hetken teemoja ovat "power napit" (30 minuutin pituiset päiväunet, joiden aikana äiti ehtii joko kokkaamaan tai syömään, käymään vessassa tai eeeehkä ummistamaan silmänsä, kunnes jo työt jälleen kutsuvat - useimmiten en edes yritä) sekä hieman eroahdistukseen viittaavaa käyttäytymistä, mikä tarkoittaa sitä, että äiti (tai muu seuralainen) ei saisi olla missään näköetäisyyden ulkopuolella, ja silloinkin hän on välillä liian kaukana. Muiden ihmisten seurassa meillä menee hyvin, eikä hoitoonkaan jättäminen ole ongelma, mutta kahdestaan päivät ollessa neiti selkeästi kaipaisi enemmän ikävästä huomiota poisvievää aktiviteettia (jonain aamuina sorrun jopa televisioon, jotta sain tehtyä aamupalan; onneksi (ja "onneksi") ruutu tuntui viihdyttävän neitokaista vain hetken aikaa, hän hymähtää nauraen ja siirtyy seuraavaan aktiviteettiin. Nyt, kun pikkuinen on oppinut ryömimään saa olla koko ajan tarkkana, ettei ole kirjahylly niskassa tai pistorasia käden ulottuvilla. Harkitsen jonkinlaisen aitauksen hommaamista (siis en tarkoita mitään häkkiä, hyvät lastensuojeluviranomaiset...).
Neitokaisemme on hassu, hymyileväinen, suloinen, innostuva ja herkkä. Välillä niin kovaääninen, että kuulosuojaimet ovat kauppalistalla. Säälin naapureitamme; heille oli oikea "Luojan lykky" kun saivat tällaisen viehkeä-äänisen pienen äänijänteiden harjoittajan seinänsä taakse... Suunnilleen meidän ikäinen pariskunta. Voi olla, että meni vähäksi aikaa seksihalut.
Lähiaikoina oma olo on ollut melkoisen rikkinäinen. Fyysinen väsymys alkaa painaa sen verran, että henkinenkin puoli alkaa rakoilla. Onneksi on sekä hyviä että huonoja päiviä aika tasaisesti, ja jo parina päivänä saadut päiväunet piristävät kummasti mielialaa. Välillä iskee aivan lohduton epätoivo; milloin saan seuraavan kerran nukuttua kokonaisen yön? Tätä on jatkunut nyt jo vuoden päivät jos ei ylikin raskausajan huonot yöt mukaanlukien. Kokonaan nukuttu yö ilman ylösnousuja tuntuu joltain kaukaiselta muistolta ja haaveelta, jonka lukee nykyään luksukseksi yli kaikenmaailman merkkilaukkujen ja kaupunkilomien.
Nyt alan myös ymmärtää, miksi äidit näyttävät välillä räjähtäneiltä, eivätkä oikeasti jaksa edes välittää. Erittäin harmittava huomio, jota vastaan olen kynsin ja hampain yrittänyt taistella, mutta välillä on pakko luovuttaa ja näyttää hirveältä, jos haluaa ulostautua asunnostaan päiväsaikaan. Yksi päivä lähdimme iltapäivälenkille kurkku suorana rääkymisen siivittäminä (en minä, vaan vauva; minä pyrin rääkymään vain pääni sisällä) - selitäpä siinä pumpulinpehmeästi lapsellesi, että "kulta, äiti laittaa vielä vähän meikkiä ja sitten lähdetään! Ja katsopas, varpaankynnetkin näyttävät siltä kuin olisin ollut sarjamurhaajan vankina ja yrittänyt kaivaa tieni ulos ainoastaan jalkoja apuna käyttäen; hehheh, oivoi, äitipä tekee vielä pikku pedikyyrin ja viuuuh, sitten mennään!"
Jalkojeni onneksi kelit ovat taas viilentyneet. Tuntuu häväistykseltä, että olen joskus saanut palkkaa kauneudenhoidosta.
Niin; välillä rouvan on hyväksyttävä, että hän näyttää p*rseeltä, kun lähtee ulos ovesta. Olen harkinnut kaikkea kestoripsistä tekorusketukseen, geelikynsiin ja permanenttiin, mutta itselle esitetty kysymys on aina sama: "missä välissä huoltaisin niitä?" Jos lopputuloksena on laikukas gepardi, jolla on kaksi kivannäköistä kynttä, latvakihara ja joka toinen silmäripsi etelään, niin tähän asti ainakin oma (ehkä vähän jopa miehekäs) ulkomuoto on vienyt voiton. Tai sitten ei vaan ole ollut resursseja varata kauneussalongista aikaa.
Mutta mikä rouvaa innostaa näin syyskuun alettua? Maukkaan kirpeät omenat, tietenkin. Devious Maids´in kolmas tuotantokausi, "Kahden kerroksen väkeä" sekä "Silta". Aurinkoisessa säässä lenkkeily. Raikkaan ilman hengittäminen sateen jälkeen. Päiväunet vauvan vierellä. Lyhdyissä kynttilöiden polttaminen omalla pihalla illan pimetessä. Hyvä kirja, vaikkei ehtisikään lukea kuin kerran viikossa.
Sanoisin myös suklaa, koska suklaa innostaa aina, mutta nyt yritän olla taas herkuttelematta hirveänmoisen herkkurupeaman jälkeen. Täytyy tyytyä yllä näkyvään kaakaohon. Kummasti univajeessa alkaa etsiä energiaa sokerista... Stop! Aikaisin petiin, vitamiinit ja hivenaineet kuntoon.
Jospa tällä.
Innostavaa syyskuuta!
PS. Vielä tällä viikolla sai kerättyä herukoita oman pihan pensaasta... Mikä huumaava tuoksu lähteekään noista aamukasteen suutelimista lehdistä, ah! Simply divine!
Kommentit
Lähetä kommentti